Tällä animekaudella tein jotain radikaalia ja erilaista.
Ei, en nyt viittaa siihen että postaan alkukatsauksen vasta sarjojen puolessavälissä. Siinä nyt ei ole mitään erikoista, onhan se aiemminkin vähän lipsunut.
Erikoista on se, että aloitin kauden tarjonnasta tavallista marginaalisemman osan. Vielä tavattomampaa on se, etten edes antanut mahdollisuutta suurimmalle osalle sarjoista, ts. en kurkannut näistä edes ensimmäisiä jaksoja. Tiedän, tiedän, se on huonoa harrastamista ja silkkaa laiskuutta.
Välillä kuitenkin on ihan hyvä ottaa tälläkin puolen elämää vähän iisimmin ja rauhoittua. Etenkin, kun aiemmilta kausilta pyörii vielä vaikka mitä kiinnostavaa katsottavaa.
Tässä nyt kuitenkin fiilikset katsomieni sarjojen alkupuoliskoista:
10.2.2013
20.1.2013
Syyskausi 2012, loppufiilikset
![]() |
| Ilmeeni kun animekausi vaihtui juuri, kun minulla oli muuta elämää meneillään |
Vuosiluku vaihtui, maailma loppui ja syyskauden sarjojen tilalle tuli iso kasa talvikauden tarjontaa.
Tiedän, nyt on jo 20. päivä ja kohta 21.
Tiedän, se tarkoittaa sitä että olen kaikissa näissä asioissa vähintäänkin myöhässä.
Mutta minkäs teet, aina ei yksinkertaisesti jaksa tai huvita tai voi tehdä mitään, mitä pitäisi. Niin vain käy joskus, aina se ei edes ole minun vikani.
Tässä kuitenkin loppu- ja kokonaisuusfiilikseni edesmenneestä syyskaudesta:
(Alkupään postaukset ovat tässä ja tässä.)
10.12.2012
Reittiteorian perusteet
![]() |
| Kyllä Precure tietää! |
Viihdettä voi tunnetusti kuluttaa lukemattomilla eri tavoilla, riippumatta viihteen formaatista. Jo itse sanaan sisältyy idea viihtymisestä, joka on käsitteenä eräänlainen subjektiivisuuden huipentuma. Jokainen kun viihtyy nimenomaan omalla tavallaan, mikä näkyy fiktiivisissä teoksissa siten, että kukin saa parhaat kiksit teosten tietyistä osa-alueista. Galgen ja yleensäkin visual novellien tapauksessa näitä ovat lähinnä graafinen laatu, ääninäyttely, tarina sekä kirjoitustyyli. Jokainen osa on tietenkin tärkeä ja teos on näiden kaikkien palasten summa, joten lähtökohtaisesti lukija seuraa jokaista osa-aluetta edes vähän. Oli seuraaminen sitten tietoista tai tiedostamatonta. Varmasti on kyllä ihmisiä, jotka ns. "katsovat vain kuvat" eli käytännössä lataavat pelien CG-packit koneillensa.
Eikä se varsinaisesti väärin ole.
Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, millainen koneisto tarinan, hahmojen ja nättien kuvien takana oikein pyörii. VN on kuitenkin melkoisen omalaatuinen kerrontaformaatti, jos verrataan vaikkapa animeen, paperiseen mediaan tai peleihin. Teoksissa on jotain outoa ja uniikkia, mikä jaksaa vetää puoleensa eri tavalla kuin mikään muu visuaalinen viihde. Mutta mitä se jokin on?
Sanoisin, että suurin tekijä tässä on teosten reittijako.
Reittijako nimittäin on se tekijä, jolla saadaan kytkettyä peleille tyypillinen monitarinaisuus kirjalliseen kerrontatapaan. Vieläpä mahdollisimman mutkattomasti ja luontevasti!
On nimittäin täysin eri asia lukea viisi kirjaa, joista jokainen kertoo saman tarinan hieman eri vinkkelistä, kuin lukea viisireittinen VN. Molemmat suoritustavat ajavat tarinan kannalta prikuulleen saman asian, mutta kirjat eivät tarjoa samaa fiilistä vuorovaikutuksesta lukijan ja teoksen välillä.
Suurin osa fiiliksestä on toki illuusiota, sillä lukija voi ainakin nykypeleissä vain valita ohjelmaan syötettyjen tarinapätkien väliltä, eikä siis varsinaisesti tuota omanlaistaan tarinaa. Onneksi päämme ovat kuitenkin sen verran yksinkertaisia koneistoja, ettei mieltä oikeastaan kiinnosta onko kyseessä illuusio vai ei.
Yksi tapa viihtyä visual novellien parissa onkin tarkastella pelikohtaisia reititysvalintoja. Miten paljon ja millä keinoin lukija oikein voi vaikuttaa tarinan haarautumiseen? Onko valintoja paljon vai vähän, pakkautuneena vai tasaiseen tahtiin pitkin peliä? Vaikuttavatko valinnat tarinan kehittymiseen, vai ovatko ne vain täyteainesta, jolla saadaan peli tuntumaan nimenomaan visual novellilta? Puolia löytyy, kun pysähtyy katsomaan.
Tämän kunniaksi avaan nyt joitakin omia näkemyksiäni eri reittimalleista. Saattaa kuulostaa itsestäänselvyyksien ääneen hokemiselta, mutta niin käy joskus. Liitettäköön mukaan siis sana teoria sekä epämääräistä tiedejargonia, jotka toimivat taikatemppuina itsestäänselvyyksien oikeuttamiselle.
Asiat ovat itsestäänselvyyksiä vasta, kun joku on sanonut ne ääneen.
3.11.2012
Syyskausi 2012 - Episode of side-B
Tässä lupaamani kakkososa syyskauden alkupuoliskosta. Tällä kertaa tosiaan niitä aikuisia sarjoja aikuiseen makuun. Kaikki on diippiä kamaa ja parhaita sarjoja sitten Akiran ja mitä lie.
Yleisön toiveesta jätin hashtagit omaan rauhaansa, yhden kerran kokeiluksi. Mistähän sekin idea tuli.
Ykkösosa on täällä näin.
Yleisön toiveesta jätin hashtagit omaan rauhaansa, yhden kerran kokeiluksi. Mistähän sekin idea tuli.
Ykkösosa on täällä näin.
22.10.2012
Shokkipaljastus syyskaudesta: Kaikki on parasta!
Kävi niin, että syksy saapui.
Jälleen kerran se saapui.
Syksyn myötä saapui myös arki.
Kouluineen kaikkineen saapui arki, pisti pisteen vapaapäiville ja velttoudelle.
Saapuivat myös syysanimet, veivät viimeisetkin rippeet vapaa-ajasta.
Bye Bye, luppoaika.
8.10.2012
Kesäkausi 2012, se päätösosa
23.9.2012
Tokeijikake no Ley Line -Tasogaredoki no Kyoukaisen-
時計仕掛けのレイライン ~黄昏時の境界線~
Unisonshift: Blossom 7/2012
Ley Linen alku- ja yleisfiiliksistä kirjoitin tuossa jokunen kuukausi sitten demoversion pohjalta, kyseinen pätkä on luettavissa täältä.
Kokonaisuutena peli kuitenkin tarjosi ainakin allekirjoittaneelle paljon muutakin, kuin mitä alkupostauksessa toin esille. Peli toki oli yhtä nätti ja Unisonshiftmainen alusta loppuun, mutta osa teknisemmistä ratkaisuista oli vähintäänkin omaperäisiä. Niin hyvässä kuin pahassakin, sekä tavalla joka ei ole oikein kumpaakaan.
Tiivistettynä peli kertoo päähenkilöpojasta Koga Michirusta, joka saa kutsun erikoislaatuiseen kouluun, jossa tämä sitten hengaa erilaisten nättien tyttöjen kanssa ja ratkoo taikuuteen liittyviä ongelmia. Vähän kuin ottaisi Flyable Heartin ja vaihtaisi kokkausleikit taikuuteen. All the same shit ja niin edelleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




