Piirrettykokemuksia 2010-luvun varrelta

Vuosikymmen on vaihtumaisillaan, ja on hyvä kelata taakse päin ja kerrata mitä kaikkea on kuluneen kymmenen vuoden aikana kerennyt tapahtua ja mitä on tullut nähtyä. Laorlanin #vuosi10animu-töötti antoi inspiraation käydä vuosikymmen läpi kausi kerrallaan, kiitos tästä. Kausi kerrallaan -lähestymistavassa on kuitenkin se iänikuinen ongelma, että miltä kannalta sarjoja kannattaisi tarkastella? Monella kaudella arvosanojen ja muistikuvien perusteella parhaita sarjoja ovat olleet joidenkin merkkiteosten jatkokaudet (läh. Mushishi, Tamayura, Keijot), mikä sotkee kuvioita ja hankaloittaa graafin tuottamista. Ei haluaisi pistää käytännössä samaa sarjaa moneen kertaan yhteen graafiin.

Siksi päätinkin ottaa listausperusteluksi sen, mitkä sarjat ovat muovanneet piirrettyharrastustani eniten kuluneen vuosikymmenen aikana, tai muuten vain jättäneet kaudelta vahvimman jäljen. Listani ei siis ole mallia "parhaat sarjat per kausi" vaan jotain hienovaraisemman henkilökohtaista, joten en kokenut yksittäiseen kuvaan tiivistämistä sopivaksi esitysformaatiksi. Onneksi minulla on tämä aktiivinen blogini, johon voin latoa kunkin sarjan yhteyteen, mitä muistoja tai muuta merkittävää kyseiseen teokseen kohdallani kuuluu.

Joten, järjestyksessä wanhasta uuteen päin:

2010

Talvi 2010
Heartcatch Precure!

Heartcatchia en katsonut sen pyöriessä, vaan vasta ensimmäisen Precure-sarjani, Smilen, loppupuolella. Heartcatch näytti minulle sen toisen puolen Precure-tuoteperheestä, eli että mukana voi olla myös astetta vakavampiakin hahmotarinoita. Smile kun oli nimensä mukaisesti lähinnä hauskaa hassuttelua. Viimeistään tämä sarja sinetöi kohtaloni Precurein isona ystävänä.


Kevät 2010
Working!!

Kevätkaudella 2010 ei ollut erityisemmin maailmaani mullistavia teoksia. Working!! ei myöskään ole erityisen erityinen sarja, mutta Innami haastoi ja koetteli tuolloista kestokykyäni sen suhteen, kuinka suoran väkivaltaisista piirretyistä tytöistä pystyn tykkäämään. (pystyin


Kesä 2010
Amagami SS

Löysin Ayatsuji Tsukasan. On se muutenkin hyvä ja hyvin rakennettu teos, näytti että VN-romanssisarjan voi toteuttaa toimivasti myös tällaisella rakenteella.


Syksy 2010
Shinryaku! Ika Musume

Ika Musumen myötä havahduin kunnolla käsitteeseen "myöhäisyön koko perheen piirretyt": sarjassa ei sinänsä ole oikein mitään miksei sitä voisi näyttää mihin aikaan tahansa päivästä, mutta koska aktiivisin kuluttajakunta on mitä on, sama laittaa pyörimään yöaikaan. Myös: jos en vielä tähän mennessä ollut täysin Kanemoto-leirissä, viimeistään Ika Musumen myötä todellakin olin.

2011

Talvi 2011
Mahou Shoujo Madoka★Magica

Madokan myötä hahmotin lopulta kunnolla, millainen tyyppi Urobutchi oikein on. Nimi oli siellä täällä pyörinyt, mutten ollut koskaan mitään tämän tekeleitä kuluttanut. Madokan myötä ymmärsin.


Kevät 2011
Steins;Gate

Steins;Gate taisi olla ensimmäisiä (juonivetoisia) sarjoja joita katsoin niin että ennalta tiedostin sen pohjaavan VN:ään. Se toimi myös päräyttävänä sisäänheittäjänä tämän_tyyppiseen scifiin ja Tiyomarun musiikkeihin.


Kesä 2011
Yuru yuri

Jöröjyrän ensimmäinen kausi on jäänyt vahvana mieleen lähinnä sen takia että sen myötä rupesin aktiivisesti katsomaan kausipiirrettyjä ns. raakana: olin tuolloin intissä, eikä miniläppärini jaksanut oikein pyörittää pehmeäsubattuja sarjoja, joten raakiletiedostot tuntuivat helpolta vaihtoehdolta. Kyouko x Yui saattaa myös olla merkittävä alkutekijä liljaisan meitsin kehityksessä.


Syksy 2011
Fate/Zero

Ensimmäinen ässältä tuntunut Fate/Juttu. Deenin animen katsoin taannoin enkä Zeronkaan kohdalla enää muistanut siitä mitään muuta kuin tunnarit, ja VN:stä olin kuullut vain kaukaisia huhuja. Pärisi kovaa ja aloin hahmottaa minkä tyyppisiä hyviä juttuja VN:n puolelta saattaisi löytyä (vaikka Zeron alkuteos onkin spin-offi

2012

Talvi 2012
Smile Precure

Smile Precure! on ensimmäinen Precure-tuoteperheen teos johon kajosin, kaverin suositusten myötä. Tätä ennen olin kyllä katsonut joitain taikatyttöilyjä sieltä täältä (läh. Shugo Charan), mutta Precuret olivat jääneet kokonaan väliin. Onneksi kurkkasin, olen viihtynyt Precure-leirissä oikein hyvin!


Kevät 2012
Uchuu kyoudai

Avaruushessut oli matka, jota en odottanut: olin valmistautunut yhden tai kahden vuosineljänneksen sarjaan, sainkin kahdeksan. Hyvä matka oli, muistelen edelleen lämmöllä pätkiä sieltä täältä.


Kesä 2012
Kono Naka ni Hitori, Imouto ga Iru!

NakaImo, tuttujen kesken "imoutoruletti", on silmissäni vuosikymmenen taitteessa jyllänneen pikkusiskoanimebuumin kulminaatio ja kruununjalokivi. Olin koko buumin suhteen vähän empivin mielin, mutta NakaImo oli jo niin railakkaan hömelö että oli pakko pehmetä ja tykätä.


Syksy 2012
Aikatsu!

Mielestäni vuosikymmenen paras yksittäinen animekausi, täpötäynnä teoksia jotka ovat jääneet hyvin voimakkaasti mieleen ja joita edelleen maiskuttelen aika ajoin. Aikatsun painoarvo elämässäni on kuitenkin niin mittava, ettei muita teoksia tarvitse edes harkita. Aikatsu on Precuren ohella ylivoimaisesti suurin tuoteperhe, johon olen kajonnut: jaksoja 178+100+126+8(atm)+spessut, ja alkukankeuden (~12 jaksoa) jälkeen jok'ikisen jakson on pistänyt pyörimään enemmän kuin mielellään. Erittäin oleellinen osa elämääni.

2013

Talvi 2013
Yama no susume

YamaSusussa on jotain erikoista. Jo ennen sitä minut tunnettiin kaveripiirissäni ns. "mukavista sarjoista", eli söpöistä tytöistä tekemässä söpöjä asioita (keijot ynnä muut kirarasarjat), sekä muutenkin hitaista teoksista (Mushishi, Tamayura). Käy siis kaikin puolin järkeen, että myös YamaSusu maittaa, mutta muistan että jo ensimmäisen kauden 3 min jaksoissa meno tuntui jotenkin hassulla tapaa erilaiselta. Luonnon helmassa patikoimisessa on jotain eri tavalla rentouttavaa kuin kakun syömisessä koulun luokkahuoneessa tai mystiikkaötöjen kanssa leikkimisessä. YamaSusu yhdistää luonnossa mukavoinnin tuttuihin ihmisahdistustuntemusten purkamiseen ja muihin arjen pieniin asioihin, ja menee siten sydämmessäni hyvin spesifiin omaan lokeroonsa, joka on jotain Jurukamppiin päin, mutta silti jotain kovin erilaista.


Kevät 2013
Kakumeiki Valvrave

Valvrape on minulle siitä tärkeä teos, että se oli ainakin tuolloin selvä rajapyykki sille missä kohtaa vielä voin käkättää hahmojen sufferoinnille ja nauttia olostani, ja missä kohtaa alkaa vaan tuntua pahalta ja harmittaa. Valvrave liikkui rajalla ja oli sen verran paljon jälkimmäistä, etten halunnut katsoa kakkoskautta.


Kesä 2013
WataMote

Todella tiukka valinta WataMoten, Stella C3:n ja Fantasista Dollin välillä. Päädyin lopulta WataMoteen, koska siinä missä kaksi jälkimmäistä olivat itsessään täysiä (hyviä) tarinoita, WataMotesta seurasi pidempi matka. Tälläkin hetkellä ainoa teos josta katsoin ensin piirrossarjan ja sen jälkeen ostin mangaa. Ylipäätään luen tosi vähän mangaa, ja useimmiten tuntuu siltä ettei samoja juttuja jaksaisi animen jälkeen kuluttaa uusiksi ilman liikkuvaa kuvaa ja ääniä. WataMote oli kuitenkin niin vaikuttavan tuntuinen (monella tapaa) että olin valmis tekemään poikkeuksen. En ole katunut päätöstäni.


Syksy 2013
Diabolik Lovers

Siinä missä NakaImo oli pikkusiskosarjojen kruununjalokivi, on Diabooliset Vaimonhakkaajat vuosikymmenen alkupään "otomesarja jossa pojat on kamalia"-kategorian vastaava teos (vert. esim. Amnesia). Sarjalla on listallani harvinainen arvosana 2/10, mutta se on tältä kaudelta se sarja joka on jättänyt lähtemättömimmän vaikutelman. Teos on ns. omaa luokkaansa, ja nykyään muistelen sitä lähinnä lämmöllä(?) koska sarjan jäbät olivat niin kamalia että menivät tavallaan jo koomisen puolelle.

2014

Talvi 2014
Nobunagun

Nobunagun on tärkeä ja varhainen edustaja "armon kasvot"-sarjakategoriassani, muina edustajina mm. Stella C3 ja Aoharu x kikanjuu. Tykkään päähenkilöistä jotka tuikkaavat hymysuin maailman liekkeihin, tavalla tai toisella. Nobunagun on tässä kategoriassa vähän kummallinen teos, koska tuntuu nuorten poikain supervoima_sohnenilta mutta sen päähenkilönä onkin tyttö joka on noin...tuollainen (hyvä


Kevät 2014
Selector Infected WIXOSS

WIXOSS on kirjoissani ns. käkätysteosten aatelistoa, ehkä jopa kategoriansa paras (muita vahvoja vertailukohteita esim. Yuyuyu ja MahoIku). Sarjan täydeltä suolaisen herkullista inhimillistä sufferointia, jännittävän kamalia käänteitä ja hyviä hahmoja. Tämän parissa minä viihdyn, tästä minä nautin.


Kesä 2014
Hanayamata

Hanaymata on ensimmäinen teos josta olin lukenut alkuperäistä mangaa ennen animea. Sarja on monella tapaa söpö, täynnä sopivan tasoista elämän hankaluusdraamaa ja animesovitus teki muunnoksen liikkuvan kuvan muotoon minua tyydyttävällä tavalla.


Syksy 2014
Cross Ange

Cross Ange oli minun osuuteni nk. "diilisarjasta", jossa kumpikin osapuoli päättää toiselle sarjan katsottavaksi. Laitoin toisen osapuolen tuijaamaan aikamme merkkiteoksen Asura Cryin' ja koen että diili oli molemmille osapuolille mitä antoisin. Cross Ange lievensi viimeisetkin rippeet pois ennakkoluuloistani tietyn tyyppisiä robopiirrettyjä kohtaan, ja tarina oli muutenkin mieleiseni.

2015

Talvi 2015
Absolute Duo

Absolute Duo ei varsinaisesti ole millään tapaa erityisen hyvä sarja (muuten kuin animaatioltaan timangisen Ebata-OP:nsa puolesta), ja samalla kaudella tuli mm. listallani 10/10 oleva GoPri (siinä missä AbsoDuolla on 6/10). Sarjalla on kuitenkin erityinen paikkansa sydämessäni, sillä muistan elävästi kuinka se oli omalla kohdalla ensimmäinen taikamiekkakouluranobeanime joka oli millään tapaa hyvä. 6/10 tuntuu isolta saavutukselta kun vertailukohteet ovat tasoa Mahou Sensou ja Fafnir, olin aidosti yllättynyt sarjan tasosta.


Kevät 2015
Punchline

Punchline oli ensikosketukseni (ja afaik tähän mennessä ainoa kosketukseni) pelipuolelta tunnetun Uchikoshin tuotantoon. Tykkäsin todella kovasti, timangisesti rakennettu aikalinja on timanginen.


Kesä 2015
Aoharu x Kikanjuu

Tästä puhuinkin aiemmin, armon kasvot naamalle ja ase laulamaan pum pum. Sarja meni myös osaksi jännittävää jatkumoa, kun ainoat kuulapyssysarjat jotka olen nähnyt ovat tämä + Sabagebu + Stella C3, ja kaikki ovat olleet vähän omituisia ja omilla tavoillaan panderoivan hyviä. Lähinnä kauheilla hahmoillaan panderoivia, toki, mutta kukin vähän omalla tavallaan.


Syksy 2015
Lance N' Masques

Ahh, Ransumaski. Yksi ikonisimmista "meitsisarjoista", napakat 12 jaksoa joiden kanssa minulla oli ratkiriemukasta mutta joita on äärimmäisen vaikea suositella yhtään kellekään. Näytti aika tosi villiltä (tykkäsin), tapahtumaketjut oli monin tavoin kovin kummallisia (tykkäsin) ja hevonen esitettiin katsojalle aina välillä ihmishahmon muodossa (hämmennyin ja tykkäsin). Erikoislaatuinen teos erikoislaatuisille ihmisille.

2016

Talvi 2016
Schwarzesmarken

Mieleenpainuva kausi, koska ainoa sarja jonka uusimman Precuren lisäksi aloitin oli Schwarzesmarken. Jäi mieleen mm. siitä että se oli selvästi parempi kuin aiempi Muv-Luv, Total Eclipse koska siinä oli enemmän käkätettävää.


Kevät 2016
Re:Zero

Kevät 2016 oli täynnä henkilökohtaisesti tärkeitä sarjoja, joita muistelen yhä aika ajoin lämmöllä. Vaikka Ragnastrike, Jonnemyoujit ja Mayoiga ovatkin muovanneet minua voimakkaasti ihmisenä, ehkä nettosummana sain kuitenkin eniten Re:Zerosta. Osittain siksi että siitä pääsi puhumaan ihmisten kanssa enemmän kuin edellämainituista... Olen heikko aikalooppijutuille ja sufferoinnille, ja Re:Zerossa oli molempia kiitettävästi. Ässää.


Kesä 2016
MariWaka

Harvoin saa aikamatkustusanimea, jossa keskitytään sähkömagnetismin tieteelliseen historiaan.


Syksy 2016
MahoIku

Mahoikua haukuttiin(?) jossain joskus Madoka-tusinaklooniksi, mutta minulle se maittoi tosi kovaa, sillä olin ottanut tämän Madokan tuoman buumin avosylin vastaan. Kiitos Meguka, pelastajamme. Mahoikuun liittyy paljon rakkaita muistoja, koska katsoin sitä ollessani Japanissa vaihdossa ja fiilisteltiin sitä paikallisen labratoverin kanssa. Käkätin monille juonenkäänteille, kaikki oli kamalaa ja lempparini kuoli ja siitä tuli tosi paha mieli. Hyviä aikoja.

2017

Talvi 2017
Youjo Senki

Yuuki Aoin lolihahmo olemassa kerta kaikkiaan kamala ihminen joka nauraa levein hymysuin ja polttaa maailmaa aikalailla kirjaimellisesti. Tuntui siltä että entä jos Japani joskus silloin tällöin tekeekin myös minulle jotain..?


Kevät 2017
Puripuri Chii-chan!!

Kokeilin sukeltaa vähän syvempään päähän(?) isoystäväin allasta. Chii-chan näytti hyvin, miltä vähän pienempien lastensarjat näyttävät. Oli ihan mukava kokemus, viihdyin sarjan parissa ja siinä oli ihan hyviä tunnareitakin.


Kesä 2017
Vatican kiseki chousakan

Minut irlissä tuntevat tietävät, että Herran nimeen lausuttu huumori on lähellä sieluani, kuten myös tahattoman koomiset sarjat. Vatikaanipiirretty oli jossain määrin molempia, ja kerta kaikkiaan voimaannuttava teos. Nauroin makeasti ja nautin olostani läpi koko teoksen, halleluja tälle Luojan ihmeelle.


Syksy 2017
Dies Irae

Olen jo pidemmän aikaa harmitellut sitä, ettei nykyään enää tehdä rehtejä chuuniteoksia. Tuntuu että vähintään ChuuniKoin jälkeen aikalailla kaikki on ollut pelkkää sitä että on sarjoja joissa chuunihahmo tai pari, mutta itse asetelmassa tästä ei ole häivääkään. Isekai-voimafantasiat voi ehkä tällaisena nähdä, mutta ne eivät ole ihan sitä mitä haluan. Haluan 11eyesin tyylistä _rehtiä_ silmähohkailua ja käteen teljettyjä taikamiekkoja. Dies Irae täytti tätä kaipuutani hetkellisesti oikein nätisti, arvostin elettä kovin.

2018

Talvi 2018
Toji no miko

Toji no miko oli hyvä muistutus minulle itselleni siitä, miksi haluan antaa niin monenlaisille sarjoille mahdollisuuden ja pyrin kynsin hampain katsomaan kaiken aloittamani loppuun asti. Etenkin sarjan aloitusjakso on mitä hämmentävin, mutta hyvinkin pian sarjan maailmasta ja hahmoista punoutuu kiitettävän monisyinen ja kiinnostava kattaus. Piilotettu timangi kaikkien niiden epäonnistuneiden mahdollisuudenantamisteni seassa, en voi kylliksi suositella.


Kevät 2018
Uma musume

Jos Toji no miko on ylipäätään epäonnistuneiden kokeilusarjojen palkintotimangi, on Uma Musume mobagepiirrettyjen vastaava. Toki Toji no mikokin on mobagepiirretty, mutta koska sen maailma oli niin laaja ja rakennettu, ei se tuntunut siltä missään vaiheessa joten sitä ei lasketa. Uma Musume sen sijaan on selvästi sellainen, vaikkei siitä vieläkään ole itse peliä... Kivoja hahmoja on ja hauskaa menoa on monessa mobagepiirretyssä, mutta Uma Musumessa oli tämän lisäksi vielä hyvää teknistä toteutusta ja, herran jestas, hahmonkehitystä. Hyvin pelattu.


Kesä 2018
Asobi asobase

Asobi Asobase on minuun kolahtavimman tyyppistä huumoria. Absurdeja käänteitä, oudon groteskisti piirrettyjä ilmeitä, huutamista ja kamalia ihmisiä. Lihaskoppakuoriainen stronk


Syksy 2018
Seishun butayarou

Olen animeharrastajana ns. Haruhi-sukupolvea. Olin kyllä ennen tätä katsonut jo n+1 sarjaa, mutta Haruhi oli ensimmäinen sarja joka kolahti tosi kovaa ja pärisi täydellä teholla, ja katsoin sen heti ensimmäisen katselukerran jälkeen saman tien muutaman kerran uusiksi. AoButa kutkuttelee näitä samoja viboja dialogillaan, aiheellaan ja tietyssä mielessä hahmokemiaseteilläänkin. Tiedän millä kikoilla minua panderoidaan ja nautin olostani.

2019

Talvi 2019
Endoro~!

Endoro on yksi niistä teoksista joiden tunnen kuvaavan 2010-luvun loppupään vaivihkaista kehitystä ns. söptyttösarjoissa: minusta alkaa tuntua että ne alkavat vähitellen olla ihan oikeasti hauskoja eivätkä vain "mukavia." Pitkään kuvailin ystävilleni sekä tuttavilleni sitä, miten etenkin Kirara-sarjojen kohdalla vitsien tarkoitus ei niinkään olisi saada katsoja nauramaan, vaan lähinnä saada tämä tuntemaan olonsa mukavaksi. Viime aikoina on kuitenkin alkanut tuntua siltä että yhä useampi ja useampi "söpöt tytöt tekevät söpöjä asioita"-sarja onkin aktiivisesti hauska, mikä tuntuu mullistavalta.


Kevät 2019
Hitoribocchi no marumaru seikatsu

Entry level WataMote: eniten ahdistaa kaikki ja kaikki, mutta suunta on valoisa ja meno hauskaa. Bocchia oli hauska peilata saman mangakan aiempaan sarjaan, Mitsuboshi Colorsiin. Molemmissa oli aika saman tyylistä neliruutumaista huumoria, mutta sitäkin enemmän huomion nappasi se miten hauskasti sivuhahmoja on käytetty. Sekä Bocchissa että Mitubosissa näennäiset sivuhahmot kirjoitetaan tosi pitkälle ja "ihan oikeiksi ihmisiksi" asti, mikä luo sarjojen maailmaan tosi kivan ja uniikin tunnelman. Kaikilla on väliä, ja kaikille annetaan sarjoissa tilaa.


Kesä 2019
Granbelm

Vaikea valinta Machikado Mazokun, Joshikousei no mudadukain, ja Granbelmin välillä. Kaikki kun osuvat johonkin jo aiemmin mainituista lokeroista: Machikado hauskuuntuvaan Kirara-kenttään, mudadukai Asobi Asobase -henkiseen absurdiin perseestäolohuumoriin ja Granbelm post-Madokaan käkätykseen. Sanon nyt näistä Granbelmin, koska se on siitä erikoinen että sen käkätysvibat ovat lähempänä WIXOSSin omintakeisia taajuuksia kuin muita sarjoja. Ja se on kiva taajuus se.


Syksy 2019
Kono yuusha ga ore TUEEE kuse ni shinchou sugiru

Tahtoisin sanoa tähän Beastarsin koska se on kauden paras, mutta se on sitä hyvin pitkälti jo tutuilla tavoilla. Sen sijaan TUEEE kutkuttaa kulttuurievoluutiotutkijani herkkiä kohtia, sillä se on selvä ja konkreettinen merkki siitä että isekai-buumi on päässyt jo selvästi ironisen parodioinnin asteelle. Nämä hetket herättävät aina kiinnostukseni, ja TUEEE tekee sen jännillä tavoilla. Sarjan jutut tuntuvat lähinnä perinteisten JRPG-videopelien jutuilta (rahojen repiminen kyläläisiltä ymv), mikä on hauska looppaus ajassa taakse päin (ja siksi juuri niin jäns veto isekai-parodiasarjalle). Kiinnostava tuotos, odotan innolla mihin suuntaan tämä buumi kehittyy 2020-luvun puolella.

Gakkougurashi ja animesovittamisen vihaaminen

Lapio on muuten paras koulueläjä.

Se on tehty. Sain pitkän vitkuttelun jälkeen Gakkougurashin animesovituksen katsottua loppuun.
Katselukokemus oli sen verran melkoinen ja maailmaa avartava, ettei Twitterin merkkirajasysteemi sovellu ajatusteni esittämiseen. Onneksi minulla on tämä eloisa ja aktiivinen blogi.

Varoitettakoon, että luonnollisista syistä teksti tulee katkaisupätkän jälkeen sisältämään spoilereita.
Mahdollisimman vähän, mahdollisimman kevyesti, ja painopisteenä lähinnä animepuolen tapahtumat. Jonkin verran kuitenkin myös vertaan mangan vastaaviin kohtiin, eivätkä nämä kaksi mene aina ihan yksi yhteen. Ikävä kyllä.

Spoilerittomana TL;DR:nä: kelpo manga, lue pois vaan.

Käännös: Dokidoki! Precuren sarjakäsikirjoittajan Yamaguchi Ryoutan haastattelu

Koska suurin osa alan haastatteluista on tässä muodossa.

 
Japanin kielitasotesti JLPT N1 lähestyy uhkaavasti, joten osittain treeninä siihen päätin kääntää käsikirjoittaja Yamaguchi Ryoutan haastattelun Dokidoki! Precuresta. Puhui itse asiassa paikoin ihan jänniä, suosittelen lukaisemaan jos sarja maittoi/ei maittanut/jotain siltä väliltä.
Yritin olla ottamatta liikaa vapauksia käännöksessä, mutta parissa kohtaa piti vähän oikoa ja ekstrapoloida. Mukana Tärkeitä kääntäjän huomautuksia ja oma_valitsemia kuvia, jottei mene liian tekstiseinäksi.
Lähteenä Gakken Mook-kirjanen aiheesta.

Kesäkausi 2014, alkupuolisko

Olen varma että kesälomalla oleminen on suunnilleen tällaista.

Loman alkaessa tuumin, että voisin helposti aloittaa kaikki kauden kiinnostavan oloiset sarjat ja siihen päälle vielä muutaman ei-kiinnostavan ihan vain koska voin. Aikaa kuitenkin löytyy joka päivä koko päivän edestä ja niin edelleen.
Viime lomastani oli selvästi liian kauan aikaa, koska eihän se nyt tietenkään niin toimi.

Ensinnäkin laivani tarvitsevat minua, etenkin nyt kun kesäeventti starttasi ja sitä täytyisi paukutella seuraavat parikytä päivää niin paljon kuin suinkin vain mahdollista. Velvollisuudet ennen huvittelua ja niin edelleen.
Toisekseen mökkeilyt ynnä muut sukuloinnit. Tänäkin kesänä havainnollistuin siitä, että viikon AFKaaminen tosiaan meinaa yllättävän montaa rästiin kasautuvaa jaksoa piirrettyjä. Yhteensä noin lyhyehkön sarjan verran. Kyllähän ne pois saa katsottua vaikka koko ajan pukkaakin lisää, mutta on se silti viikottaiseen katsomiseen nähden raskasta.

Tässä kuitenkin jokunen miete niistä sarjoista, jotka sain listalleni mahdutettua edes joten kuten. Tutulla formaatilla:

Kevätkausi 2014, karsittu loppupää

Kesätyöt peltitölkkitehtaalla loppuivat, käteen jäi kohtalainen tukku muovituskelpoista rahaa ja iso kasa vapaa-aikaa. Niin iso kasa aikaa, että se riittää sekä piirretyille että laivastovelvollisuuksien hoitamiseen.
Sain siis lopultakin tämän vuoden kevätkauden pakettiin, tuttuun tapaan pari viikkoa myöhässä.
Alkupään postauksen löydät täältä, loppupään postaus on tämä tässä ↓↓

Kevätkausi 2014, karsittu alkupää

Ilmeeni, kun aika ei taaskaan riitä mihinkään mihin haluaisin sen riittävän

Yhden kauden ehdin katsoa normaalilla sarjamäärällä, seuraavalla ei enää riittänyt aikaresurssit.
Parisen viikkoa sitten postista nimittäin tupsahti pitkään odotettu Eiyuu*Senkin jatko-osa, jota on tullut taottua sen jälkeen turvallisen tasaiseen tahtiin, keskimäärin kahdesta viiteen tuntia päivässä. Siinä vasta kelpo peli, kirjoitan siitä muutaman sanan sitten ensimmäisen läpipeluukerran jälkeen.
Ja ikään kuin 'Senki ei veisi päivistä tarpeeksi suurta osaa, iski KanCollen syntymäpäivä ja sitä juhlistava keväteventti.

Suurin osa päivästä kuluukin näiden kahden elintärkeän askareen parissa, joten piirrettyjä tulee katsottua keskimäärin vain jakso tai pari per päivä. Ehkä tilanne rauhoittuu vähitellen, mutta kouluhommillekin pitäisi uhrata jokunen tovi viikossa. Otan siis suosiolla tälläkin kaudella astetta iisimmin, ja jätän tavallista suuremman määrän piirrettyjä ns. omaan rauhaansa.
Tässä tulla formaatilla ne sarjat, jotka listalleni nappasin:

Talvikausi 2014, loppupään tilannekatsaus

Aikalailla tällainenhan se talvikausi sitten loppujen lopuksi oli.

Kuten yleensä, myös tällä kertaa kausi tuntui alussa hirmu paljon siistimmältä ja hauskemmalta kuin näin jälkiviisaasti mietittynä. Vähän harmillista, mutta toisaalta rauhoittavan luonnollista ja rutiininomaista. Totta kai kaikki uusi ja tuore tuntuu kiinnostavammalta kuin wanha ja jo nähty. Lisäksi jos kauden aikana katsomislistalle ei ole osunut mitään suurenmoisia onnistujasarjoja, mieleen jää helposti päällimmäisinä ne sarjat jotka herättivät edes jotain tunteita.
Eli ne ei-mieluisat yllättäjät ja muuten vain surkeat sarjat. (↑kuva liittyy↑)
Mutta minkäs teet, elämä on jinseitä.