Gakkougurashi ja animesovittamisen vihaaminen

Lapio on muuten paras koulueläjä.

Se on tehty. Sain pitkän vitkuttelun jälkeen Gakkougurashin animesovituksen katsottua loppuun.
Katselukokemus oli sen verran melkoinen ja maailmaa avartava, ettei Twitterin merkkirajasysteemi sovellu ajatusteni esittämiseen. Onneksi minulla on tämä eloisa ja aktiivinen blogi.

Varoitettakoon, että luonnollisista syistä teksti tulee katkaisupätkän jälkeen sisältämään spoilereita.
Mahdollisimman vähän, mahdollisimman kevyesti, ja painopisteenä lähinnä animepuolen tapahtumat. Jonkin verran kuitenkin myös vertaan mangan vastaaviin kohtiin, eivätkä nämä kaksi mene aina ihan yksi yhteen. Ikävä kyllä.

Spoilerittomana TL;DR:nä: kelpo manga, lue pois vaan.


Hyvä ystäväni Fisherment on siitä erikoinen tapaus, ettei tämä mielellään haluaisi katsoa animesovitusta mistään, mitä on jo mangana lukenut. Olemme keskustelleet aiheesta varmasti moneenkin otteeseen, mutten koskaan oikein ymmärtänyt tätä mentaliteettia. Itse en juurikaan mangaa lue, yksinkertaisesti siksi että sillä on formaattinsa vuoksi niin älyttömän paljon vähemmän valttikortteja kuin animeversioilla. Se ei liiku, siinä ei ole ääniä eikä yleensä värejäkään ja tarina on kuitenkin enemmän tai vähemmän sama.
Itse asiassa kaikki animesovitukset, joiden lähdematskuun olin jo ennalta tutustunut, ovat olleet tasoltaan vähintään ihan jeessejä. Aina ei päästä ihan samalle nautittavuuden tasolle, kun vitsit on jo kerran kuluttanut, mutta mainitut formaattiedut auttavat yleensä ihan kivasti. Materiaalin karsimiselle ja uudelleenjärjestelyllekin olen yleensä vain nyökytellyt ymmärtäväisesti, etenkin VN-sovitusten tapauksessa. Ymmärtäähän sen ettei kaikkea saa mahtumaan töllöversioon ja jotkut pätkät jäsentyvät paremmaksi jatkumoksi hieman eri järjestyksessä 12 x 24 min viikottaisessa sarjassa kuin sarjakuvassa jota tulee 24-sivua per kuukausi.
Esim. Hanayamatan animesovitukseen olin äärimmäisen tyytyväinen, sillä se sai katkaistua animepuolen tarinan järkevään kohtaan sovittamalla mangassa myöhempänä olevat kylpyläfillerit luontevaksi hahmokehitysarkiksi keskelle sarjaa. Oikein bueno.

Sitten katsoin Gakkougurashin ja ymmärsin mitä ystäväni oikein tarkoitti.
Ei ole kiva katsoa lempimangastaan sarjaa, jonka joka jaksossa tuntuu siltä kuin se yrittäisi aktiivisesti haastaa riitaa.
Tästä ei tietenkään ole kyse, sillä eihän kukaan tahallaan tee huonoa animea tai pyri suututtamaan teoksen alkuperäistä fanikuntaa. Mukana on ollut myös mangatiimi ja heitä on varmasti kuultu: esimerkiksi mangan käsikirjoittaja Norimitsu Kaihou toimi myös animesovituksen sarjakässäröijänä ja paiski hommia viralleen tyypillisissä jaksoissa.
Mutta silti sarja tuntui sotivan sekä itseään että minua vastaan. Miksikö? Mitenkö?

Suurimpana yksittäisenä isona ongelmakokonaisuutena oli sarjan yleisilmapiiri ja luonne.
Animeversiossa oli ihan liikaa hauskaa ja kivaa, eikä läheskään tarpeeksi herkullista sufferointia. Osittain tämä saattaa johtua juurikin animeformaatin "valttikorteista", sillä hahmojen pirtsakat väriskaalat ja MOSAIC.WAV:in hilpeät taustamusiikit boostaavat iloisen tunnelman varsin helposti kattoon. Mangassa kaikki on värittömän harmaata ja hiljaisuudet piinaavia.

Kivat jaksot on toki kivoja ja tykkään kyllä kivasta, mutta kiva ei ole sitä mitä odotan Gakkougurashilta. Kun mangan pääpainona on se miten kaikki menee koko ajan kamalammaksi ja kamalammaksi, Rii hajoaa yhä enemmän ja enemmän jne jne, ei se oikein toimi että animessa jahdataan söpöjä hauvoja ja muuten vaan mukavoidaan jaksotolkulla. Haluan määrällisesti enemmän kärsimystä ja ikävää kuin kivaa!

Osittain kyse voi olla myös siitä, että lukukulmani saattaa olla ihan vain erilainen kuin animen tekijöillä. Mangan puolella niiden "iloisten" arkisuuspätkienkin taustalla tuntui kummittelevan painostava ajatus siitä paikoin jopa sairaalloisesta todellisuudenpakoilusta. Kärsimyspuolta on kuitenkin sen verran reilusti suhteessa söpötyttö_hauskanpitoon, että se puoli jää väkisinkin kummittelemaan myös kivapuolelle, tuoden siihen jännittävän absurdiuden sävyn.

Selviten homma näkyy Mii-kunissa. Sarja alkaa suunnilleen sillä kun Mii-kun ja Yuki jahtaa Taroumarua ja sen jälkeenkin aina takaumajaksoon asti meno on sitä että Mii-kun pitää hauskaa muun kerhon kanssa.
Mangassa tämä kuitenkin tulee mukaan vasta melko myöhään, ja tällöin yksi ensireaktioista hahmoon on se että sen puolesta kuumotti jonkin verran. Se nyt kuitenkin joutui yht'äkkiä suljettuun, lähes kulttimaiseen yhteisöön täynnä henkisesti epävakaan oloisia tyyppejä: yksi selvästi seonnut tapaus ja kaksi jotka elää ainakin osittain tämän yhden ihme haavemaailmoissa. Ja vastaan hankaamalla voi pahimmillaan joutua ryhmän ulkopuolelle yksin. Ei kiva.
Animen puolella taas Mii-kun on alusta asti mukana ja selvästi hyvää pataa kaikkien kanssa, jolloin jälkeenpäin esitettävä muistelu hahmon mukaantulosta jää äärimmäisen jännitteettömäksi.
Nyt Mii-kunin rooli on se että se lähinnä leikkii Yukin ja Taroumarun kanssa ja mitä kaikkea, sen sijaan että se olisi tasapainottava järjen ääni näiden hulluuden kommuunissa.

Mistä päästäänkin toiseen isoon ongelmakohtaan: sarjan sisällönhallintaan. Eli Taroumaru_juttuihin.

Ja sitten Taroumaru oli Taroumaru.
Kuten aiemmin sanoin, niin ymmärrän kyllä että usein matskua joudutaan karsimaan ja muokkaamaan, mutta sen voi tehdä joko perustellusti ja hyvin tai mielivaltaisesti ja pöhkösti. Ja Gakkougurashi sisälsi ihan liikaa jälkimmäistä.
Toteutunut karsintasysteemi tuntui täysin käsittämättömältä, etenkin sen valossa mitä poisjätetyn tavaran tilalle sitten lopulta laitettiin. Osa poisjätöistä johti "vain" lievennettyyn sufferointiin (esim. Rii ei hajonnut animessa aivan niin totaalisesti, kun Kurumijuttu ja zombi-invaasio ympättiin samaan settiin), mutta osa vielä sen lisäksi soti alkuperäisteoksen henkeä vastaan.

Erityisen tuohtunut olin siitä, miten ostoskeskuspätkä toteutettiin. Ostoskeskus oli hyvin selvä nyökkäys ainakin alkuperäisteoksessa kovaa paistavien zombileffaperinteiden suuntaan, ja ostoskeskusten viehätys on juurikin siinä että ne tarjoavat suojaa suurelle määrälle ihmisiä. Mangassa ostarissa olikin suurehko kommuuni, jolle kuitenkin kävi vähän köpelösti ja jäljelle jäi vain Mii-kun ja Kei. Ja se puoli asiasta päätettiin dropata sitten kokonaan pois. Miksi ihmeessä kukaan jättäisi zombiklassikoihin kovaa nojaavasta sarjasta pois zombiklassikkopiirteet? Minä en edes.
Ostariyhteisöarkin poisjätöllä myös Kein poislähdön olemus muuttui aika radikaalisti. Äärimasentuneesta "ei enää kiinnosta, kaikki on jo menetetty"-sanomasta joksikin ihmeen vapaudentavoitteluksi. Taas sufferoinnista askeleen verran kivempaan suuntaan, pöh ja möh.

Nämä ja monet muutkin väännökset olisin hampaita kiristelemällä joten kuten hyväksynyt, jos tilalle olisi saatu jotain muuta sitten paremmin esitettynä. Esimerkiksi Kurumin purema ja (pois jätetty) helikopterin putoamisen aiheuttama tulipalo kunnolla ajan kanssa käsiteltynä tai jotain.
Mutta ei. Sain alunperin puolen chapterin verran mukana olleen Taroumarun ylidramatisoidun version, venytettynä surkuhupaisasti koko sarjan pituiseksi. Ja anime-originaalia uima-altaan siivoamista. Ja vähän lisää Taroumarua.

Haistakaa nyt jo

Toisaalta fiilikseni animeversiota kohtaan olivat alun perinkin vähintään skeptiset, ihan vain koska
>kauhuanime
Ylipäätään vierastan melko kovaa täysin ei-interaktiivisia kauhu-/trilleri-/miksiniitähaluaakaankutsua-formaatteja. Jännitysfiilis kun syntyy enimmäkseen juurikin siitä, että teosta pitää uskaltaa itse jatkaa eteenpäin, eikä se vain etene elokuvan tai animejakson tavoin itsestään. Siksi ainoa oikea formaattiranking kauhulle on
pelit > kirjallisuus > liikkuva kuva.

Mutta ei Gakkougurashikaan ihan täysin toivoton tapaus ollut. Kuitenkin aina lämmittää sydäntä, kun tuttu teos pääsee animeksi asti ja lisää alkuperäisteoksen suosiota. Netti täyttyy fanartista, joku saattaa jopa kiinnostua alkuperäisestä ja markkinoille tihkuu figuureita ynnä muuta kivaa krääsää ostettavaksi. Ei näitä olisi ilman animeversiota.
Ja olihan jokunen pätkä toteutettu animessa alkuperäistä paremmin, omana lempparina se kun Mii-kun, Yuki ja Megu-nee ovat musiikkihuoneessa mankan kanssa. Se oli varsin kelpo pätkä.
Enkä nyt syytä jos joku mangaa lukematon nautti animesta. Oli siinä paljon samoja hyviä puolia, jotka on vähän heikommin toteutettuinakin melko hyviä. Lähinnä nyt koko Megu-nee-homma. Ehkä se on kelpo teos jos siltä ei odota samoja asioita kuin mangaversiolta, tai ainakaan samoissa mittasuhteissa.

Todennäköisesti rajujen sisältömuutosten takanakin oli vain viaton halu tarjota jotain uutta meille mangaa jo lukeneille, mutta valitettavasti suunnitelma ei oikein palvellut ainakaan minua. Enkä usko että kovin montaa muutakaan alkuperäisteoksen ystävää. Sääli, mutta pääsinpähän lopulta kurkkaamaan Fishermentin ihmeelliseen näkemysmaailmaan.
Pysyn silti jatkossakin luottavaisena lukemieni mangojen animesovituksia kohtaan. Pidän väreistä ja äänistä.

Loppuun vielä yksi Kurumi ja avautuminen Taroumarusta. Menis kotiinsa koko koira.

EDIT 28.10.2015 01:29: Avasin muutaman pätkän ydinajatusta vähän enemmän, pureskeltuani aihetta vähän tarkemmin IRCitse.