Visual novellien isä, poika ja paha henki

Tuossa jokunen tovi sitten huomasin twitterini aikalinjassa kahden herrasmiehen keskustelevan SAO:n pahamaineisesta seksikohtauksesta ja sen merkityksestä animeversiota tuijotellessa.
Tai merkityksettömyydestä tai jostain, jos totta puhutaan niin en ihan jokaista keskustelun viestiä lukenut ajatuksella läpi.
Jossain vaiheessa keskustelua toinen osapuoli kuitenkin toi esiin sen, kuinka VN-adaptaatioiden kohdalla kyseiset kohtaukset sivuutetaan varsin tyynesti, eivätkä ne vaikuta katselukokemukseen lainkaan. Olivat ne kuinka huonoja hyvänsä. Ja näinhän se tosiaan menee ja on todennäköisesti aina mennyt.
Kävi kuitenkin niin, että unohdin itseni ajattelemaan asiaa tarkemmin, ihan vain koska ajattelu ja ennen kaikkea määritelmien haeskelu on oikeastaan ihan hauskaa puuhaa. Sekä SAO että keskiverto VN ovat nimittäin molemmat ensisijaisesti kirjallisia teoksia, toinen nyt vain sattuu olemaan julkaisultaan ja "käyttöliittymältään" lähempänä perinteistä käsitystä kirjasta. Miksi siis H-kohtaus ranobessa olisi yhtään sen kummallisempi asia kuin missään muussakaan kirjassa? Tai oikeastaan muussakaan taiteellisessa tuotoksessa?


Avainsana koko hommalle on mediakohtaisuus. Jokainen mediatyyppi pelaa hyvin pitkälti omilla säännöillään ja käytännöillään siitä, mitä tehdään ja miten tehdään. Selviten tämä näkyy kirjallisia medioita vertaillessa, lähinnä eroavaisuuksissa kerrontatavoissa. Näin kärjistettyä animepuolen esimerkkiä käyttäen: yleensä sarjaa katsoessa erottaa, onko alkuperäisteoksena romaani, ranobe vai manga. Ja sama pätee toki länsimaiseenkin sarjakuvaan ja kaunokirjallisuuteen, ainakin sen vähän pohjalta mitä olen saanut luettua.

Visual novellit kuitenkin tuntuvat sotkevan kuvion niin hyvin kuin osaavat, olemalla mahdollisimman outoja sekasikiöitä kaunokirjallisuudesta, peleistä, kuvataiteesta ja suorasta pornosta. Jokaisella näistä on täysin omat pelisääntönsä ja on tavallaan ihme, että VN-teollisuus on edes saanut kasaan tällaisen mediahirviön, joka noudattaa näistä jokaisen sääntökirjoa edes vähän.
Ajan mittaan tämä hirviö on kuitenkin alkanut ratkeilla liitoksistaan, sitä mukaa kun sen osasten rakenteet ja painoarvot ovat muuttuneet. Osa teoksista karsii peliominaisuuksia ja painottaa kaunokirjalliseen puoleen, kun taas osa pyrkii saamaan aikaan visuaalisesti mahdollisimman eroottista ja miellyttävää jälkeä.
Ongelmana on se, että mediatyypin omien sääntöjen puitteissa kaikkien osa-alueiden ja näiden sisäisten sääntöjen pitäisi tulla esiin edes jossain määrin: VN-tyylisen minäkertojan, H-kohtauksiin johdattelun ja niiden kulun ja sen sellaiset.
Mikä ei todellakaan toimi, joten konsensus siitä mitä VN oikeastaan on, on pakon edessä muuttumassa.
Viime aikoina tämä on näkynyt lähinnä seksuaalivallankumouksena, kun "pakollisia" pornopätkiä on pudotettu teoksista pois jotta muut osa-alueet saataisiin pelaamaan keskenään fiksusti.


Yleensä tykkään jaotella visual novellit karkeasti kolmeen ryhmään näiden H-kohtausten asiaankuuluvuuden ja tyylin perusteella:

1. Oikeutettu H
2. Awkwardit
3. Pelit, joista kyseinen materiaali jätetty suosiolla pois

Kohtausten itsensä kerronnallinen laatu on listalla täysin toissijaista, vaan tarkoituksena on tarkastella kohtauksen itsensä olemassaoloa ja merkitystä teoksen kannalta.

Oikeutetulla H:lla en nyt tarkoita pelkästään nukigea, jonka pääasiallinen tehtävä on olla pornoa VN-formaatissa. Toki myös sitä, mutta ensisijaisesti kaikkia niitä kliseisiä/perinteisiä rakkaustarinoita, joissa on tyhjänpäiväinen MC, tämän pervo kaveri ja keskimäärin viitisen kappaletta oman reitin omaavia söpöjä tyttöjä. Kyllä, juuri niitä pelejä.
Oikeutettavuudella tarkoitan nyt sitä, että jos kerran pelin ideana on kertoa tytön ja pojan rakkaudesta, parisuhteesta ja siitä miten näihin on päädytty, olisi oikeastaan outoa jättää seksi pois kuvioista. Se kun ainakin minun käsittääkseni kuuluu parisuhteisiin ainakin jossain kulttuureissa. Riippuu toki hahmokaartin iästä ja mistä lie, mutta näin yleisesti ottaen.
Tämän tyyppisiä teoksia on vähintäänkin paljon, mutta esimerkkeinä mainittakoon Unisonshift:Blossomin tuotokset ja To Heart 2 (X-rated). TH2 on itse asiassa oikein hyvä esimerkki siitä, miten tämän tyyppiset pelit tulisi toteuttaa: pelissä oli kohtuullisen rauhallinen etenemistahti ja kyseiset kohtaukset tulivat melkeinpä luonnollisesti kuvioihin mukaan tarinan loppupuolella. Oli se kyllä muutenkin hyvä peli, enkkupatchikin tulossa aikanaan. Vinks vinks.

Awkwardit teokset kertovat ensisijaisesti jostain aivan muusta kuin parisuhdedraamasta, mutta niihin on syystä tai toisesta liitetty myös pornopuoli. Äkkiseltään ajateltuna syynä lienee puhtaasti raha: deittisimutaustan vuoksi kuluttaja odottaa saavansa peliltään myös erotiikkaa. Ja seksi nyt on muutenkin todella helppo ja varma myyntikikka.
Yleensä tällaisissa teoksissa jo romanssipuolen mukanaolo tuntuu irralliselta, saati sitten jos hahmot alkavat sekstailla todella oudoissa kohdissa tarinaa. Esimerkiksi keskellä vakavaa ja juonen kannalta merkittävää taistelua, juuri kun lukija on saatu tohkeisiinsa päähenkilön uudesta erikoisvoimasta.
Yleensä tilanteet edes yritetään sulauttaa jotenkin osaksi juonta, kuten esimerkiksi Fate/Stay Nightin ja Sumagan (kuvassa) manapumppaukset. Tavallaan siis liikuttavia yrityksiä, mutta vastaavat lähinnä sitä että kohtausten tarinaan liittämiseen on käytetty jesarin sijaan erikeeperiä. Pahaltahan se edelleen näyttää.
Ensisijainen ongelma SAO:n seksikohtauksessa piilekin mielestäni juuri tässä: se ei yksinkertaisesti tunnu kuuluvan tarinaan nähtyjen animejaksojen pohjalta. En minä tämän takia tätä seuraa, haluan toimintaa enkä mitään juustoisia romansseja! Olihan kohtaus muutenkin toki huono, juuri sellainen mitä VN-puolellakin näkee aina välillä. Sillä puolella kirjallisuuskenttää on vain totuttu siihen, että muuten hyvissä tarinoissa vain sattuu välillä olemaan todella huonoja pornopätkiä seassa. Deal with it.

Sitten on pelejä, joista aikuisviihdepuoli on jätetty ihan suosiolla pois. Toivottavaa olisi, että nämä olisivat Awkwardeja pelejä sellaisina, kuin ne parhaiten toimisivat. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että ikärajattomia pelejä tuntuvat tekevän vain firmat, jotka ovat saaneet geneerisillä rakkaustarinoilla tarpeeksi rahaa ja riittävän vahvan brändin kasaan. Lopputuloksena on "Oikeutetun H:n" pelejä, joista on vain poistettu se H. Kuinka ironista.
Tällaisia pelejä alkaa vähitellen putoilla markkinoille yhä enemmän ja enemmän, viimeaikaisista ja tulevista mainittakoon Circusin Da Capo III, KoiChocon spinoffi Ima sugu onii-chan ni imouto datte iitai! Fairysiltä sekä Minorin Supipara.
Onneksi on pari poikkeusfirmaa, jotka uskaltavat toteuttaa (muutoin) Awkwardeja teoksia työturvallisina: Nitro+ on tehnyt tätä jo jonkin aikaa Tiede;Saagallaan ja tänä vuonna onneaan kokeilee myös Propeller Tokyo Babelillaan (kuvassa). Propsit siitä.

Työturvallisissa peleissä olisi firmankin kannalta omat hyvät puolensa. Esimerkiksi se, että pornottomaan peliin saa huomattavasti helpommin isoja ääninäyttelijöitä, kuten juuri ImaImossa ja Tokyo Babelissa. Normaalioloissa se tarjoaisi myös laajemman lukijakunnan ja siten isommat markkinat teokselle, mutta käytännössä ikärajattomia visual novelleja ostavat ihan samat tyypit kuin ikärajallisiakin, joten se siitä.

Jännä osa-alue työturvallisissa visual novelleissa on pelit, jotka ovat ikärajattomia koska niiden alkuperäisteoskin on ikärajaton. Olisihan se jokseenkin outoa tieten tahtoen lisätä sellaisiin tyhjästä aikuisviihdepätkiä. Yleensä nämä ovat kehittyneet ranobesta  ensin mangaksi ja animeksi ja siitä edelleen AVG:ksi, esimerkiksi Oreimo ja Itsuka tenma no kurousagi. Tavallaan ihan ymmärrettävää, sillä ainakin animesovitusten pohjalta nykyiset ranobet tuntuvat olevan lähinnä geneeristä galgea paperilla.

Ehkä mielenkiintoisempaa ranobe-AVG:issa on kuitenkin se, että ne sovitetaan poikkeuksetta PSP:lle. Miksiköhän?
Ehkä se liittyy siihen, ettei konsoleille tehdä pornopelejä muutenkaan.
Tämä on hämmentävää. Uudet pelit jopa jaotellaan alan lehdissä ryhmiin PC adult, PC muut, PSP, Xbox 360 jne jne, eikä esimerkiksi ryhmää PSP adult yksinkertaisesti ole olemassa.
Tällaisia pelejä toki on olemassa kourallinen mutta sanotaan vaikka näin, ettei niitä ole tänä vuonna tullut vielä yhtäkään ja viime vuonna yhteensä 12kpl. Se on jo todella vähän, saati sitten kun katselee DS:lle julkaistuja nollaa kipaletta.
VN-teollisuus on siis kierolla tapaa jakautunut kahtia. On PC-puoli, jolle tehdään oletusarvoisesti aikuisviihdettä, sekä konsolipuoli jolle sitä ei todellakaan tehdä. Tästä syntyy jokseenkin erikoisia lieveilmiöitä kuten se, että alun perin k-18 -leimalla PC:lle tehty VN sovitetaan myöhemmin työturvalliseen muotoon PSP:lle. Eikä kyseistä versiota todennäköisesti tulla ikinä samaan tietokoneelle. Esimerkkinä mainittakoon Koichoco Portable, johon on lisätty huomattava määrä uutta materiaalia ja josta olen jokseenkin katkera.
Jos joku löytää pelin, jossa on tehty toiseen suuntaan (työturvallisesta konsoliversiosta PC:lle k-18 -leimalliseksi): saa sanoa. Tarjoan vaikka kahvit tai jotain.

En suoraan sanottuna ymmärrä, miksi näin tehdään. Pitääkö konsolifirmoille kenties maksaa pornopeleistä käsittämättömiä summia saadakseen niihin luvan? Vai onko näiden tekeminen muuten vain tappiollista, koska ihmiset eivät ole tottuneet pelaamaan tällaisia pelejä konsoleillaan?
Outoa se kuitenkin on, oli syy mikä hyvänsä.

Toisaalta kaksijakoisuudella voi olla omat hyvätkin puolensa: jos konsolipuoli saa osoitettua, että myös pornottomat pelit voivat menestyä, saattaa PC-puoli ottaa tästä mallia ja vähitellen irtautua H-kohtausten pakottamisesta peleihinsä.
Ja näin on pikku hiljaa tapahtumassakin, H:ttomien romanssipelien yleistyessä. Tavallaan on täysin ymmärrettävää, että murrosvaihe alkaa juuri näistä vanhimman tyylin peleistä. Eiköhän se ajan mittaan laajene muihinkin genreihin, todennäköisesti toimintagenreen kunhan Urobuchi Gen saa päähänsä kirjoittaa pornottoman VN:nnän. Ja minulla on vähän sellainen kutina, että näin tulee piakkoin tapahtumaan.
Hauskaa olisi myös nähdä muitakin genrejä, kuin toimintaa ja romanttista draamaa. Mutta kaikki aikanaan. Kaikki aikanaan..





PS: Todettakoon vielä, että irralliset ja muuten vain huonot H-kohtaukset häiritsevät myös japanilaisia kuluttajia, eikä kyseessä ole mikään ns."jenkkiläisten vanhahomojen juttu." Tai ainakin joku sanoi 2ch:ssa, että näin olisi. Varma lähde on varma.

PPS: Pyry Kontio kirjoitti viime vuonna proseminaarityön visual novellien suhteesta muihin peleihin. Kannattaa lukaista.

TL;DR: