Eroge oli oma keksimä t.Unisonshift: Blossom

Bränditietoisuus on upea asia.
Brändit tarjoavat tutun ja turvallisen tarttumapinnan uusiin tuotteisiin, palveluihin ja teoksiin, visual novellit mukaanlukien. Ei tarvitse ruveta pelokkaana arvailemaan onko VN-lukukokemus sittenkin jotain NTR-lonkeroraiskausta. Eikä edes tarvitse kaivaa internetin spoilerikasoista, mitä elementtejä teoksesta mahdollisesti löytyy ja mitä ei.
Brändeihin voi luottaa.

Jälleen kerran pääsin todistamaan kyseistä fiilistä, tarttuessani Unisonshift: Blossomin kuudennen projektin, Tokeijikake no Ley Linen (時計仕掛けのレイライン ～黄昏時の境界線～) demoversioon. Kuuden tunnin lukukokemus oli vähintäänkin niin Blossomimainen, kuin odotinkin. Enkä ole aiemmin lukenut kuin yhtä Blossomin teosta, Flyable Hearttia, ja siitäkin vain osan.
Ley Linen parissa työskentelee huomattavan monta FH:n tekijätiimiläistä. Peusasetelmasta vastaa Ichikawa Tamaki ja kirjoitustiimistä löytyy mm. Kazama Bananza, jotka molemmat toimivat FH:n kirjoittajina. Musiikeista taas vastaa Mizutsuki Ryou, jota saamme kiittää Flyable Heartin lisäksi muun muassa Little Bustersin ja Rewriten musiikeista.
Ei siis ole mikään ihme, että Ley Linestä paistaa Flyable Heartista tuttu tyyli ja samat painotukset. Samat tekijät kun kummasti tuntuvat tekevän teoksesta toiseen samansuuntaista jälkeä ja painottavan samoja asioita.



Mitä Flyable Heartissa sitten oikein painotettiin, mihin osa-alueeseen panostettiin? Mitä tulee ensimmäisenä mieleen?
Graafinen laatu ja hahmodesignithan siitä ensimmäisenä tulevat mieleen, kuka nyt ei Itou Noijia fanittaisi? Jos et fanita, et tiedä Flyable Hearttia tai nämä eivät tule ensimmäisenä mieleesi, voit suosiolla mennä kotiisi häpeämään. Nyt heti.
Unisonshift kuitenkin teki temput, ja otti pelin pääpiirtäjäksi uuden tuttavuuden, Urabin. Tyypin, joka on piirtänyt paljon oheistaidetta useista Itoun teoksista, vieläpä kiitettävän tarkasti samalla tyylillä. Piirtäjä vaihtuu, brändi säilyy ennallaan.
Taannoin luin Urabin kommentin panoksestaan Ley Lineen. Tekstissä tämä suoraan mainitsi pyrkivänsä "mahdollisimman Unisonshift: Blossomille ominaiseen jälkeen." Liekö kyseessä ollut piirtäjän oma valinta vai ei? Saa arvailla.

Shishigatani Ushio, pääsankaritar

Piirrosjälki tosiaankin oli FH:n paras puoli, joten en lainkaan ihmettele että samaan linjaukseen pyritään. Ja Urabi onnistuu tässä erinomaisesti: piirrosjälki näyttää 90% ajasta upealta ja loput 10% joko hyvältä tai tyydyttävältä.
Graafinen laatu ei vaihdu edes hypittäessä event-CG:iden ja spritejen kanssa jutustelun välillä: hahmospritejen laadussa kun ei yksinkertaisesti ole parantamisen varaa.

MC:n kaveri ja luokkalaiset

Tasapainoa tukevat myös pelin väriharmoniat, kellonajasta riippuen punarusehtavan ja mustan tai sinertävän ja mustan lähiväriharmonia. Samoja väriskaaloja ja valaistuksia käytetään sekä CG:issä että taustoissa, mikä luo yleisilmeeseen miellyttävän ja eheän tunnelman.

Rito

Mahtavia ovat myös pelin hahmodesignit, joihin on kaikkiin jaksettu panostaa. Panostettu niinkin paljon, ettei sivuhahmoja erota pääkaartista kuin dialogien pohjalta. Tavallaan "turhaa" vaivannäköä, sillä eihän pääkaartin himmentämisen pitäisi olla missään määrin tavoiteltava asia, varsinkaan galgessa. Toisaalta teoksen graafinen laatu loistaa tasaisen kirkkaasti, joten katsoja lukija vaipuu eräänlaiseen graafiseen euforiatilaan.
Ja saahan ne päähahmot muillakin keinoin kaivettua esille.



Tässä kohtaa kirjoitustiimi astuu mukaan kuvaan.
Genreltään ja tyyliltään Ley Line on vanhaa tuttua romanssikomediaa, eksoottiseen ympäristöön lyötynä. Tällä kertaa kouluun, jossa harjoitetaan salaa taikuutta. Taikuuttakin käytetään lähinnä hassujen ja nolojen tilanteiden aikaansaamiseen, ei niinkään suuriin juonikuvioihin. "Oho keiju vei käsirautojen avaimen ja olen kahlittuna tytön käteen oho!" Ei tähänkään keijuja ja taikuutta olisi tarvittu.
Rabukomen reseptihän on varsin yksinkertainen, pääpiirteissään:

1.Otetaan erikoisesti käyttäytyvä, hauska päähenkilö.
2.Otetaan hauskan persoonan omaava, erikoisesti käyttäytyvä nätti tyttö.
3.Höystetään päähenkilön ja tytön suhde Dramaattisella Ongelmalla!
4.???????
5.Päähenkilö ja nätti tyttö ovat onnellisia ikuisesti. Fucking Masterpiece.

Olen mahdollisesti joskus lukenut vastaavaan tapaan edenneen tarinan joltain muulta firmalta, ensimmäinen kohta oli muistaakseni jätetty kokonaan pois..
Se, että tämä resepti tuntuu itsestäänselvyyksien hokemiselta on jo itsessään huono merkki. Asioiden nimittäin ole mitenkään pakko edetä juuri näin, edes pääpiirteittäin.
Onneksi brändit pelastavat tilanteen edes jossain määrin, tuomalla samaan kuvioon omia vivahteitaan. Erityisesti Dramaattisten Ongelmien keksimisessä on reiluhkosti pelivaraa ja galgefirmat höystävätkin siitä yhtä sun toista kivaa. Samalla reseptillä pärjää siis vielä pitkälle, sillä ilmeisesti koulumiljöidenkään ongelmaskenaarioita ei olla vielä puitu loppuun. Seuraavaksi voisivatkin kokeilla, millaisia hauskoja päähenkilöitä voisi tarinoista löytyä. Just sayin'.
Blossom loistaa erityisesti listan kahdessa ensimmäisessä osassa (huom. kahdessa, myös siinä ensimmäisessä), alleviivaten sanaa "hauska". Genren ollessa romanttinen komedia, on varsin suotavaa että hahmot ovat hauskoja, mielenkiintoisuudesta saa lisäpisteitä.
Mielestäni Ley Line onnistuu tässä. Dialogin seuraaminen on kuin onkin hauskaa ja jaksaa hymyilyttää lähes aina.
Huumorin puolella toki jokaisella on perskohtaiset näkemyksensä siitä mikä on hauskaa ja mikä ei, mutta sille minä en mahda mitään. Jos ei naurata, ei ole pakko pelata.
Hahmot ovat ehkä jossain määrin nähtyjä, mutta kummasti niissä on yhä vetovoimaa: tähän mennessä jokaisen hahmon reitti on houkutellut edes jonkin verran, enkä vieläkään ole täysin varma ketkä kaikki edes ovat reittikaartissa.

Furoyamachi Neko, piilopervoです。

Hahmoista plussana mainittakoon MC:n kaverin asema Ley Linessä, joka on käännetty päälaelleen. Kyseessää ei nimittäin ole perinteinen "mitäänsanomaton MC, jolla on pervo ja tyttöjen epäsuosiossa oleva kaveri"-asetelma. Ehei! MC:ksi on lyöty trollaava lihaskimppu, kaveriksi nössö hyssyttelijä ja creepypervon toverin rooli on ulkoistettu yhdelle päätytöistä, Furoyamachi Nekolle. Ei ehkä mullista maailmaa, mutta on ihan raikas oivallus.

Erityismainintana todettakoon, että peli on toteutettu myös teknisellä puolella harvinaisen onnistuneesti. Niin UI:n kuin yleisen toimivuudenkin saralla!
Menuista löytyy reilusti säätönamiskoja, joilla peliä saa räätälöityä mieluiseensa suuntaan. Esimerkiksi näppäimille F1-F12 on tarjolla 12 eri toimintoa, jotka saa bindattua itselleen mieluiseen järjestykseen. Kohtuullisen suuresta säätövalikoimasta huolimatta menut ovat erittäin selkeitä, helppokäyttöisiä ja mikä tärkeintä – kauniin näköisiä hohtoefekteineen ja pyörivine rattaineen.
Softa myös toimii varsin sulavasti ja nopeasti, mikä ei olekaan ihan itsestäänselvyys VN:issä kun kone on hankittu 2006. Teknistä härpäkettä on käytetty reiluhkosti, esimerkiksi läpinäkyviä MPG-videoita ja muuta liikkuvaa tekstuuria, eikä softa tunnu tökkivän mistään. Jopa winukkaan ja muihin ohjelmiin hyppiminen kokoruuduntilasta käy ilman sen kummempaa viivettä tai säätöä. Arvostan!

Tuntuu, että pelin melkeinpä ainoaksi miinukseksi jää se, ettei se tarjoa mitään uutta. Se vain toteuttaa vanhan tarinakaaren vanhoilla hahmotyypeillä, modaten näitä vähän nätimmän näköisiksi.
Samaa kakkaa nätimmässä kulhossa, mutta astian takiahan sitä syödään!
Ikävä kyllä julkaisupäivää lykättiin kuukaudella ja näillä näkymin Tokeijikake no Ley Line tulee kauppoihin 27.7.2012, master uppasi nyt kesäkuun lopussa.
Tulee siis päivää myöhemmin kuin Guilty Crown Lost Christmas. Taitaa joulu jäädä väliin tältä kesältä.

Demosta on nyt tullut ver.2, joka laajentaa aiempaa yhteensä kuuden tunnin (kolmisen tuntia alun tarinaa +muutama irrallinen kohtaus) demoa kolmella H-kohtauksella. Ladattavissa pelin kotisivuilta.

PS. Ei henkilökohtaista vihaa NTR-lonkeroraiskauksesta tykkääviä kohtaan, käytin vain omakohtaista "nyt ei ihan maistu"-esimerkkiä. Saa siitä tykätäkin.