Enkelimoea ja piruja keittiössä

––Ja he sanoivat: »Tulkaa, tehkäämme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan».
Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
Ja Herra sanoi: »Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.»
Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan ja kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.

Kutakuinkin näillä sanoilla kuvataan Vanhassa Testamentissa (1.Moos. 11:4-9) tarina Baabelin tornista ja sen tuhosta. Tarinaa pidetään yleisesti paitsi kömpelönä selityksenä kielten synnystä, myös kuvauksena kristillisen jumalan suvaitsemattomuudesta "lastensa" saavutuksia kohtaan.

–– Ja niin tuhoutuivat ihmisen maailmat yksi toisensa jälkeen.
Ja Herra lausui enkeleistään lähimmille: »Sulkekaamme taivaan portit, niin ettei niistä yksikään ihmissielu, piru, tai edes enkeli sisään pääse. Ja jääköön taivaaseen vain ne sielut, jotka sitä jo asuttavat, tai jotka sinne olen erikseen kutsunut.»
Ja hukkui Manala tulvan alle, ja katosi itse pääpiru joukkojensa keskeltä.
Silloin yhdistivät voimansa Manalan pirut, ja nuo enkelit, jotka oli Herra hylännyt.
Ja he sanoivat toisilleen: »Rakentakaamme itsellemme uusi kaupunki ja uusi torni, joka ylettää taivaaseen, ja kootkaamme sinne kaikista ihmisten maailmoista sieluista jaloimmat Herran portteja kolkuttamaan.»
Ja niin he nimesivät kaupungin Baabeliksi, kuten oli ennen ollut ihmisten kaupungilla nimenä, ja sinne he kokosivat kansan, jonka oli Herra kerran sekoittanut eri maailmoja asuttamaan.

Ja kutakuinkin näin tarinaa jatkaa Propellerin uutuusteoksen Tokyo Babelin yhdeksäntuntinen demoversio, kyseisen firman kahdeksas tuotos. Pelin kokoversiota on lupailtu elokuun lopulle, ikäsuosituksella E-15.
Propeller nappaisi tälläkin kertaa käsiteltäväkseen vähintään mittavan juoniasetelman ja aihepiirin: Raamattu itsessään on jo massiivinen teos, saati sitten kun mukaan ympätään rinnakkaistodellisuuksia, oma_keksimää ja myyttejä, joita kirjasta on suosiolla jätetty pois.
Vaan eipä tämä ole ennenkään Propellerin menoa estänyt, olihan Evolimitkin lähtöasetelmaltaan melko massiivinen  marsilaisine yhteiskuntarakenteineen ja planeetan ympärisöoloihin pureutumisineen. Ja hyvähän siitä saatiin, miksei siis nytkin!
Käsikirjoittajan puikoissa on tälläkin kertaa firman vakiokirjailija Higashide Yuuichirou, mies jonka käsiälaa ovat mm. paljon hehkuttamani Evolimit sekä monien muiden hehkuttama Ayakashibito.



Higashiden kirjoitustyyliin Raamattu myytteineen sopiikin mitä parhaiten, kyseinen herra kun tuntuu nauttivan taustatarinoiden ja -tietojen sotkemisesta teoksiinsa. Raamatusta jos mistä löytyy kasapäin mielenkiintoisia hahmoja ja tarinoita, joissa on vielä jatkamisen varaa. Erityisesti pakanauskonnoista poimittujen pirujen taustalta löytyy jännittäviä tarustoja. Esimerkkinä mainittakoon Astaroth, joka kuvataan kristinuskossa miespuoliseksi paholaiseksi, mutta joka oli alkujaan mesopotamialainen jumalatar. Ei muuta kuin transuvitsejä vääntämään!
Tämä onkin yksi vahvimmista Higashiden plussista: teokset kannustavat lukijaa tekemään taustatutkimusta käsiteltävistä aiheista ja vertailemaan niitä kirjoittajan esittämiin väitteisiin. Evolimitin myötä opin yhtä sun toista knoppitietoa oikeankin Marsin oloista, yhdeksäntuntisen Tokyo Babel -demon aikana taas kaivoin enemmän tietoa kristillisestä mytologiasta kuin opin rippikoulussa yhteensä. Ikään kuin siellä kukaan olisi mitään oppinut, mutta silti.
Mistään oppikirjasta ei tietenkään ole kyse, vaan enemmänkin teos lätkii sinne tänne pelinsisäisiä faktoja ja viittauksia, joiden paikkansapitävyydet ja alkuperät lukija sitten haluaa itse tarkistaa muista, luotettavammista lähteistä. Kokemus oli omakohtainen.

Tokyo Babelissa on siis todella laaja aihe, mutta ei se mitään! Laajoja ovat käsiteltävät teematkin.
Samoja teemoja käytiin läpi jo kirjoittajan edellisessä teoksessa (Evolimit, 2010), mutta ilmeisesti jotain jäi vielä sanomatta. Eikä mikään ihme, sillä "ihmisyys" ei ole teemoista ihan kevyimmästä päästä, eikä muihinkaan esitettäviin kysymyksiin löydy yksiselitteisiä vastauksia. Ei nyt, eikä todennäköisesti ikinä.
Siinä missä Evolimit lähestyi ihmisyyttä konkreettisella tuntevan koneen ja tunteettoman ihmisen vastakkainasettelulla, esittää Tokyo Babel ajatuksen henkisesti tyhjästä homunculuksesta, joka etsii elämälleen tarkoitusta ja siten kasvaa inhimilliseksi olennoksi. Vaan missä vaiheessa voidaan todeta homunculuksen kasvaneen ihmiseksi? Montako tunnetta täytyy olennosta löytyä, jotta tämän voi ihmiseksi laskea? Vai riittääkö pelkkä kasa biologisia tekijöitä? Jos riittää, paljonko niitä täytyy sitten olennossa olla? Teos etsii jatkuvasti raja-arvoja juuri näille kysymyksille, eikä todennäköisesti ikinä pääse lähellekään tarkkoja ja tyhjentäviä vastauksia. Eikä se ole tarkoituskaan.

Yhtenäiskulttuuri on valttia. Kurou Miyakolle tämä ei oikein maistunut.

Muita keskeisiä teemoja ovat muun muassa voiman ja vallan suhde, vallan ja velvollisuuksien suhde sekä yhteisön suhde yksilöön / yleinen etu vs. johtajan mielestä yleinen etu vs. yksilön etu. Onhan nimittäin sillekin pakko olla jokin syy, miksi esimerkiksi Raamatussa enkelitkin välillä toimivat vastoin kaikkivoivan Jumalan tahtoa. Hauskana huomiona teos ei tietenkään käsittele missään määrin hyvää ja pahaa tai näiden vastakkainasettelua, vaikka koko hahmokaarti onkin Raamatusta poimittu. Tämä on nyt vissiin sitä Japania.

Tarinankerronnan puolella Higashide käyttää tuttua rytmitystä: ensin hassutellaan ja kokkaillaan tuntikaupalla, minkä jälkeen ruudulle lyödään pariksi tunniksi tiukkaa taistelua ja pahaa mieltä. Toistetaan x kertaa. Ja kun Higashide haluaa että lukijalla on paha mieli, lukijalla myös on paha mieli. Hahmoista on paikoin saatu todella kovan luokan kusipäitä, enkä kauheasti ihmettele kirjailijan hyviä välejä Urobuchi Genin kanssa (lähteenä näiden kahden twitterkeskustelut). En ole Geniltä lukenut vielä mitään, mutta nähtyjen animesovitusten pohjalta kehtaisin väittää että näiden tyyleissä on paljon yhteistä. Muutenkin kuin tasolla "höhö sit tää vaik kuolis."
Higashide kuitenkin hakee pahan fiiliksen paikoin eri reittejä pitkin kuin Urobuchi, jonka sufferointi tuntuu nojaavan lähes kokonaan juoniasetelmaan, hahmojen taustoihin ja näiden keskinäisiin suhteisiin. Näitäkin keinoja toki käytetään, mutta myös ventovieraiden hahmojen listimisestä otetaan kaikki ilo irti.

Samainen Kurou Miyako hieman myöhemmin. "Sen siitä saa."

Kuten käytännössä kaikki muutkin Propellerin teokset, on myös Tokyo Babel erittäin tappelupainotteinen. Taisteluihin on ympätty siistejä erikoisliikkeitä, taktikointia ja muuta hienoa, mutta niiden pääpaino on silti jossain aivan muualla. Tappelijoihin nimittäin selvästi sattuu, mikä tuodaan esille varsin selvästi ja yksityiskohtaisesti. Kivun ja fyysisten vammojen kuvaamisessa on onnistuttu erityisen hyvin, välillä kuvauksia lukiessa alkaa melkein yököttää. Kun enkeliltä repii siipiä irti, enkeliin mitä todennäköisimmin sattuu. Paljon.
Omalla tavallaan vaikuttavaa on myös se, että siipiä on repimässä tarinan päähenkilö, kylmä tappokone Tendou Setsuna (kuvassa takana. CV: Kamiya Hiroshi).

Hahmokaarti on muutenkin varsin mielenkiintoinen kattaus. Vähemmän yllättäen pääpaino on enkeleissä ja piruissa, jotka ovat jo alkuperäisteoksissaan persoonallisia tyyppejä.
Jo varhain demossa tehdään selväksi, ettei kukaan ole oikein sitä, mitä antaa ymmärtää. Paholaisen sanaan luottaminenhan on jo lähtökohtaisesti hieman kyseenalaista puuhaa, mutteivat enkelitkään ihan puhtain paperein ole liikkeellä. Edes Raamatussa, edes länsimaisesta näkökulmasta. Uskon, että lopulliseen teokseen saadaan vielä mahtumaan iso kasa twistejä, eikä yksikään reitti tule olemaan tylsää luettavaa.

Vasemmalta oikealle: Lilith, Sorami ja Raziel

Hahmoja on muutenkin varsin ilahduttava seurata, sillä näihin on panostettu myös ääninäyttelijävalinnoissa. E-15-leima auttanee tässä huomattavasti.
Tämä kuuluu erityisen selvästi kärkikolmikossa Lilith (CV: Sawashiro Miyuki), Kugutsu Sorami (CV: Itou Kanae) ja Raziel (CV: Hanazawa Kana).
Muita huomionarvoisia ovat muun muassa rääkyvä Okamoto Nobuhiko, käheähkö Imai Asami sekä menevä Abe Atsushi.
Graafisesta jäljestä vastaa tällä kertaa nevari uusi tuttavuus Ishii Hisao paksuine ääriviivoineen ja ominaisine väritystekniikoineen(?). Jälki ei varsinaisesti ole mitenkään erityisen PAHAA katsottavaa,  mutta parantamisen varaa kyllä löytyy sieltä sun täältä. Erityisesti hahmospritet näyttävät välillä jokseenkin derpeiltä. Onneksi Ishii hoitaa event-CG:t jokseenkin kunnialla, eikä graafinen laatu kyllä edes ole teoksen pääpainona.

Tästäkään teoksesta ei todennäköisesti tulla puhumaan yhtään missään yhtään mitään, eikä tätä käsittääkseni ole puskaradion ja jälleenmyyjien ohella oikein missään mainostettukaan. Joko Willplus ja Propeller luottavat puskaradion voimaan ja maineeseensa täysillä, tai näiden käyttämät PR-taktiikat ovat muuten vain outoja.
Mutta ei se mitään, vähintään minulle tämä on näillä näkymin vuoden odotetuin teos tällä puolella harrastusta. Repikää siitä.
Tokyo Babelin demo on ladattavissa pelin nettisivuilta. Samaisilla sivuilla on myös kuunneltavissa pääteoksen prologi-dramaCD "Mundi Vigilia." Voi käyttää vaikka testipuskurina, jos oman kielitaidon riittävyys mietityttää.
Tai jotain.