Yhdistä Carnival Phantasm ja Civilization, mitä saat?

Saat kuningas Arthurin leikkimässä rannalla bikineissä keisarinna Himikon ja Kristoffer Kolumbuksen kanssa.

Tai ainakin tällaisen tulkinnan Tencon uutuusteos Eiyuu*Senki (英雄*戦姫, 3/2012) tarjoaa pelaajalleen, kaiken muun hassuttelun ohessa.
Eiyuu*Senki on niin sanotusti viime aikojen kuuminta hottia: nimen löytää getchu.comin "myydyimmät top20"-listalta kahden eri kuukauden kohdalta, mikä on jo melko hyvä saavutus. Lisäksi teos on tähän mennessä polkaissut kylkeensä ainakin kaksi eri mangasovitusta ja vahvahkon fandomin, mikä ilmenee muun muassa pelin omana wikinä sekä moniosaisina lankoina laudoilla.
Tuntuu vähän siltä, että Eiyuu*Senki olisi lyönyt itsensä läpi jo reilusti ennen julkaisupäiväänsä, tai vähintään Tencolla on ollut sekä rahaa että pokkaa lyödä pelille hillittömän kokoinen mainoskampanja. Viimeisen puolen vuoden (12/2011-5/2012) joka ikisessä Comtique-lehdessä on ollut vähintään sivun-parin juttu Eiyuu*Senkistä, eli mainostus on ollut aktiivista jo huomattavan pitkän aikaa. Tätä siis on osattu odottaa etukäteen.
Eiyuu*Senkin formaatti on jotain suuntaan "Nukigehtava SLG-versio Civilizationista." Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Jokseenkin näin (kuvassa Minamoto no Yoshitsune)

Otetaan avuksi ajatusleikki: entä jos Civilization-saaga olisikin toteutettu galge-muodossa? Unohdettaisiin kaikki vaikeat pelimekaniikat ja keskityttäisiin pelkästään tärkeisiin asioihin, kuten nätistettyihin johtajiin ja näitä vastaan sotimiseen! Eikä sitten mitään vakavaa ja ällön veristä sotimista, eihän sellaisesta kukaan nauti.
Eiyuu*Senki on hyvin pitkälti tätä – söpöjä tyttöjä tekemässä söpöjä sotajuttuja.
Risteyttämällä Civilization-saagan sotimisen Carnival Phantasmin arvomaailmaan saakin melko tarkan kuvan Eiyuu*Senkin ydinajatuksesta.

Juonellinen jatkumokin pelissä on suunnilleen samaa tasoa kyseisten teosten kanssa. Muistinsa menettänyt (nimettävä) päähenkilömme putoaa taivaalta vaihtoehtotodellisuuteen, jota asuttavat tyttöversiot historian suurmiehistä. Kaikki käy kovin äkkiä ja hups! Päähenkilömme huomaa hypänneensä sänkyyn keisarinna Himikon kanssa ja luvanneensa lähteä valloittamaan maailmaa tämän kanssa. Olennainen osa juonikuviosta on hyvin pitkälti siinä, loput pelistä on käytännössä pelkkää maiden valloittelua ja tyttöjen kanssa flirttailua.
Kerronnallisesti Eiyuu*Senki kuitenkin teki yhden mielenkiintoisen tempauksen, josta annan erillisen hyväksyntäni: se esitti tarinaa edistävät flag-eventit täysin erillään hahmojen kanssa flirttailusta. Täten pelissä on periaatteessa vain yksi pääreitti ja kaikki hahmokohtaiset suhteet on eritelty omiksi sivutarinoikseen, jotka eivät liity muuhun juoneen tai toisiinsa missään määrin. Ei siis tarvitse murehtia, kenen reitin valitsee, sillä mikään hahmovalinta ei sulje muita hahmokehityksiä pois. On siis täysin yhdentekevää, keiden kanssa "puhelee mukavia" tai puhuuko mukavia ylipäätänsä kenenkään kanssa.

Paitsi että tähän kohtaan pelimekaniikka asettaa tietyt reunaehdot – tyttöjen sydänten valloittaminen kun on suoraan yhteydessä näiden grindaamiseen ja levuttamiseen. Sivureittejä suorittaessa tytöille ilmaantuu erinäisiä erikoisiskuja, panannuksia hahmon statseihin ja toisinaan CG:itä kuvapankkiin.
Näistä ainakin osa sitten helpottaa itse pelissä etenemistä.

Kaupungin valloitusta (taustalla Aleksanteri Suuri)

Muiltakin osin pelimekaniikat on rakennettu helposti ymmärrettäviksi, koukuttaviksi ja yleisesti ottaen toimiviksi. Kartalla lähdetään liikkeelle Japanista ja edetään kohti maailman herruutta valloittamalla alueita kaupunki kaupungilta, valtio valtiolta. Pääjuoni asettaa tietyt rajat sille, minkä valtion kimppuun missäkin vaiheessa peliä saa hyökätä, mutta muuten maailmanvalloituksen toteutus on pelaajan itsensä käsissä.
Itse taistelut toteutetaan vuoropohjaisina hahmotyyppien mittelöinä: on miekkoja, keihäitä, taikuutta, tykistöä ja niin edelleen. Aselajit on jaoteltu loogisiksi krittausyhdistelmiksi, esimerkiksi miekkatyypin hahmot tekevät suhteessa enemmän vahinkoa nyrkkeilijöihin ja kiväärityypin vastaavasti miekkatyyppeihin. Hahmotyypeissä on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon kunkin hahmon historiallinen tausta – Aleksanteri Suuri heiluu keihään kanssa ja Ferdinand Magellan ammuskelee tykistöllä.

Hahmoihin on muutenkin jaksettu panostaa, tai ainakin määrällisesti. Äkkiseltään laskin 75 eri hahmoadesignia, joista miltei jokaisella on oma sivureittinsä, omat erikoisiskunsa ja puuha-CG:nsä. Hillittömän hahmomäärän myötä hahmojen taso kuitenkin laskee, mikä on harmillista mutta toisaalta ihan ymmärrettävää. Harva sitä jaksaa kirjoittaa puolta sataa kiinnostavaa hahmoa samaan teokseen.
Olisi kuitenkin suotavaa, jos edes joku hahmoista erottuisi edukseen muutenkin kuin ulkoisilta piirteiltään tai hassulla puhetavalla. Eiyuu*Senkin hahmokaarti tuntuukin tasaisen tyhjältä ja keskenään samanlaisten sivureittien lukeminen alkoi kyllästyttää viimeistään 60 pelitunnin jälkeen.

Tässä lienee kuitenkin kyse prioirisoinnista, kuten monessa muussakin pelin osa-alueessa: siinä missä mielenkiintoisen juonijatkumon sijaan on panostettu toimivaan pelimekaniikkaan, on hahmojen taustojen ja persoonallisuuden sijaan pääpaino lyöty näiden määrään ja ulkonäköön.
Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä jo huomasivatkin, on pelin piirtotyyli suorastaan hunajaa silmälle. Vaikka hahmospritejä onkin käytännössä vain yksi per hahmo, siihen yhteen on todellakin jaksettu panostaa. Mielummin katson yhtä hyvää, kuin montaa keskinkertaista kuvaa.
Hahmosuunnittelusta ja graafisesta toteutuksesta saamme kiittää Littlewitchin pääpiirtäjää Ooyari Ashitoa, joka on aiemmin kuvittanut muun muassa peliä "Shoujo mahou gaku little witch romanesque" (少女魔法学 リトルウィッチロマネスク, Littlewitch 2005) sekä tuottanut aktiivisesti doujinsheja ja muutakin kuvamateriaalia.
Jätän vain nämä tähän:

Napoleon Bonaparte

Musashibou Benkei

Sir Gawain. Kuvan mies ei liity tarustoon.

Hahmosuunnittelussa oli mukana myös läjä vierailevia tähtiä, kuten Strike Witchesin Shimada Fumikane, Toradoran Yasu sekä molemmat QP:flapperin (mm. MM!) piirtäjät (Sakura Koharu ja Ohara Tometa). Käytännössä koko vierailijahomma vaikuttaa pelkältä kevyeltä mainostempulta, sillä näistä hahmoista ei ole koko pelissä yhtä spriteä enempää kuvamateriaalia. Ikävä kyllä.

Faust (Shimada Fumikanen näkemys). Kyllähän sen eron huomaa.

Eiyuu*Senkiä pelatessa näen sieluni silmin paitsi haudoissaan kääntyviä historian suurmiehiä, myös seteleihin uponneen Tencon toimiston. Peli selvästi kaavailtiin hitiksi, siihen lyötiin rahaa hitin ansaitsema määrä ja se sai kuin saikin hitin ansaitseman vastaanoton. Oheistuotteita on jo alkanut putoilla markkinoille, fandisc heikosti käsitellyille hahmoille lienee melko ilmeinen, eikä B-luokan animeadaptaatiokaan tunnu kovin kaukaa haetulta ajatukselta. Tästä tullaan siis vielä kuulemaan.

Toki tekijätiimi tinki siellä sun täällä melko tärkeissäkin seikoissa, mutta toisaalta vastaavasti panosti näiden puutteidenkin edestä muihin osa-alueisiin. Itse uhrasin koko peliin noin 70 tuntia, mutta tämän saa kyllä reilusti lyhyemmässäkin ajassa pelattua läpi. Tai pidemmässä, ihan sen mukaan miten ahkerasti haluaa koluta hahmoreittejä läpi, metsästää bonuksia ja muuten vain leikkiä

Teokselle työstetään parhaillaan (epävirallista) englanninkielistä käännöstä ja paljon käännettyä materiaalia ilmeisesti on jo olemassa, esimerkiksi patchi käännetylle peliliittymälle. Löytynee googlaamalla.
Jos siis tunnet yhtään vetoa historiareferensseihin ja/tai kauniisiin hahmodesigneihin, suosittelen tätä lämpimästi. Kokeiluhan ei ole ikinä mistään tärkeästä pois. Muistutuksen sanana kuitenkin, ettei teos ole lähelläkään työturvallista. En ota vastuuta ylennyksistäsi.