Sukima Zakura to Uso no Machi

Sukima Zakura to Uso no Machi
-End of the world and Cherry Blossom Princess-

Ikuisen kevään kaupunki Sakurano.

Ikuisen kirsikkakukinnon kaupunki Sakurano.

Niin kaunis kaupunki Sakurano, ettei todeksi uskoisikaan.

Valehtelijoiden kaupunki Sakurano.

Sukima Zakura on erogeyhtiö Propellerin tähän mennessä uusin teos,  kesäkuulta 2011. Käsikirjoituksesta vastaa Nanaumi Sou ja hahmosuunnittelusta sekä pääpiirroksista refeia, molemmat freelancereita ja ilmeisesti ensimmäistä kertaa töissä Propellerin puolella. Ehkä Propellerin oli aikakin edes kokeilla uusia käsikirjoittajia: Sukima Zakura on tähän mennessä firman toinen (valmiiksi saatu) ei-Higashiden kirjoittama teos.
Sukima Zakura ei kuitenkaan ollut mikään huippumenestyjä markkinoilla, ainakaan näkemieni Getchu-myyntitilastojen (2010, 2011) pohjalta: siinä missä 2010 julkaistu Evolimit oli sijalla 29, ei Sukima Zakura mahtunut top 50-listalle. Siitä en sitten osaa sanoa, millä sijalla  julkaisu olisi, jos listaa jatkettaisiin. Erogeyhtiöt kun ilmeisesti ovat melko pihejä myyntilukujensa julkistamisen suhteen.
Saa nähdä, miten ahkerasti Propeller jatkossa ottaa uusia kirjoittajia tuotantotiimeihinsä. Jos totta puhutaan, en erityisemmin ihmettele teoksen heikkoa menestystä edeltäjäänsä nähden.

Sakuranon yleisilme

Pelin tarina kertoo Kasugai Yumasta ja tämän pikkusiskosta Sakurasta, jotka pakenevat seonnutta ja pakkomielteistä äitiään maaseudulta kaupunkiin – parempi kodittomana talvisessa metropolissa, kuin vankina kellarissa.
Muutaman päivän kaupungissa sinnittelyn jälkeen alkaa tapahtua: sisarukset eksyvät rinnakkaismaailmassa sijaitsevaan utopistiseen Sakuranon kaupunkiin, jossa vallitsee ikuinen kevät ja jonne vain valehtelijat pääsevät.
Erinäisten pikaisten sattumusten kautta Yuma ja Sakura päätyvät asumaan erään koulun asuntolaan, sekä käymään kyseistä koulua. Vuosikausien kotihelvetin jälkeen living_the_dream, yllättäen löytyykin kasapäin kavereita ja kaikki on niin ihanaa ja kirsikankukkaisen pinkkiä. Utopian kruunaa kaupungista löytyvä jumala, joka kuulemma kykenee tekemään valheista totta. Sekä Yuma että Sakura sattumoisin elävät kumpikin valheessa, joten tämä sopii sisarusten suunnitelmiin paremmin kuin hyvin.

Yllättäen asuntolan muut asukit ovat kaikki tyttöjä. Tai no, yksi "naisellinen poika" löytyy.
Vasemmalta oikealle: Choco, Sakura, Kashu ja Kazumi (m)
Ei trappireittiä.

Nanaumi ilmeisesti päätti oikoa juonesta pari mutkaa suoraksi, rykäisemällä alkuasetuksen jokseenkin yhtä tiiviiksi paketiksi kuin yllä on esitetty. Samaten itse Sakuranon miljööseen hän päätti kirjoittaa porsaanreiät täyttävän asetelman "kaikkien ollessa valehtelijoita, ei kukaan jaksa nipottaa pikkuasioista ja turhasta byrokratiasta": asuntola poimii pihallaan hengaavat satunnaiset nuoret asukkaikseen sen kummemmin kyselemättä, koulunkäynninkin voi aloittaa yksinkertaisesti astelemalla aamulla luokkahuoneeseen sisään. Pienet oikomiset ohitan usein olankohautuksella, mutta Sukima Zakurassa homma tuntuu menevän jo vähän liian pitkälle. Taikamaassa kaikki on mahdollista. I ain't gotta explain shit.
Yleiset epäloogisuudet tukivat pelissä vallitsevaa sekavuutta varsin tarmokkaasti, jo teoksen genrestä lähtien. Käsittääkseni tarina yrittää olla "romanttinen draama-komedia, jossa hipaus mysteeriä ja dramaattisia käänteitä", mutta no jaa...

Romantiikka ja draama kaatuvat yhdessä ojaan tarinan ollessa vakavaksi draamaksi aivan liian eroottinen, yltämättä kuitenkaan nukigen puolelle. Enkä nyt ulise pelkästään siitä, että "erogessani on pornoa, vaikka toimisi ilmankin!" En pelkästään siitä. Vaikka seasta löytyi vesileikkejä ja muuta hauskaa ja- ...joo antaa olla.
H-kohtaukset onnistuttiin nimittäin yllättävän usein lyömään niille täysin sopimattomiin kohtiin, listimään melkein minkä tahansa tunnelman. Nimeltä mainitsemattomalla reitillä tuli vastaan mm. kohtaus, jossa kohtalon erottamat rakastavaiset näkevät jälleen toisensa ja ovat ikionnellisia. Voi sitä ilon ja riemun määrää, meinasin ihan liikuttua!
Pari riviä fiilistelytekstiä ja sitten naidaankin jo puistossa. För helvete.
Plussana kuitenkin mainittakoon, että yksi reitti yrittää tehdä tästä edes jossain määrin perusteltua, kulkemalla vanhan tunnustus→deittailu→seksi -kaavan päinvastaisessa järjestyksessä. Ideana ihan jännä.
Komediapuoli taasen oli jälleen kerran joko valmiiksi puhki kulutettua, tai originaalit vitsit kulutettiin pelin sisällä puhki. Eivätkä ne originaalitkaan vitsit olleeet kovin hauskoja, paria poikkeusta lukuunottamatta.

Yllättäen villejä flashbackejä ja sensuroituja muistoja!

Jo etukäteen odotin peliltä lähinnä mysteerejä ja dramaattisia käänteitä, joihin miljöö olisi ollut mitä otollisin hahmojen synkkine salaisuuksineen, taustoineen ja sen sellaisineen. Ikävä kyllä kirjoittaja totesi "lol ei" ja löi tarinat täyteen mitäänsanomatonta romantiikkadraamailua, parille reitille jonkun derppidiipin tarinan pyörimään taustalle. Toki seasta löytyi muutama arkki, joissa tarina viilasi linssiin miellyttävällä teholla, jopa keinoilla, jotka toimivat parhaiten kyseisessä mediaformaatissa! Osaa yritin jopa spekuloida ennakkoon, silti yllättyen ratkaisusta. Harmillista jutussa on kuitenkin se, että näistä valttikorteista parhaat lyödään pöytään tarinan aivan alkuvaiheessa, minkä jälkeen mitään ei enää tunnu tapahtuvan. Tiedä sitten, onko tarkoituksena huijata lukijaa uskomaan, että tarina menisi vielä alun tempauksia siistimpään suuntaan. Jos on, se toimi ja ehdin jo innostua.
Unlockattavaan true-endiin asti päästyäni olin jo niin pitkästynyt peliin, ettei edes tuulesta temmattu apokalyptinen GENRE SHIFT jaksanut herättää oikein mitään tunteita. Etenkään, kun se oli onnistuttu kirjoittamaan yllättävänkin pitkäveteiseksi. Harvemmin törmää näin tylsään tarinaan maailmanlopusta ja tappajaroboteista.

Erogenpeluureitti on paras reitti

Mielenkiintoisena piirteenä peli hienovaraisesti myöntää osan omista epäonnistumisistaan tarinan ohessa, hahmojen keskustellessa erogesta. Lempiesimerkkini on dialogi, jossa Yumalle kerrotaan kuinka "ignoraamalla huonon kirjoituksen sieltä täältä, saa pelien tarinoista paljon enemmän irti."
Ta-daa! Seuraavassa kohtauksessa tulee tökerösti toteutettu ja muka-dramaattinen käänne, Oh You.



Vaikka teos failaa yleisellä tasolla, löytyy sieltä täältä seasta positiivisiakin asioita – olivat ne sitten yksittäisen kohtauksen tai juonellisen kikan muodossa.

Tai sitten satunnaisina yksityiskohtina, joilla ei sinänsä ole juonen kannalta mitään tekemistä.

Päällimmäisenä näistä jäi mieleen Tomita Atsushin taustamusiikit, vaikka kappaleet kuulostavatkin keskenään melko samalta. Itse asiassa OP:n melodiaa on käytetty ainakin kolmen taustakappaleen pohjana. Ei kai siinä, ihan hyvä melodia. Huomaa myös nätti opening.

Kinosti/nätti maisema

     Nättiys ilmenee myös CG-laadussa. Tavallaan. Hahmoissa esiintyi yleisesti ottaen vain vähän qualityä, joka toisaalta unohtuu usein taustan maisemakuvia ihaillessa. Käyhän se näinkin, Olen OK tämän kanssa...
En sitten tiedä, kuinka järkevää on tehdä galge, jossa maisemat näyttävät paremmilta kuin itse hahmot. Ehkä jostain löytyy jonkin sortin maisemaerogenörttejä, jotka ostavat pelejä tällä perusteella. Japanista kun ei koskaan tiedä.
      Plussaa tulee myös Chocon reitin tematiikasta "Tavallisia hahmoja? MINUN galgessani?" Katsuragi Keima paheksuisi etc.
Chocon reitin kattoterminä on Haruhistakin tuttu yksilön merkityksellisyys isossa maailmassa ja blaa blaa, joten ei tämä siinä suhteessa tuonut kuvioihin mitään uutta ja mullistavaa. Silmään iskee kuitenkin julkaisuformaatti, Chocon tuodessa dialogeissaan usein esiin galge-hahmojen erityispiirteiden yleisyyden: on taikavoimia, sairauksia, surkeita perhesuhteita ja vaikka mitä – pääsääntöisesti vieläpä joka hahmolla jotain. Sellaista lukiessa tuntee itsensä helposti kovin ei-uniikiksi ja tylsäksi. Ehkä tämä on jonkin sortin nootti galgen irtautumiselle deittisimulaattoreista, joissa hahmot pyrkivät simuloimaan edes jotain oikean ihmisen tapaista.
Tai sitten se on vain hieno kikka, jolla pyritään oikeuttamaan reitin mitäänsanomattomuus. Kaikki on mahdollista.


Mutta onneksi "Epäonnistuminen on onnistumisen äiti", uusien tiimien ja tyylien kokeileminen on yleensä ihan fiksua ja kannattavaa. Eikä tämäkään teos varsinaisesti epäonnistunut, se vain pärjäsi astetta huonommin kuin firman pari aiempaa tuotosta. Olenhan minä kehnompiakin teoksia lukenut, mutta ei tämäkään kyllä erityisen paljoa säväyttänyt.
-Tykkääjät tykätköön ja vihaajat vihatkoon, minä puran päässäni heränneitä ristiriitaisia tunteita ja pikkuhiljaa unohdan koko teoksen olemassaolon.