Kevätkausi 2013, fiilikset alkupuoliskosta (+talven päättyneet)

Uusi kausi hyrrää jo hyvää tahtia ja suurin osa sarjoista alkaa olla jo melkeinpä puolessavälissä.
Taitaa siis olla aika minunkin avata hieman omaa katselulistaani!
Tälläkin kertaa teen tämän tuttuun tapaan, tutulla formaatilla:

Yuyushiki

Tästä on parhaat sarjat tehty.

Kauden annos söpöjä tyttöjä tekemässä söpöjä asioita, tällä kertaa söpöinä asioina googlen ja wikipedian selailu ja knoppitiedon kaivelu netistä. Sarja toisaalta kehtaa käyttää tätä lähinnä sivuelementtinä ja suurin osa jaksoista menee siihen, että hahmot heittävät läppää ihan muuten vain luokkahuoneissa tai kotona tai milloin missäkin. Varsin hyvä ratkaisu, turha vääntää väkisin vitsiainesta googlekerhon aktiviteeteista. Saattaisi äkkiä loppua ideat kesken.
Jos totta puhutaan, sanoisin että Yuyushiki on Shingekin ohella kauden lempisarjani. Molemmat henkilökohtaisella asteikollani kauden parhaimmistoa, omissa kategorioissaan.
Idealtaan Yuyushiki on juuri sitä iänikuista boke-tsukkomihuumoria, mutta onnistuu sen toteuttamisessa harvinaisen hyvin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sarjan vitsit kolahtavat minuun varsin hyvin ja joka jakso on yhtä hauskanpitoa. Viikottainen hymyannokseni ja huvittuneiden tuhahdusten lähde!
Huumorisarjojen avaaminen ulkopuoliselle tekstin kautta on aina yhtä kamalaa puuhaa, eikä siten saa yleensä välitettyä minkäänlaista kuvaa itse sarjasta. Siksi voinkin jälleen kerran vain suositella, että itse kukin antaa sarjalle edes mahdollisuuden ja kurkkaa siitä ensimmäisestä jaksosta edes osan, ja harkitsee sitten maistuuko sarja vai ei. Kannustinvinkkinä voin heittää korkeintaan jotain "huumoriltaan vähän kuin Yuru Yuri +LS +jokin_muu_mikä, muttei kuitenkaan ihan"-tasoista. Kokeile itse!
Korjaan: kurkkaa ensimmäisen jakson. Sen alkupuoli kun on tuttuun tapaan pelkkää hahmojen esittelyä katsojalle.

Aiura

Söpöt tytöt löytyy, mutta vielä ei ole ihan selvää mikä se söpö asia on. Openingissa pyörii paljon rapuja, mutta itse jaksoissa ei ole näkynyt mitään niihin liittyvää. Eipä se sinänsä haittaa, mutta tuntuu ihan siltä kuin jotain olennaista puuttuisi.
Aiura olisi muuten ihan leppoisa söpöstelykomedia, mutta jos sitä vertaa esimerkiksi yllä kuvattuun Yuyushikiin, siinä on pielessä ainakin kolme asiaa:

1) Se ei ole hauska
2) Jaksot ovat liian lyhyitä yhtään mihinkään
3) Päähenkilöiden ääninäyttelijät kuulostavat kauheilta

Kohdasta 1) voi toki olla montaa eri mieltä, mutta jo ne kaksi muuta seikkaa riittävät viemään sarjalta turhan paljon kaikkea hyvää pois.
Vuoritytöissä oli vielä lyhyemmät jaksot (3min/ep), mutta sitä saatiin kompensoitua varsin tehokkaasti ihanilla ääninäyttelijävalinnoilla. Toisekseen vuoritytöissä joka jaksosta löytyi jokin konkreettinen tapahtuma, joka saatiin jakson aikana käsiteltyä kutakuinkin loppuun. Aiurasta tämä puuttuu ja jaksot jäävät epämääräiseksi hengaukseksi, mikä ei ihan pelitä viiden minuutin aikarajoituksen kanssa. Ehkä saadaan kerrottua pari vitsinpoikasta, mutta joko ne eivät ole kovin kummoisia tai hukkuvat hahmojen nuhaäänten alle.
Ei siis ihan vahvin komediasarja, mutta 5min/viikko ei ole pois yhtään mistään. Voi vaikka laittaa volyymit nollaan jakson ajaksi ja katsoa vain kuvat, jos siltä tuntuu!

EDIT: kuulemma tämän pitäisi olla iyashikeitä eikä komediaa. Hyvä tietää, mutta ei se kyllä iyashikeinäkään toimi. Ei viidessä minuutissa ehdi rauhoittua tai parantua yhtään. Saati sitten näitä ääniä kuunnellessa.

Hataraku Maou-sama!

Jos Saatana tulisi maan päälle töihin, mihin yritykseen hän menisi? Kaikkihan me tiedämme, että kaksi vaihtoehtoa erottuu selvästi edukseen: Microsoft ja mäkkäri. Maou-sama päätyi näistä vaihtoehdoista jälkimmäiseen.
Jo sarjan idea itsessään on päättömyydessään viihdyttävä ja hauska, ja köyhästä duunari-Saatanasta saa revittyä huumoria vähintäänkin riittävästi. Sarjasta puolet hoituukin helposti pelkällä fantasia- ja arkimaailman Saatanasta saatavalla gappihauskuudella sekä niillä Emin ja Chihon hillittömän näköisillä poskipullisteluilla.
Ainakin minä viihdyn näiden elementtien voimin sarjan äärellä melkeinpä kohtuuttoman hyvin! Sekä sarjan vitsit että poutit osataan toteuttaa visuaalisesti kiitettävän tasoisesti ja ääninäyttelijät tuntuvat sopivan rooleihinsa mitä mainioimmin.
Pelkästään näillä elementeillä ei kuitenkaan pötkitä loputtomiin, eikä edes sitä kolmeatoista jaksoa jotka sarjalle on luvattu. Näillä päästään jo pitkälle, mutta ei kuitenkaan ihan sinne loppuun asti.
Uskon kuitenkin vakaasti, että sarjalla on vielä loppupuoliskollekin vaikka mitä tarjottavaa. Vähintäänkin uusia hahmoja, joiden toilailuja on hauska seurata!

Yahari Ore no Seishun RabuCome wa Machigatteiru.

Lyh. Oregairu. Koskettava ja kaunis tarina nuoruudesta, ihanan kyynisen näkökulman kautta tarkasteltuna! Itsenäisenä teoksena en välttämättä arvostaisi Oregairua erityisemmin, mutta se toimii varsin mainiona vertailukohteena vanhalle kunnon Haganaille. Molemmissa kun käsitellään juuri sosiaalisia alfoja ja ei-alfoja sekä näihin liittyviä lieveilmiöitä.
Teokset vain lähestyvät aiheita täysin eri puolilta: siinä missä Haganaissa "naapurikerhon" tarkoituksena oli (edes muodollisesti) yrittää ymmärtää sosiaalialfojen ajatusmaailmaa ja tapakulttuuria siihen soluttautumisen helpottamiseksi, Oregairun MC yrittää parhaansa mukaan pysytellä siitä erillään.
Eipä Haganai tähän teemaansa kyllä ihan hirmuisesti keskittynyt, vaan oli lähinnä kerholaisten toilailujen seuraamista.
Vastaavasti myöskään Oregairu ei tarjoa mitenkään hirmu syvällistä burgerointia sosiaalisesta tapakulttuurista, vaan keskittyy lähinnä esittelemään Hikigayan ylikyynistä ajatusmaailmaa ja erinäisiä katkeria yläastemuistoja.
Mutta mikäs sen hauskempaa? Tämä toimii mielestäni sarjassa varsin mainiosti! Esiteltävät toilailut ja maailmankuvat ovat sopivan helposti lähestyttäviä tarinoita arkisista tilanteiden väärin tulkitsemisista, friendzonaamisesta ja muusta yhtä tutusta ja hilpeästä. Aiheet kuitenkin saadaan tuotua esiin riittävän överisti, jolloin niihin osaa suhtautua vaadittavalla määrällä huumoria. Näistä aiheista kun jää helposti vain paha mieli, jos ne esitetään sarjassa väärin.
Kyllä tämä katsomislistalle sopii hyvin, etenkin nyt kun Haganain kakkoskausi loppui. Keveä lasku arkeen.

Shingeki no Kyojin

Shingeki on näitä hauskoja sarjoja, jotka pelaavat hienovaraisesti rakennettujen juonikuvioiden ja maailmankuvien sijaan siisteillä toteutuksilla. Näiden sarjojen ei varsinaisesti tarvitse kertoa oikein mistään, kunhan niissä vain on tarpeeksi sitä hyvää meininkiä. Vertailuesimerkkinä saman teostyypin edustajista tulisi äkkiseltään mieleen ainakin Sengoku Basara ja Tengen Toppa Gurren Lagann. Ja voin rehellisesti myöntää pitäväni juuri tällaisista sarjoista.
Shingekissä nämä siistit toteutukset näkyvät mielestäni selviten sarjan mahtavassa musiikin ja ilmeiden käytössä. Koska jos tästä sarjasta jotain löytyy niin musiikkia ja ilmeitä!
Taustamusiikeista sarjassa vastaa esim. Guilty Crownista ja Sengoku Basarasta tuttu Sawano Hiroyuki, joka on juuri omiaan luomaan sarjan tilanteisiin niiden vaatimaa mahtipontisuutta ja eeppisyyttä. Millainen musiikki sopisikaan vihamielisiin jättiläisiin paremmin, kuin isot jousisoitinkokoonpanot ja kuorot?
Tähän kun vielä ympätään ohjaajaksi Araki Tetsurou ja studioksi Production I.G, niin mitä saadaan aikaan? Joka jakso on vähän kuin Guilty Crownin ykkösjakso. Ja se oli ihan siisti jakso.
Ei Shingekikään toki täydellinen ole, edes toteutuksensa puolesta. Aina välillä ruutuun nimittäin pyörähtää melkoisen tökerösti toteutettuja stillikuvaratkaisuja. Tökeröjä siinä mielessä, että niissä kuvataan yleensä nimenomaan liikettä, samalla kuitenkin korostaen kuvan liikkumattomuutta erinäisillä tyylimuutoksilla (esimerkiksi filttereillä ja poikkeavilla ääriviivoituksilla). Annettakoon tämä kuitenkin anteeksi, ihan jo sillä perusteella että kaikki kaapelilentelyt ja katoilla juoksemiset on toteutettu niin kiitettävästi. Lienee oma taitolajinsa saada liike vauhdikkaan näköiseksi siten, että katsoja kuitenkin pysyy perillä siitä, mitä ruudulla tapahtuu.
Eniten Shingekissä häiritseekin se, että se muistuttaa niistä sarjoista jotka olisivat voineet olla yhtä siistejä, mutteivat olleet. Esimerkiksi nyt Muv-luv Alternative: Total Eclipse, joka oli jo aiheeltaankin hyvin samankaltainen. Ihmiskunnan rippeet puolustautumassa luonnostaan ylivoimaista vihollista vastaan jne jne. Ja sanotaan vaikka näin, että TE ei ollut sarjana missään mielessä ihan sieltä parhaasta päästä.

Suisei no Gargantia

Aurinkoista ja hilpeää Urobuchia! Oikeastaan jo epäilyttävän aurinkoista ja hilpeää, ei kai 'butch tosissaan ruvennut kirjoittamaan niitä parantavia tarinoita?
En oikein usko. Juuri tämän takia sarjan koko pasifistinen aatemaailma ja pirteys tuntuu jokseenkin pahaenteiseltä. Urobutchin brändi synkkänä kirjoittajana on siis saanut vakiinnutettua itselleen vahvan aseman, ainakin minun mielessäni. Tämä saattaa toki ennen pitkää kostautua Urobutchille tavalla tai toisella, mutta se on sen ajan murhe. Toivottavasti se aika ei ole nyt.
Gargantiasta on siis vähän paha sanoa mitään, koska se ei ole vieläkään (4/12) startannut ihan kunnolla. Miljöö on sentään saatu kunnolla kasaan ja hahmot tutustutettua toisiinsa, joten eiköhän kohtapuoliin ala tapahtua. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Ledo saa sisäistettyä sekä kielen että paikallisen ajatusmaailman edes jollain tasolla.
Ainakin toivon mukaan jotain tapahtuu. Saisi luvan tapahtua. Jaksomäärä tuntuu uhkaavan pieneltä, joten voi vain toivoa ettei tässä käy samalla tavalla kuin viime- ja toissakauden Robonossa, joka ei missään vaiheessa startannut ihan kunnolla.



Tähän väliin tiivistelmäversiot lopuista, tuttuun tapaan:

Kakumeiki Valvrave on Sunrisen mechasarja. Periaatteessa jo tämä varmaankin riitäisi kuvaukseksi.
Se ei siis ole mikään Gargantia, vaan siinä keskitytään johonkin ihan oikeisiin avaruusmechailuihin. En ole mikään hirmuinen mechafani, mutta kai tästä ainakin tuon ensimmäisen puoliskon katsoo. Ohimennen ja ajankuluksi.

Devil Survivor 2  olisi muuten hyvä, mutta.. se ei ole. En tiedä, ehkei siitä vain saisi mitenkään hyvää. Hillitön ääninäyttelijäkaarti sentään pelastaa paljon, joten en kehtaa pudottaa. Tällä äänivalikoimalla ei vain voi.

Hentai Ouji to Warawanai Neko täyttää listani jo vakioksi muodostuneen hömppäpömmppä-ranobeslotin, joten katsotaan nyt sitten. Yksi tällainen kuuluu joka kauteen, vaikkei tällä kertaa olekaan mikään pitkäniminen imoutosarja.
Tähän hätään en osaa sanoa, onko se huono juttu vai ei.

Miyakawa-ke no Kuufuku mietityttää vielä. Sen vitsit ovat jopa lyhyeen jaksopituuteen nähden tökerösti tahditettuja ja pieniresoiset ONA-sovitukset ovat aina vähän epämieluisia, saati sitten jos niissä on pääroolissa täysin tuntemattomia nimiä. Hikagen ääninäyttelijä Kawasaki Koto ei ole minkään näkemieni listojen mukaan tehnyt aiemmin mitään rooleja (edes VN) ja se kuuluu vähän turhankin selvästi.

Red Data Girl on listani toinen nettilevityksinen sarja. Tahditukseltaan ja muutenkin toteutukseltaan parempi kuin Miyakawa-ke, mutta se ei itsessään ole mikään laadun takuu. Ei todellakaan.
Tässä tapauksessa sarjan täyspitkä jaksonpituus nimittäin tarkoittaa sitä, että jokainen jakso on vain lukemattoman monta kertaa pitkäveteisempää katsottavaa, kuin Miyakawan neliminuuttinen.



Jatkokausista seuraan Oreimon ja Railgunin kakkososia, joista molemmat tuntuvat suunnilleen samoilta kuin edeltäjänsä. Ja koska MAL-listani sanovat, että viihdyin molempien parissa edes jotenkuten, niin ilmeisesti sitten viihdyn näidenkin parissa. Näin yksinkertaista se on, kiitos MAL!
Aku no Hanasta ja Sparrow's Hotellista latasin molemmista aloitusjaksot, katsoin netistä pari screenshottia ja poistin kyseiset jaksot koneeltani. Tyyni Ei on tyyni. Samaten uusin Hayate jää kokonaan väliin, ihan vain koska edellinen kausi oli niin järkyttävän surkeaa katsottavaa. Eiköhän tämä saaga ollut jo tässä.
Melkeinpä kaikista lopuista kauden sarjoista katsoin aloitusjaksot ja jätin homman siihen. Ei niistä sen enempää.

Mielestäni siis varsin tasapainoinen kattaus, sopivan monta toimivaa huumorisarjaa, muutama vakavampi mechailu ja x kappaletta kaikkea muuta. Kyllä tällä kesään asti pärjää!

**PS**

Ja kuten skarpeimmat saattoivat huomata, skippasin viime kauden päättyvien blogauksen. Anteeksi vain, jos joku tosissaan olisi halunnut lukea niistä tarkemmin. Tässä lohdutuksena TL;DR-versiot kauden vaihteessa päättyneille:

Shirokuma Café oli liian pitkä. Aivan liian pitkä. Olisin katsellut tätä oikein tyytyväisin mielin sen 12-13 jaksoa, 24-26 olisi vielä menetellyt, mutta 50? Hyi ei. Ei näin saa tehdä. Kestin kuitenkin loppuun, lähinnä katsomalla uusimmat jaksot aamuisin pienessä tokkurassa. Ei enää ikinä valkokarhukahvilaa.

Little Busters jäi lievästi sanottuna mitäänsanomattomaksi pläjäykseksi. Paljon siinä tapahtui ja suurin osa tapahtumista oli jopa mieleenjääviä (mittakaavalla pari animekautta), mutta mikään näistä ei yksinkertaisesti tuntunut yhtään miltään. Tämä ei välttämättä ole kauhean hyvä asia tämän lajityypin teoksessa. Jatkokautta odotellessa, koska pakkohan se on katsoa.

Sakurasou oli mielenkiintoisilla tavoilla inha sarja. MC:n asuntolakumppaneiden alkujaksojen kusipäinen käyttäytyminen jäi kummittelemaan koko loppusarjan ajaksi, mikä vähän nakersi näiden keskinäistä draamailua. Jokseenkin vaikea samaistua hahmoihin, joista ei tykkää yhtään. Loppusarja käsittelikin sitten teematasolla kaikenlaista masentavaa ja omakohtaista, mikä ei sekään miellyttänyt.
Eli mitä? Sarja oli aluksi inhottava ja lopuksi masentava? Ei, tämä ei ole ihan se minun juttuni. Ainakaan näin helposti samaistuttavien aiheiden kautta esiteltynä. Osaanpahan varoa jatkossa.

Robotics;Notesin suhteen olin lievästi sanottuna pettynyt, enkä käsittääkseni ollut ainoa. Ongelmana Robonossa ei yllättäen ollutkaan se, että Steins;Gate olisi asettanut riman liian korkealle. Näin aluksi uumoilin käyvän, mutta ei. Sarja alitti monta muutakin rimaa, kuin sen edeltäjänsä asettaman. Harmi.  Oli se sentään I.G ja näytti varsin siedettävältä. Ehkä seuraava Tiede;Anime osaa taas?

Zetsuen no Tempest lämpeni vähän hitaasti, mutta lämpeni ihan kuumaksi asti. Siinä oli sarja, joka vaati ennakkoluulottoman aloittamisen lisäksi ennakkoluulotonta mukanapysyttelyä (saako näin edes sanoa?), ja kävi vasta sitten palkitsevaksi. Jossain vaiheessa sitä vain huomasi odottavansa uutta jaksoa innolla. Toiminee kyllä viikottaisena sarjana huomattavasti paremmin kuin maratoonattavana, mikä on vähän sääli, koska monet ilmeisesti jättivät sarjan joko kesken tai kokonaan aloittamatta.

Psycho Pass ei toimittanut ihan niin paljoa kuin toivoin, mutta toimitti tarpeeksi. Koko Sibylin kuvaus tuntui jäävän vähän pintaraapaisuksi ja itsestäänselvyyksien hokemiseksi, olisin ehkä toivonut vähän tuoreempia ajatuksia juuri yhteiskunnan kontrollista ja vaikkapa ihmisen ja koneen suhteesta. Mutta eiköhän näihin törmää jotain muutakin kautta, joten olkoon. Luen vaikka kaikki ne kirjat, joiden nimet sarjan aikana heitettiin.

Shinsekai Yorin toivoin käyttävän jaksonsa fiksusti ja ymppäävän mahtavaan miljööseensä muitakin mahtavia asioita. Ja kas miten kävikään, sarja oli tismalleen niin upea kuin antoi ymmärtää! Miljöötä käytettiin todella tehokkaasti ja koko esperaihe tuli käsiteltyä riittävän laajasti. Taustatietojen toimiva esiintuominen kietoutui tehokkaasti kerrottavaan tarinaan ja... ja kaikki toimi. Tämä on jo itsessään hieno ja jokseenkin harvinainen asia.

Muut sarjat olivat oikeastaan lopussa sitä samaa mitä ne olivat alussa. Magi ei kiinnostanut jaksossa 25 sen enempää kuin jaksossa 3, vuoritytöt olivat joka jaksossa leppoisia ja söpöjä ja Sasami-san yksi iso hämmennys. Kaikista aloitetusta sarjoista selvisin loppuun asti, joten henkilökohtaiset tavoitteet saavutettiin.

Ehkä tämän kauden lopussa jaksan kirjoittaa edes vähän pätevämmän lopputiivistelmän. Lupaan ainakin yrittää!