EvoLimit - Koettelemassa ihmisyyden rajoja, jo vuodesta 21XX

Punainen autiomaa levittäytyy silminkantamattomiin. Puristat kätesi nyrkkiin ja valmistaudut viimeiseen koettelemukseen, voimien mittelöön tulta ja tulikiveä syöksevän luonnonvoiman kanssa. Marsin siirtokunnasta on hengissä enää kaksi, tuntuu ettei ole enää mitään menetettävää...

Näillä tunnelmilla alkaa Propellerin visual novel Evolimit (2010), eeppinen scifi-toimintasukellus 2100-luvun Marsin siirtokuntaan. Seikkailun kulusta vastaa käsikirjoittaja Higashide Yuuichirou, joka tunnetaan parhaiten käännetäyteläisten toimintatarinoiden kirjoittajana. Muun muassa Ayakashibito ja Bullet Butlers ovat hänen käsialaansa – ei siten että olisin näitä vielä lukenut, mutta internetissä pyörii villejä huhuja ja VNDB-pistegraafit puhuvat.



Pelin tapahtumat sijoittuvat Marsilaiseen Forsythin kaupunkiin, joka pyörii kokonaan opiskelijavoimin. Kaikki Marsin koulutus on tiivistetty yhdeksi kaupungiksi, jossa lapset viettävät kouluvuotensa oppien kouluaineiden ohella elämää ja yhteiskunnan jäsenenä toimimista. Kaupungilla on oma armeija, valvontaviranomaiset ja infran ylläpitäjät, jotka kaikki toimivat koulujen kerhojen voimin.
Itse tarina alkaa muistinmenetysarkilla: päähenkilö Shiranui Yoshikazu on ongittu sadan vuoden syväjäästä yhdessä Ichijou Shizukun kanssa, eikä kumpikaan muista mitään mistään. Yleissivistys ja maalaisjärki ovat kuitenkin tallella ja pian he huomaavat maailman muuttuneen sadassa vuodessa selvästi: ihmiskunta on "patch"-kivien avulla saanut käyttöönsä yli-inhimilliset voimat, sanan monessa merkityksessä. Jokainen kykenee esimerkiksi juoksemaan sata metriä kahteen sekuntiin, kun joidenkin ei edes tarvitse juosta teleporttikyvyn ansiosta. Samalla kaikkien koneiden käytöstä on luovuttu, sillä nämä kääntyivät mystisesti ihmisiä vastaan noin sata vuotta takaperin, yhä taistellen. Kaikelle tekniselle on kehitetty patchilla toimiva vastine, kelloista aina jääkaappeihin asti. Mielenkiintoisena kirjoituskämminä Forsythin kaupungilla on kuitenkin oma sähköverkko, hmm?
Ennen pitkää muisti kuitenkin palautuu ja selviää, että Shizuku ja Shiranui ovat Marsin ensimmäisen, tuntemattomista syistä tuhoutuneen siirtokunnan asukkaita. Palautuneista muistosta kuitenkin puuttuu kaikki tuhoutumiseen liittyvä, joten toverukset päättävät ruveta selvittämään asiaa.
Shiranui ja Shizuku eivät kuitenkaan ole ainoita heränneitä, vaan kuvioihin putkahtelee tuttuja naamoja sadan vuoden takaa...


Rakenteeltaan tarina etenee reitti reitiltä -tyylisesti unlockausperiaatteella: kun on pelannut n (n∊[0,2]) hahmoreittiä läpi, on seuraavalla pelikerralla valittavissa n+1 hahmoreittiä. Tämä mahdollistaa koko pelin kattavan, yhtenäisen juonikuvion jolla on selkeä alku ja loppu. Samalla vältetään perinteiset "en tiedä mistä reitin X kohtauksessa puhutaan, koska olisi pitänyt ensin pelata reitti Y"-tyyppiset kämmäykset, aiempien reittien arvoitusten silti ratketessa pikku hiljaa.
Käytännössähän juonen eteneminen reitti reitiltä tarkoittaa sitä, että jokainen reitti on jonkin verran edeltäjäänsä Eeppisempi.

Kutakuinkin näin. Vasemmalta oikealle: Takaboshi Kazuna, Lidia von Erhart ja Ichijou Shizuku.

Kantava idea on jokaisella tarinalla kutakuinkin sama: Shizukun ja Shiranuin ohella unesta herää viiden hengen tiimi, joista jokainen edustaa yhtä Maan katastrofeista. Maanjäristys, tulivuori, lumivyöry, tornado ja sarjamurhaaja – katastrofin käsitettä on sovellettu melko vapaasti. Katastrofien päämääränä on "ihmiskunnan koetteleminen": koska Marsin luonnonkatastrofit rajoittuvat käytännössä tornadoihin ja hiekkamyrsyihin, on jonkun pakko tuoda loputkin tavallisen tallaajan elämään ja testattava ihmiskunnan kestävyyttä. Loogista, eikö vain? Sitten on tietenkin sarjamurhaaja joka haluaa vain tappaa, mutta se onkin eri tarina se!

Kokoro ja palavat DNA-portaat

Vastuksena näille toimii ääninäytelty(!) päähenkilömme Shiranui, jolla on mielenkiintoinen kyky hypätä ihmisen evoluutiossa seuraavalle tasolle tiukan paikan tullessa vastaan. Tämä tapahtuu nousemalla palavaa DNA-portaikkoa, joka sijaitsee tämän omissa mielikuvitusmaailmoissa. Samassa tilassa pyörii mm. loli, joka on Shiranuin sydämen personifikaatio ja joka tarjoaa kahvia sekä juttuseuraa aina öisin unien maailmassa...
Shiranui nyt oikeasti. Mitä olet ottanut? Mitä ikinä se onkaan, olet ottanut sitä liikaa.

Jokainen reitti pyörii selvästi erilaisten teemojen ja "filosofisten" kysymyksien äärellä, mikä luo mukavia eroavaisuuksia joka pelikerralle. Tämä kulkee toki käsi kädessä sen kanssa, että jokainen reitti on tapahtumakulultaan täysin erilainen. Puuduttavaa toistoa ei todellakaan pääse syntymään, ellei lue johdatuschaptereita joka kerta uudelleen. Reittien eroavaisuudet putkahtavat esiin aivan yllättävissä paikoissa, eikä mikään tapahdu tämän pisteen jälkeen kuten edellisellä reitillä.

Takaboshi Kazuna työnsä ääressä

Takaboshi Kazunan reitin keskeisinpänä tematiikkana on vallanpitäjän asema ihmisenä ja yksityiselämän suhde vastuutehtäviin. Kazuna on Forsythin pormestari, joka tekee töitä kaupungin eteen kirjaimellisesti ympäri vuorokauden: tältä nimittäin puuttuu kyky nukkua. Kazuna on kansalaisten keskuudessa rakastettu persoona juuri läsnäolonsa ja avoimuutensa vuoksi, mutta osittain myös epäreilun vahvan psykokinesiansa vuoksi. Kerrostalon nosto taivaalle luonnistuu pelkällä käden heilautuksella.
Ongelmia kuitenkin syntyy Kazunan tehdessä päätöksiä, jotka ovat fiksuja ja kaikille edullisia, mutta vastoin vallitsevia yhteiskuntanormeja. Samalla yksityiselämässä sattuu pyörimään Sydämen Valittu=Shiranui-kun, joten niskaan satelee perättömiä syytöksiä jääviydestä ja yksittäisen kansalaisen erityiskohtelusta. Jossain määrin herää toki kysymys, miksi 25000 asukkaan kaupungin päätösvalta on yhdellä toimijalla eikä esimerkiksi neuvosto tai vastaavalla.

Gates of Babylon much?

Kazunan reitin jälkeen pelattavaksi vapautuu kaupungin opiskelija-armeijan päällikön Lidia von Erhartin reitti, jonka juonesta puhuminen olisi tanssimista spoilereiden miinakentällä.
Hahmona Lidia kuitenkin on sankarittarista mielenkiintoisin, vähintäänkin voimansa puolesta: hän kykenee luomaan teknistä kalustoa tyhjästä, pääasiassa ison kaliberin tuliaseita ja suihkumoottoreita. Muiden voimat vaikuttavat kovin...TYLSILTÄ suhteessa raakaan tulivoimaan! Spoileririkkaimpana reittinä Lidian tarina samalla dramaattisin ja surullisin.
Reittinä henkilökohtainen suosikkini.

Broes before hoes eiku-

Ichijou Shizukun reitti puolestaan on siitä mielenkiintoinen, että sen keskeisin anti tuntuu olevan ruusuisella romanssipuolella, liikuttavassa tarinassa vuosikausien friend zonen purkamisesta. Shizuku edustaa niin sanottua GAR-moea, vahvaa hahmoa joka tykkää mitellä voimiaan miehekkäiden miesten kanssa eikä todellakaan jää tässä alakynteen. Romanssipuoli on toteutettu hyvin, eikä tämä onneksi sulje pois päättömän hienoja taistelukohtauksia, päinvastoin! Loppua kohden Shizukun reitti vei eeppisyyden käsitteen aivan naurettaviin sfääreihin. Meinasin ruveta itkemään hahmojen voimatasojen paukkuessa (minispoil)INTERGALAKTISILLA TASOILLA(/spoil)

Sinänsä on harmi, että Kazunan asema jäi pelkäksi lämmiketarinaksi kahdelle seuraavalle reitille. Sekä reitin tematiikka että hahmo itse tuntuivat varsin mitäänsanomattomilta, ainakin jos vertaa kahteen myöhempään tarinaan.
Mielenkiintoisena ominaisuutena myös reittikohtaisten endingien määrä kasvaa sitä mukaa, kun peli etenee. Tässäkin suhteessa Kazuna jää alakynteen vaivaisella kahden endingin tarjonnallaan.
Toisaalta Kazunan reitti toimii kevyempänä starttitarinana oikein hyvin: keskeiset juonikuviot ja hahmojen väliset suhteet tuodaan selvästi esiin myöhempiä reittejä varten, eikä eeppisyyskään räjähdä naamalle täysin yllättäen.
Juonenkuljetuksesta jäi kuitenkin ainakin yksi asia painamaan mieltä. Asia, joka toistui joka ikisellä reitillä hyvin pitkälti samassa formaatissa.
Romanssipuolelle lyöty painoarvo.

>Pelaa eroge
>valita romantiikasta

En nyt väitä, että tämä puoli olisi toteutettu tarinoissa jotenkin harvinaisen huonosti. Väitän vain, että tämä puoli tarinoista on syöpä, joka pitää VN-teollisuuden pystyssä. Ikävä kyllä.
Höttöinen romanssi vain tuntuu kovin irralliselta, eritoten tämän tyyppisessä toimintapläjäyksessä. Käsikirjoituksellisestikin tuntui, kuin aihetta olisi lähestytty lähinnä asenteella "lyödään tähän väliin nämä pakolliset H-kohtaukset, niin eivät jää kummittelemaan minnekään myöhemmäs juonen keskelle."
Toki myönnän, että romanssin kautta tiettyjen juonenkäänteiden toteuttaminen on yksinkertaisesti helpompaa: päähenkilö voidaan laittaa tekemään melkein mitä tahansa, argumentiksi riittää rakkaan kullan hätä. Mutta tälle uhrattu teksti- ja aikamäärä tuntuu kovin kohtuuttomalta yhdessä kaiken ihme "koulussa on hauska ahdistella tyttöjä ja saada tsukkomista"-komedian kanssa.


Onneksi tämä on loppupeleissä vain pieni paha suhteessa kaikkeen siihen hyvään, mitä EvoLimit tarjoaa. Eeppisten, jännittävien ja yllätyksellisten taistelukohtauksien lisäksi pidän erityisesti siitä, kuinka teos herättää "ihan oikeita" kysymyksiä ja pistää ajattelemaan. Edes vähän. Suurin osa aiheista on niin sanottuja "loldiippejä", mutta sekin on jo keskivertoa moegeta parempi saavutus.

Koko pelin kantavana kysymyksenä on – nimen mukaisesti – ihmisen suhde evoluutioon. Teos vertaa itseään hyvinkin suoraan Hitchcockin elokuvaan Avaruusseikkailu 2001: siinä missä Avaruusseikkailussa apinat saavat monoliitin kautta älyn, saa ihmiskunta patchattua itselleen fyysisen voiman. Mitä jää jäljelle? Mihin suuntaan enää kehittyä? Kysymyksenasettelu on ehkä hieman kaukaa haettu, mutta herättää miettimään teknologian vaikutusta ihmisen evolutiiviseen kehittymiseen. Tai vähintään herättää hämmästelemään ihmispopulaation rakennetta ja toimintatapoja.
"Uliuli luonnonvalinta ei toteudu, otetaan peliin viisi supervoimilla varustettua Pekka-Eric Auvista the VN" etc.
Evolutiiviselle kysymykselle itse asiassa annettiin tarinassa vastaus, mutta se oli melko..."vapaasti tulkittu" ja tieteellisesti jossain määrin kyseenalainen. Toisaalta mitä odotin toimintatarinalta? (spoiler)Ihmisen evoluution päätepiste on SYNTYÄ UUDEKSI UNIVERSUMIKSI!(/spoiler)
Tämän lisäksi mukana pyöri jonkin verran ajatuksia ihmisen ja koneen suhteesta, tietoisuuden käsitteestä ja jopa Gaia-teoriasta, joskin sekin varsin vapaasti tulkittuna.

Toinen asia, mistä liikutuin pelissä, oli taustatyön määrä. Kirjoittaja on selvästi jaksanut kaivaa Marsista olennaisimmat tiedot, vaikka se jäisikin lähinnä wikipedia-artikkelin tasolle. Sekin on jo jotain. Mukaan on jaksettu ottaa vuorokauden sekä vuoden kiertorytmi suhteessa koulunkäyntiin, eri pallonpuoliskojen vallitsevat sääolot ja ihan oikeaa Marsin karttaakin on uskallettu käyttää!

Marsin kartta Evolimitissä. Huomaa, kuinka Chryse Planitia on erehdyksessä sijoitettu Terra Sabaean kohdalle!

Tekstissä oli pitkin tarinaa sotkettu niin paljon fatkaa, fiktiota ja tarustoja, etten aina ollut varma mihin uskoa. En itsekään ole aivan varma, kuinka paljon aikaa käytin tarkistaakseni Hemingwayn sijainnin Marsissa tai Brachtin evoluutioteorian selvittämiseen, ihan vain todetakseni molempien olevan hatusta vedettyjä.
Onneksi minkään tiedon etsiminen ei ole ikinä turhaa, samalla törmää yhteen sun toiseen faktaan! Opinpahan pelin aikana ainakin paljon uutta Marsista ja antiikin Kreikan mytologiasta, jes!



EvoLimit on kokonaisuutena vähintään tutustumisen arvoinen teos, ainakin jos kaipaa tiukkaa toimintaa scifistisessä miljöössä. Tarina kärsii paikoin kouluhengailusta ja ikuisiksi ajoiksi loppuunkulutetusta irstailu-nyrkkitsukkomi -huumorista, mutta jää loppupeleissä vahvasti voiton puolelle toimintakohtaustensa ja yllättävien käänteidensä ansiosta.
Ei tätä vakavana filosofisena pohdintana pidä todellakaan ottaa, monessa kohtaa on lyöty sen verran pahasti yli. Se ei silti merkitse, etteikö eeppisestä voimasta voisi nauttia TTGL-tyyliin.
Suosittelen.

Lyön tähän loppuun vielä Lidian taistelemassa Tulivuori-Auvista vastaan koska epic ja aloituspostaus.