15.4.2014

Talvikausi 2014, loppupään tilannekatsaus


Aikalailla tällainenhan se talvikausi sitten loppujen lopuksi oli.

Kuten yleensä, myös tällä kertaa kausi tuntui alussa hirmu paljon siistimmältä ja hauskemmalta kuin näin jälkiviisaasti mietittynä. Vähän harmillista, mutta toisaalta rauhoittavan luonnollista ja rutiininomaista. Totta kai kaikki uusi ja tuore tuntuu kiinnostavammalta kuin wanha ja jo nähty. Lisäksi jos kauden aikana katsomislistalle ei ole osunut mitään suurenmoisia onnistujasarjoja, mieleen jää helposti päällimmäisinä ne sarjat jotka herättivät edes jotain tunteita.
Eli ne ei-mieluisat yllättäjät ja muuten vain surkeat sarjat. (kuva liittyy)
Mutta minkäs teet, elämä on jinseitä.



Sakura Trick


Pusuttelujutuista ja suurista ihmis_suhde_draamoistaan huolimatta Sakura Trick oli sisällöllisesti juuri niin mitäänsanomaton tekele kuin kirarajutut yleensäkin.
Mutta toisaalta, kirarajutuissa tämä ei ole vika, vaan ominaisuus.
Se ei varsinaisesti ole se syy miksi tällaisista sarjoista pidän, mutta se on tavallaan sen kiiltosilmin hypistelemäni söpöstelyleppostelu-kolikon kääntöpuoli. Näin mitäänsanomattomasti sen tyyliset sarjat yleensä toimivat, joskin yashi-kein puolelta löytyy sanomapitoisia poikkeuksia. Sarjoja, joissa on sekä söpöstelyleppostelua, että tarinantynkää.

Enemmänkin Sakura Trickin heikkoutena olikin juuri se, että se yritti pitää jonkin sortin punaisesta langasta kiinni. Aiheesta kiinni pitäminen on ihan ok ja hyväksyttävää, mutta tässä tapauksessa sitä käytettiin varsin laiskanpuoleisesti. Suukottelutilanteisiin yritettiin kyllä saada vaihtelua, mutta heikoin menestyksin. Tuloksena oli suunnilleen se sama pusu kerta toisensa jälkeen, mutta eri paikassa suoritettuna. Tunnelma oli kuitenkin jok'ikinen kerta identtinen, mikä alkoi käydä hyvin nopeasti puuduttavaksi ja tylsäksi.
Etenkin sarjan loppupuolella löysinkin sisältäni absurdin tunteen, että pusuttelujutut olisivat enemmänkin sarjan sisäisiä filleripätkiä. Monasti tuumin:
"Joo joo, hoitakaas ne kielarit nyt loppuun niin päästään takaisin hengaamaan."
mikä on tavallaan ihan jännä ilmiö, ja tuo koko sarjatyypin ytimen hyvin esiin.

Tällainen kirarasetti tällä kertaa. Visuaalinen ilme oli hauska, suurin osa hahmoista ihan symppiksiä ja kivan näköisiä ja niin edelleen. Ja yleisestä laimeudesta huolimatta on kuitenkin ihan hyvä, että lopulta saatiin edes jonkinmuotoinen söpötyttö-pusuttelusarja. Moni on tällaista odottanut jo tovin jos toisenkin.
Ensi kaudella sitten GochiUsa, joka näyttää paljon tutumman oloiselta teokselta.
(ts. tällä kaudella, sehän on jo alkanut)



Noragami


Noragami oli alusta loppuun miellyttävän tasalaatuinen teos. Sen graafinen taso pysytteli jatkuvasti ylemmässä puoliavaruudessa, Iwakamin musiikkeja käytettiin eri tilanteissa tehokkaasti hyväksi ja muutenkin tarinankuljetus oli luontevaa ja toimivaa. Kyllä maittoi.

Erityisen mieltynyt olen siitä, miten hyvin hahmot ja hahmokemiat pelittivät sarjassa sen lyhyestä pituudesta huolimatta. Kaikki hahmot olivat niin kovin inhimillisiä persooniltaan, sekä hyvässä että pahassa. Nimenomaan se Yukinen perseestäoloarkki toi sarjaan ja hahmojen suhteisiin kivasti syvyyttä ja makua, vaikka hahmo olikin... noh, perseestä. Se oli vähän niin kuin se pointti koko arkissa. Ja saatiinhan siitäkin sitten pienellä pieksemisellä ja seuraamuskuumottelulla ihan siedettävä tyyppi, medetashi medetashi!

Muttta tämä kaikkihan on tuttua jo alkupuoliskosta. Kivat ja toimivat asiat pysyivät siis kivoina ja toimivina, ja oikeastaan ainoa suurempi miinuspuoli kolahti juuri siihen mitä alkupään postauksessa vähän kuumottelinkin: tiukkaan aikarajaan.

Yllättävän hyvän ja eheän tarinan Noragami sai kyllä ängettyä 12:sta jaksoon, mutta etenkin viimeisissä jaksoissa kiire alkoi jo näkyä. Yukine-arkin loppuun asti kaikki tuntui pelittävän erinomaisesti, mutta Rabou-hommat jäivät sen seurauksena melko irrallisiksi ja tyngiksi. Sääli että jostain täytyi tinkiä, mutta mielummin näin päin että tarinankaarista edes toinen on hoidettu kunnolla. Paras vaihtoehto olisi toki ollut filleröidä koko tarina 24-jaksoiseksi, mutta sellaiset suuret kertainvestoinnit alkavat ilmeisesti olla jo menneisyyttä.
Ehkä tällekin saadaan vielä joskus jatkoa. Kiinnostaisi kovasti, mitä kaikkea muuta Yato on aikojen saatossa puuhastellut ja mitä Noralle loppujen lopuksi käy. Hyvään kohtaan sarja osasi lopettaa, mutta paljon jäi vielä sanomatta.



Nobunagun


Söpöjä tyttöjä tekemässä söpöjä asioita. Eiku-
Nobunagun oli kauden aliarvostettu ei-ehkä-mestariteos-mutta-silti-yllättävän-hyvä-setti, ja omalla listallani se seistä töllötti "kauden paras ei ehkä ihan niin hyvä sarja"-kunniapaikalla.
Vähän harmittaakin, että se meni näin monelta katsojalta ohi: Pixivissä aiheesta löytyy fanarttia vain vähän reilu 10 sivua, ja danboorun puolelle kuvia on upittu yhteensä kolme (3) kappaletta. Eikä tämä sarja nyt kuitenkaan ihan niin mitäänsanomaton tahi huono tekele ollut.

Tavallaan toki ymmärrän, miksei Nobunagun napannut monille: kuten alkupostauksessakin totesin, se jää monella mittarilla mitattuna nykystandardien alapuolelle. Nuorten supervoimajengi vs. viikon hirviöt ei välttämättä ole tarinankerronnallisesti ihan se jännittävin muotti, ääninäyttelijöiden taso on vaihteleva, eikä sarja visuaalisista kikkailuistaan huolimatta ole erityisen kutsuvan näköinen. Osassa katsojista tuo psykoottinen puna-viher-sininen värimaailma jopa aiheutti hylkimisreaktioita.

En siis suoraan sanottuna voi syyttää ketään sarjan pudottamisesta heti alkumetreillä. Omallakin kohdalla se pyöri hyvin pitkälti OP-pätkän sadan lisäpisteen ja päähenkilön Shion tuomien miljoonan lisäpisteen voimin. Tämä nimittäin toi vahvasti mieleen taannoisen C3-kerhon Yuran "raikkaan erilaisella persoonallaan."
Persoonallaan, joka on raikas nimenomaan kauheutensa takia.
Siinä missä Yuran charmi perustui hauskuuden vihaamiseen, hurmasi Shio kierolla hauskuuskäsityksellään. Jaksosta toiseen ja läpi koko sarjan tämä tuntui nauttivan teurastamisesta ja lyijyn syöttämisestä vihuille oikein erityisen paljon. "Ai mitä, tämä avaruusörkki kantaa vauvoja sylissään? Tämä saa tykkini laulamaan vain entistä kovemmin! (shionaama tähän)"
Viikottaisia mielipuolisesti nauravia "Shionaamoja" olikin aina yhtä hauska odotella, ja joistakin taisteluista löytyi lisäksi miellyttävän oivaltavaa taktikointia.

Keskenhän tämäkin jäi eikä todennäköisesti tule koskaan saamaan jatkoa, mutta ainakin minulla oli hauskaa. Lopetuskin oli keskenjättämisen puitteissa varsin tyydyttävä, joten ei erityisemmin haittaa vaikka sarja jäisikin lopullisesti tähän pisteeseen.



Uchuu Kyoudai


Avaruusbroidit alkoi jo pieni iäisyys sitten, vähintään mielenkiintoiseksi kasautuneella kevätkaudella 2012. Sillä kaudella, jolla ihmeen moni sarja venyi uumoiltua pidemmäksi: odotetun 12 jakson sijaan Sengoku Collection venähti 26-jaksoiseksi, Shirokuma Cafe 50-jaksoiseksi ja kyseinen Uchuu Kyoudai toistaiseksi 99-jaksoiseksi.
Ja minä vahingossa kaikki näistä sarjoista, tämä osittain paha.

nk. Avaruushessut oli kuitenkin yllämainitusta kolmikosta ehdottomasti paras ja siinä venytyksestä tuntui olevan eniten hyötyä, sen selkeän tarinarakenteen vuoksi. Kaksi muuta kun olivat lähinnä epämääräistä paikallaan pyörimistä ja/tai hahmoesittelyjä. Sen sijaan avaruusveljesten matka eteni aina pienen pätkän kerrallaan, ja parissa vuodessa päästiin jo kiitettävän pitkälle.
Ei, Mutta ei vielä ole lähelläkään avaruutta, mutta alun työttömästä autoinsinööristä on jo tullut NASA:n vakituinen työntekijä.

Jos jokin Uchuu Kyoudaissa jäi varsinaisesti harmittamaan niin se, että se loppui niin äkillisesti. Toisiksi viimeisenkään jakson previkkaosuudessa ei aiheesta sanottu mitään, vaan huomasin lopun läheisyyden jaksoa MALiin lisäillessäni. Kehoni ei ollut valmis, sarja oli sen verran hyvin saanut kahdessa vuodessa juurrutettua itsensä viikkorutiineihini.
Toivottavasti tämä tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että sarja meni vain tauolle ja jatkuu vielä joskus.
A-1:n tööttivirrasta ja sekalaisista huhupuheista päätellen sarja kuitenkin on myös julkaisijoilleen tärkeä ja elinvoimainen pelinappula.
Jatkoa odotellessa.


*

Perinteinen lyhärinurkkaus:

Syyskaudella startannut Kill la Kill osottautui vuoristorataisammaksi katselukokemukseksi kuin odotin. Aluksi se tuntui riemastuttavan sekopäiseltä ja hauskalta perseilysarjalta, mutta jossain puolenvälin tienoilla huomasin että sitä olikin kasautunut rästiin seitsemisen jaksoa, eikä niiden katsominen tuntunut yhtään houkuttelevalta ajatukselta. Kyllähän nekin sitten oluen kera meni ihan kepeästi ja sarja parani loppujaksojen ajaksi, mutta tunnelma oli jo latistunut. Sääli.
Kivat musiikit oli kuitenkin kivoja, ja niitä varmasti kuuntelen jatkossakin ahkeraan.

Inari Konkon ei sekään erityisemmin hohtanut tahdituksen saralla, mutta oli sentään huomattavasti lyhyempi. Onneksi minua varoiteltiin jo etukäteen painon siirtymisestä Inarijutuista Ukajuttuihin, mutta äkillinen käännös oli silti äkillinen. Oli siinä sentään säihkettä, kuplia ja ihanaa murrehöpinää, joten annan aika paljon anteeksi.

Sekai Seifuku taisi olla kauden ikävin tapaus. Kuroboshi Kouhakun hamodesignit oli saatu käännettyä animen puolelle varsin onnistuneesti, ja muutenkin sarja näytti tasalaatuisen nätiltä värimaailmoineen kaikkineen. Harmi vain, ettei kässäröinti-ohjauspuoli pelittänyt oikein missään vaiheessa. Hauskoilla hahmoilla ei aluksi tehty mitään ja lopussa koko homma yritettiin kääntää parodiseksi(?) sufferointitarinaksi.
Parodiapuoli ei tästä tosin oikein välittynyt, vaan loppupään jaksot tuntuivat vain ankeilta ja ikävän masentavilta draamasählingeiltä.
Tämä olisi voinut olla niin paljon parempi teos, joten harmittaa melkoisesti.

D-Frag! oli hyvin varma 7/10 oli ihan kivaa -sarja. Tsukkomoinnit toimivat, hahmot oli meneviä ja huumori hienostuneeseen makuuni sopivan absurdia. Nautin tästä, ja nauttisin varmaan toisestakin kaudesta ihan yhtä paljon.

Pupipo oli lyhyeksi lyhärisarjaksi positiivinen yllättäjä. Pitkästä aikaa näin tiukka-aikarajainen sarja (15x4min) ehti kertoa edes jokseenkin eheän tarinan alusta loppuun sulavasti. Häviää toki oikean mittaisille sarjoille, mutta omassa lajityypissään varsin kelvollinen tuotos.
Bonuspojoja kaikista niistä ryppyisistä silmänaluksista ja sahalaitahampaista.

Witch Craft Works jäi taskulämpimäksi 5/10 -tasoiseksi oli-ja-meni -härpäkkeeksi. Ei todellakaan menevä setti, muttei myöskään dropattavan pitkäveteinen tai muuten vain huono. Väliinputoajasarja muutamalla siistillä pätkällä, eikä oikein muuta. En katsoisi enempää.

Mahou Sensou oli animeteollisuuden pieni ihme. En vieläkään meinaa uskoa, että tällainen tuotos on ylipäätään päässyt televisioon asti. Sen verran käsittämätön junaturma tämä sarja oli.
Ensimmäiset 11 jaksoa tuli katsottua näiden tahattomien komedia-arvojen vuoksi ilomielin ja naurusuin, mutta viimeinen jakso hyydytti hymyn ja pudotti sarjan pisteet Hidan no Ariaa vastaavasta 4/10:stä 3/10:een. Se spontaani_aikahyppy -loppuratkaisu oli jopa aiempien, katastrofaalisen kaoottisten jaksojen valossa niin käsittämättömän huono, että mietin onko se kolmonenkin vähän liikaa vai ei. Hyvä kun en alkanut itkeä.



Ja Sakissa jäätiin taas ihan keskelle turnausta ja Yakuindomot olivat yhtä Yakuindomoja kuin ennenkin. En yllättynyt. Kumpainenkin tarvitsee vielä ainakin yhden lisäkauden.


Kausi tuntui siis olleen loppujen lopuksi enimmäkseen ylempää peruskamaa. Sekai Seifuku ja SakuraTrick hieman latistivat tunnelmaa loppua kohden, mutta yleisesti ottaen oli kiva katsoa piirrettyjä. Nisekoi ja HapiCha jatkavat ruudullani pyörimistä ja tuovat arkeeni iloa ja riemua, mikä on sekin ihan mukavaa.
Oli hirmu kiva paneutua pitkästä aikaa animen katsomiseen ja todeta sen olevan aikani arvoista viihdettä, voisin tehdä tätä jatkossakin!
Nyt voin tyytyväisin mielin tarttua kevätkauteen. Tällä hetkellä jatkoon päässeiden ja dropattujen suhde on 7:1, eli ihan hyvältä näyttää tässä vaiheessa.


Olen aloittanut jo kahdeksan sarjaa uudesta kaudesta,
eli eihän niitä voi enää montaa olla kurkattavana.
...eihän?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti