10.12.2012

Reittiteorian perusteet

Kyllä Precure tietää!


Viihdettä voi tunnetusti kuluttaa lukemattomilla eri tavoilla, riippumatta viihteen formaatista. Jo itse sanaan sisältyy idea viihtymisestä, joka on käsitteenä eräänlainen subjektiivisuuden huipentuma. Jokainen kun viihtyy nimenomaan omalla tavallaan, mikä näkyy fiktiivisissä teoksissa siten, että kukin saa parhaat kiksit teosten tietyistä osa-alueista. Galgen ja yleensäkin visual novellien tapauksessa näitä ovat lähinnä graafinen laatu, ääninäyttely, tarina sekä kirjoitustyyli. Jokainen osa on tietenkin tärkeä ja teos on näiden kaikkien palasten summa, joten lähtökohtaisesti lukija seuraa jokaista osa-aluetta edes vähän. Oli seuraaminen sitten tietoista tai tiedostamatonta. Varmasti on kyllä ihmisiä, jotka ns. "katsovat vain kuvat" eli käytännössä lataavat pelien CG-packit koneillensa.
Eikä se varsinaisesti väärin ole.

Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, millainen koneisto tarinan, hahmojen ja nättien kuvien takana oikein pyörii. VN on kuitenkin melkoisen omalaatuinen kerrontaformaatti, jos verrataan vaikkapa animeen, paperiseen mediaan tai peleihin. Teoksissa on jotain outoa ja uniikkia, mikä jaksaa vetää puoleensa eri tavalla kuin mikään muu visuaalinen viihde. Mutta mitä se jokin on?
Sanoisin, että suurin tekijä tässä on teosten reittijako.
Reittijako nimittäin on se tekijä, jolla saadaan kytkettyä peleille tyypillinen monitarinaisuus kirjalliseen kerrontatapaan. Vieläpä mahdollisimman mutkattomasti ja luontevasti!
On nimittäin täysin eri asia lukea viisi kirjaa, joista jokainen kertoo saman tarinan hieman eri vinkkelistä, kuin lukea viisireittinen VN. Molemmat suoritustavat ajavat tarinan kannalta prikuulleen saman asian, mutta kirjat eivät tarjoa samaa fiilistä vuorovaikutuksesta lukijan ja teoksen välillä.
Suurin osa fiiliksestä on toki illuusiota, sillä lukija voi ainakin nykypeleissä vain valita ohjelmaan syötettyjen tarinapätkien väliltä, eikä siis varsinaisesti tuota omanlaistaan tarinaa. Onneksi päämme ovat kuitenkin sen verran yksinkertaisia koneistoja, ettei mieltä oikeastaan kiinnosta onko kyseessä illuusio vai ei.

Yksi tapa viihtyä visual novellien parissa onkin tarkastella pelikohtaisia reititysvalintoja. Miten paljon ja millä keinoin lukija oikein voi vaikuttaa tarinan haarautumiseen? Onko valintoja paljon vai vähän, pakkautuneena vai tasaiseen tahtiin pitkin peliä? Vaikuttavatko valinnat tarinan kehittymiseen, vai ovatko ne vain täyteainesta, jolla saadaan peli tuntumaan nimenomaan visual novellilta? Puolia löytyy, kun pysähtyy katsomaan.

Tämän kunniaksi avaan nyt joitakin omia näkemyksiäni eri reittimalleista. Saattaa kuulostaa itsestäänselvyyksien ääneen hokemiselta, mutta niin käy joskus. Liitettäköön mukaan siis sana teoria sekä epämääräistä tiedejargonia, jotka toimivat taikatemppuina itsestäänselvyyksien oikeuttamiselle.
Asiat ovat itsestäänselvyyksiä vasta, kun joku on sanonut ne ääneen.


3.11.2012

Syyskausi 2012 - Episode of side-B

Tässä lupaamani kakkososa syyskauden alkupuoliskosta. Tällä kertaa tosiaan niitä aikuisia sarjoja aikuiseen makuun. Kaikki on diippiä kamaa ja parhaita sarjoja sitten Akiran ja mitä lie.
Yleisön toiveesta jätin hashtagit omaan rauhaansa, yhden kerran kokeiluksi. Mistähän sekin idea tuli.
Ykkösosa on täällä näin.


22.10.2012

Shokkipaljastus syyskaudesta: Kaikki on parasta!


Kävi niin, että syksy saapui.
Jälleen kerran se saapui.
Syksyn myötä saapui myös arki.
Kouluineen kaikkineen saapui arki, pisti pisteen vapaapäiville ja velttoudelle.
Saapuivat myös syysanimet, veivät viimeisetkin rippeet vapaa-ajasta.
Bye Bye, luppoaika.




8.10.2012

Kesäkausi 2012, se päätösosa

Tiivistetyt fiilikset kaudesta.

Kesä loppuu, kesän sarjat loppuu. Syyslukukausi alkaa, kaikkia syyskauden sarjoja ei vain ehdi katsoa mitenkään.
;_;
Mutta syyskaudesta lisää myöhemmin, tässä välissä on hyvä vilkaista menneisiin. Miettiä, mitä kaikkea sitä tulikaan tuijattua.


23.9.2012

Tokeijikake no Ley Line -Tasogaredoki no Kyoukaisen-


時計仕掛けのレイライン ~黄昏時の境界線~
Unisonshift: Blossom 7/2012

Ley Linen alku- ja yleisfiiliksistä kirjoitin tuossa jokunen kuukausi sitten demoversion pohjalta, kyseinen pätkä on luettavissa täältä.
Kokonaisuutena peli kuitenkin tarjosi ainakin allekirjoittaneelle paljon muutakin, kuin mitä alkupostauksessa toin esille. Peli toki oli yhtä nätti ja Unisonshiftmainen alusta loppuun, mutta osa teknisemmistä ratkaisuista oli vähintäänkin omaperäisiä. Niin hyvässä kuin pahassakin, sekä tavalla joka ei ole oikein kumpaakaan.
Tiivistettynä peli kertoo päähenkilöpojasta Koga Michirusta, joka saa kutsun erikoislaatuiseen kouluun, jossa tämä sitten hengaa erilaisten nättien tyttöjen kanssa ja ratkoo taikuuteen liittyviä ongelmia. Vähän kuin ottaisi Flyable Heartin ja vaihtaisi kokkausleikit taikuuteen. All the same shit ja niin edelleen.

9.8.2012

Visual novellien isä, poika ja paha henki


Tuossa jokunen tovi sitten huomasin twitterini aikalinjassa kahden herrasmiehen keskustelevan SAO:n pahamaineisesta seksikohtauksesta ja sen merkityksestä animeversiota tuijotellessa.
Tai merkityksettömyydestä tai jostain, jos totta puhutaan niin en ihan jokaista keskustelun viestiä lukenut ajatuksella läpi.
Jossain vaiheessa keskustelua toinen osapuoli kuitenkin toi esiin sen, kuinka VN-adaptaatioiden kohdalla kyseiset kohtaukset sivuutetaan varsin tyynesti, eivätkä ne vaikuta katselukokemukseen lainkaan. Olivat ne kuinka huonoja hyvänsä. Ja näinhän se tosiaan menee ja on todennäköisesti aina mennyt.
Kävi kuitenkin niin, että unohdin itseni ajattelemaan asiaa tarkemmin, ihan vain koska ajattelu ja ennen kaikkea määritelmien haeskelu on oikeastaan ihan hauskaa puuhaa. Sekä SAO että keskiverto VN ovat nimittäin molemmat ensisijaisesti kirjallisia teoksia, toinen nyt vain sattuu olemaan julkaisultaan ja "käyttöliittymältään" lähempänä perinteistä käsitystä kirjasta. Miksi siis H-kohtaus ranobessa olisi yhtään sen kummallisempi asia kuin missään muussakaan kirjassa? Tai oikeastaan muussakaan taiteellisessa tuotoksessa?

19.7.2012

Kesäkausi 2012

Kevätkausi blaa blaa blöö ja kesäkausi lorem ipsum dolor sit amet. Asiaan.

15.7.2012

Kevätkauden 2012 päätös

Kas, mitä kävikään! Kevätkausi loppuikin jo aikoja sitten ja kesäkausi on jo täydessä vauhdissa. Eikä kyllä tunnu siltä niin yhtään. Johtunee lähinnä siitä, että ihmeen moni kevätkauden sarja joko
1) Jatkuukin useamman kauden yli, vaikkei sarjaa välttämättä haluaisi katsoa sitä yhtäkään kautta tai
2) Sarja loppui kuin seinään. Tönks ja pam.
Kevätkautta oli kuitenkin ihan kiva seurata, näin yleisesti ottaen. Ei nyt huisia tai mahtavaa, mutta ihan kivaa ja monipuolista.
Kuoppaan siis tämän kauden ihan hyvillä mielin:

29.6.2012

Eroge oli oma keksimä t.Unisonshift: Blossom



Bränditietoisuus on upea asia.
Brändit tarjoavat tutun ja turvallisen tarttumapinnan uusiin tuotteisiin, palveluihin ja teoksiin, visual novellit mukaanlukien. Ei tarvitse ruveta pelokkaana arvailemaan onko VN-lukukokemus sittenkin jotain NTR-lonkeroraiskausta. Eikä edes tarvitse kaivaa internetin spoilerikasoista, mitä elementtejä teoksesta mahdollisesti löytyy ja mitä ei.
Brändeihin voi luottaa.

Jälleen kerran pääsin todistamaan kyseistä fiilistä, tarttuessani Unisonshift: Blossomin kuudennen projektin, Tokeijikake no Ley Linen (時計仕掛けのレイライン ~黄昏時の境界線~) demoversioon. Kuuden tunnin lukukokemus oli vähintäänkin niin Blossomimainen, kuin odotinkin. Enkä ole aiemmin lukenut kuin yhtä Blossomin teosta, Flyable Hearttia, ja siitäkin vain osan.
Ley Linen parissa työskentelee huomattavan monta FH:n tekijätiimiläistä. Peusasetelmasta vastaa Ichikawa Tamaki ja kirjoitustiimistä löytyy mm. Kazama Bananza, jotka molemmat toimivat FH:n kirjoittajina. Musiikeista taas vastaa Mizutsuki Ryou, jota saamme kiittää Flyable Heartin lisäksi muun muassa Little Bustersin ja Rewriten musiikeista.
Ei siis ole mikään ihme, että Ley Linestä paistaa Flyable Heartista tuttu tyyli ja samat painotukset. Samat tekijät kun kummasti tuntuvat tekevän teoksesta toiseen samansuuntaista jälkeä ja painottavan samoja asioita.

14.6.2012

Enkelimoea ja piruja keittiössä



––Ja he sanoivat: »Tulkaa, tehkäämme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan».
Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
Ja Herra sanoi: »Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.»
Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan ja kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.

Kutakuinkin näillä sanoilla kuvataan Vanhassa Testamentissa (1.Moos. 11:4-9) tarina Baabelin tornista ja sen tuhosta. Tarinaa pidetään yleisesti paitsi kömpelönä selityksenä kielten synnystä, myös kuvauksena kristillisen jumalan suvaitsemattomuudesta "lastensa" saavutuksia kohtaan.

–– Ja niin tuhoutuivat ihmisen maailmat yksi toisensa jälkeen.
Ja Herra lausui enkeleistään lähimmille: »Sulkekaamme taivaan portit, niin ettei niistä yksikään ihmissielu, piru, tai edes enkeli sisään pääse. Ja jääköön taivaaseen vain ne sielut, jotka sitä jo asuttavat, tai jotka sinne olen erikseen kutsunut.»
Ja hukkui Manala tulvan alle, ja katosi itse pääpiru joukkojensa keskeltä.
Silloin yhdistivät voimansa Manalan pirut, ja nuo enkelit, jotka oli Herra hylännyt.
Ja he sanoivat toisilleen: »Rakentakaamme itsellemme uusi kaupunki ja uusi torni, joka ylettää taivaaseen, ja kootkaamme sinne kaikista ihmisten maailmoista sieluista jaloimmat Herran portteja kolkuttamaan.»
Ja niin he nimesivät kaupungin Baabeliksi, kuten oli ennen ollut ihmisten kaupungilla nimenä, ja sinne he kokosivat kansan, jonka oli Herra kerran sekoittanut eri maailmoja asuttamaan.

Ja kutakuinkin näin tarinaa jatkaa Propellerin uutuusteoksen Tokyo Babelin yhdeksäntuntinen demoversio, kyseisen firman kahdeksas tuotos. Pelin kokoversiota on lupailtu elokuun lopulle, ikäsuosituksella E-15.
Propeller nappaisi tälläkin kertaa käsiteltäväkseen vähintään mittavan juoniasetelman ja aihepiirin: Raamattu itsessään on jo massiivinen teos, saati sitten kun mukaan ympätään rinnakkaistodellisuuksia, oma_keksimää ja myyttejä, joita kirjasta on suosiolla jätetty pois.
Vaan eipä tämä ole ennenkään Propellerin menoa estänyt, olihan Evolimitkin lähtöasetelmaltaan melko massiivinen  marsilaisine yhteiskuntarakenteineen ja planeetan ympärisöoloihin pureutumisineen. Ja hyvähän siitä saatiin, miksei siis nytkin!
Käsikirjoittajan puikoissa on tälläkin kertaa firman vakiokirjailija Higashide Yuuichirou, mies jonka käsiälaa ovat mm. paljon hehkuttamani Evolimit sekä monien muiden hehkuttama Ayakashibito.

18.5.2012

Yhdistä Carnival Phantasm ja Civilization, mitä saat?


Saat kuningas Arthurin leikkimässä rannalla bikineissä keisarinna Himikon ja Kristoffer Kolumbuksen kanssa.


Tai ainakin tällaisen tulkinnan Tencon uutuusteos Eiyuu*Senki (英雄*戦姫, 3/2012) tarjoaa pelaajalleen, kaiken muun hassuttelun ohessa.
Eiyuu*Senki on niin sanotusti viime aikojen kuuminta hottia: nimen löytää getchu.comin "myydyimmät top20"-listalta kahden eri kuukauden kohdalta, mikä on jo melko hyvä saavutus. Lisäksi teos on tähän mennessä polkaissut kylkeensä ainakin kaksi eri mangasovitusta ja vahvahkon fandomin, mikä ilmenee muun muassa pelin omana wikinä sekä moniosaisina lankoina laudoilla.
Tuntuu vähän siltä, että Eiyuu*Senki olisi lyönyt itsensä läpi jo reilusti ennen julkaisupäiväänsä, tai vähintään Tencolla on ollut sekä rahaa että pokkaa lyödä pelille hillittömän kokoinen mainoskampanja. Viimeisen puolen vuoden (12/2011-5/2012) joka ikisessä Comtique-lehdessä on ollut vähintään sivun-parin juttu Eiyuu*Senkistä, eli mainostus on ollut aktiivista jo huomattavan pitkän aikaa. Tätä siis on osattu odottaa etukäteen.
Eiyuu*Senkin formaatti on jotain suuntaan "Nukigehtava SLG-versio Civilizationista." Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

20.4.2012

Kevätkausi 2012

Viime kauden kanssa kävi hupsusti. Katsoin vahingossa turhankin montaa eri sarjaa, tai tarkemmin ilmaistuna turhan montaa huonoa sarjaa. Papakikiä ja Area no Kishiä ja sen sellaista.
No, päätin ottaa tästä opikseni ja dropata tämän kauden tarjonnasta suoraan kaikki vähänkään ei-kiinnostavat sarjat. Kurkkaan vain ekat pari jaksoa ja jos ei innosta, en jatka!
Turha se on itseään kiduttaa.
Ongelmana tässä kuitenkin on se, että suuri osa sarjoista innostaa eikä niitä haluakaan dropata... Katsotaan sitten, saatana.
Tällä hetkellä kauden uutuuksista saldona on 15 katsottavaa+12 dropattua +pari viime kaudelta jatkuvaa, mutta kirjaan näistä tähän vain mielestäni olennaisimmat. Fate/Zeronkin lasken nyt jatkuviin sarjoihin enkä turise siitä sen kummemmin.
Anteeksi, kun olen niin laiska.


31.3.2012

Jälkiviisauksia talvikaudesta

Talvikausi on hyvin pitkälti jo ohi, joten taitaa minunkin olla aika avautua siitä. Mennään nyt suunnilleen samoilla sarjapainotuksilla ja tekstimäärillä, niin pysyy homma edes jossain määrin kasassa. Ehkä.
Alkuperäinen suunnitelmani oli, että alottaisin mahdollisimman monta uutuutta ja sitten lajittelisin tarkemmin katsomislistalle jäävät ja siltä putoavat sarjat.
"Droppailen reilulla otteella, niin riittää aika muuhunkin, eikä tarvitse mitään kuraa katsella."
Eihän se ihan nappiin mennyt, vaan tykkäsinkin useammasta sarjasta kuin oli tarkoitus ja jatkoin niitä muitakin. Käy se näinkin.


Another


Another muuttui kovasti parin ensimmäisen jakson jälkeen. Alkujaksopostauksessa fiilistelin lähinnä sitä, kuinka tapahtumien puutetta korreloidaan vetämällä ääni- ja kuvailmaisu täysin överiksi. Ja että se todellakin toimii ja on miellyttävää seurattavaa. Ei aina tarvitse tapahtua.
No, tämä asetelmahan heitettiin (odotetusti) roskakoppaan jo seuraavassa jaksossa ja asioita alkoi tapahtua.
Onneksi asioita tapahtui kuitenkin lähinnä verkkaiseen tahtiin, eikä sarjan mahtava tunnelma päässyt kärsimään liikaa. Asiat tuntuivatkin tapahtuvan enimmäkseen kaiken tunnelmoinnin ohella, vieden juonta pikku hiljaa eteenpäin.
Another onnistuikin säilyttämään oman tyylinsä aivan loppumetreille saakka ja kaikki, mikä oli ensimmäisissä jaksoissa hyvää oli hyvää lopuissakin jaksoissa. Erityistä plussaa tulee upeista äänimaisemista ja graafisesta yleisilmeestä. Silmä- ja korvahunajaa.
Jos jostain pitäisi rokottaa, rokottaisin parin viimeisen jakson toteutustavasta sekä hahmokaartin rakenteesta ja sen toimivuudesta. Tai siis: toimimattomuudesta.
Hahmoja oli yksinkertaisesti liikaa. Suurimmasta osasta ei edes ottanut oikein tolkkua pitäisikö kyseessä olla tärkeä hahmo vai ei. Toisaalta luokalla oli 20+ oppilasta, joten jokaisen iskostaminen katsojan muistiin olisi paitsi vaikeaa, myös täysin turhaa. Tilanne on kuitenkin ongelmallinen, jos päähenkilöitä tunnistaa nimeltä sen kolme kappaletta ja jossain vaiheessa sarjaa vastaan tuleekin "Tyttö A", joka oli Tärkeä Tyyppi juonen kannalta.
"Kai muistat tämän? Se oli hiljaa siellä taustalla siinä yhdessä jaksossa ja sen nimi sanottiin silloin alussa."
Huvittavana sivupiirteenä tästä seuraa kuitenkin se, että hahmojen ohuus edesauttoi mysteerin säilymistä mysteerinä loppuun asti. Pahahan se on spekuloida mitään, kun 90% ajasta ei ole perillä kenestä hahmot ylipäätänsä puhuvat.
Loppuratkaisu oli mielestäni varsin tyydyttävä. Ei nyt mitenkään erityisen mieltä avartava ja raikas, mutta looginen ja hyväksyttävä. Ja se todellakin riittää, etenkin mysteerisarjan tapauksessa.


Ano Natsu de Matteru


Kesäsarja talvikaudella fdgshgfs. Kuten Another, myös Natsumachi onnistui pitämään onnistuneesta tyylivalinnastaan kiinni alusta loppuun asti. Alussa odotin sarjalta "mahtavaa ihmissuhdedraamaa ja romanttista hömppäpömppää" ja näitä sarja myös tarjosi. Joskaan ei ihan siinä määrin, mitä olisin toivonut.
Pidin kyllä sarjasta kovastikin - sen visuaalisesta yleisilmeestä, kerrontatekniikoista, hahmokaartista ja sen sellaisesta. Harmi vain, ettei se onnistunut kurottamaan sille tunneskaalalle, mitä siltä odotin. Jotain vain jäi uupumaan, eikä sarja tältä kannalta katsottuna yksinkertaisesti yltänyt AnoHanan saati sitten Toradoran tasolle. Ehkä se johtui hahmojen liian selvistä tunteista, ehkä liiallisesta komiikasta, ehkei kummastakaan. Ehkä en vain ole ihan varma, mikä siinä ei itkettänyt.



Rinne no Lagrange


My yuri sense is tingling.
Rinne oli kauden dojikko-moesarja. Siinä ei tuntunut olevan oikein mitään tolkkua, se ei yleensä näyttänyt mitenkään erityisen hienolta, eikä se kyllä kovin hauskakaan ollut. Silti siitä välittyi rehellinen puuhaatunnelma ja tietynlainen iloisuus, minkä vuoksi sitä oli miellyttävä katsoa viikosta toiseen. Oli oikeasti todella kivaa seurata, kun hahmoilla oli keskenään kivaa. Ja yleensä näillä oli kivaa.
Ehkä toinen kausi selventää sarjan juonikuvioita jossain määrin, ehkä ei. Ei sillä kyllä ole mitään väliä, ensimmäinenkin kausi toimi varsin mainiosti ilman turhaa murehtimista suuremmista tarinakaarista. Joku intergalaktinen sota? Pyydystetään nyt nämä ankeriaat tästä ensin, sitten sovitaan riidat niin kaikilla on mukavaa. Mechailla ehtii myöhemminkin.
Tällaisia lisää, jooko?


Danshi Koukousei no Nichijou


Lukiopojat alkoi hauskana, jatkui hauskana, päättyi hauskana. Kerrontateknikesti sarja noudatti hyvin pitkälti vanhaa komedian kaavaa, eikä oikeastaan ollut mitenkään uusi ja mullistava. Muuten kuin siten, että päähenkilökaarti koostui pojista. Sketsit rakentuivat lähinnä perinteisen tilannekomiikan ja boke-tsukkomiasetelmien ympärille, jotka vain osattiin toteuttaa harvinaisen hyvin. Harvinaisen hyvin, eli suuri osa vitseistä oikeasti nauratti. Kokonaisuudessaan siis varsin toimiva ja ennen kaikkea hauska paketti, katsoisin toisenkin kaudellisen.
Ei muuten meidän lukiossa ollut läheskään tuollaista, ihme juttu. Toisaalta eipä meidän lukiossa ollut oikein poikiakaan.


Inu x Boku SS


Eipä InuBokukaan mitenkään erityisen paljoa muuttunut kauden edetessä. Sama söpön mukava sekasikiö se oli alussa, puolessavälissä ja lopussa. Positiivisena yllätyksenä sarja tarjosi Ririchiyon sisäisen_kasvun lisäksi myös muita keveitä hahmoluotauksia, lähinnä Miketsukamin taustoista ja luonteenpiirteistä ja sen sellaisesta. Joskin nämä kaikki käytiin läpi melko ohimenevän hutaisten, eikä oikeastaan mihinkään syvennetty sen tarkemmin.
Sarjassa pidin erityisesti youkai-elementtien käytöstä: alussa kerrottiin, kuinka puhdasveriset youkait etsivät saaliikseen puoliverisiä yksilöitä, minkä vuoksi asuntolan väki on alati hengenvaarassa.
No eihän niillä puhtailla youkailla mitään väliä ollut. Mitäs näitä sarjassa esiintyikään?
1) Se seinä, joka oli seinä.
2) Niitä pieniä, jotka kähmi ja oli pieniä.
3) Se yksi uhkaava, joka meinasi tehdä jotain muttei sitten osannutkaan.
Tavallaan siis elementti oli samassa asemassa kuin Ichikan avaruusolious Natsumachissa: asialla itsellään ei ollut sarjan kannalta käytännössä mitään merkitystä, vaan sillä oli pelkkä välinearvo. Seinäyoukain hyökkäyksen sijaan Ririchiyo olisi ihan yhtä hyvin voinut jäädä vahingossa lukkojen taakse komeroon ja avaruusoliouden sijaan Ichika olisi voinut olla vaikka turkulainen. Sarjat nyt vain päättivät ilmaista tematiikkansa youkai- ja avaruusaiheiden kautta. Ei se väärin ole.
Jälkiviisaana Inuboku oli leppoisan mukava, ihana ja mitäänsanomaton. Siinä on kaksi hyvää ominaisuutta ja yksi huono, eli kyllä tämän parissa viihtyi. Viimeinen jakso onnistui käärimään koko paketin pehmeään hömppäpömppäkuoreen ja kokonaisuudessaan sarja pysyi kuin pysyikin yhtenäisenä. Onttona, yhtenäisenä ja pehmeän pörröisenä.



Näiden lisäksi päättyi toki liuta muitakin sarjoja, mutta oion nyt ja kuittaan "ne loput" vain muutamalla sanalla. Kuten viimeksikin. Ensi kaudelle jatkuu minun osaltani vain Poyo sekä Recorder to Randoseru.
Area no Kishi luopui angstiteemoistaan, eikä silti näyttänyt yhtään sen paremmalta kuin aluksikaan. Eihän sellaista jaksa, kuolonuhrejakaan ei tullut enempää!
Symphogear oli ihan hauska. Kun oli juonut vähintään riittävästi ja keskittyi derppaavalle animoinnille ja kömpelöille serviceshoteille naureskeluun.
Papakiki oli tasaisen tuskaista katsottavaa alusta loppuun, joka viikko piti suuttua. Oli siinä kyllä se yksi jakso, jossa ei ollut Soraa eikä Hinaa. Jakso, joka rasitti vain vähän.
Therma Romaessa oli hyvä ja hauska idea, mutta itse sarja näytti aivan törkeän rumalta. Kai siinä oli haettu jotain "ajan kuvaston" tyyliä, mutta sekin oikeuttaisi korkeintaan sommittelun ja osan graafisista ratkaisuista. Tämä näytti lähinnä netistä poimitulta flash-animaatiolta.
BRS taas näytti ihan hyvältä ja siinä oli nättiä_symbolismia ja muuta siistiä, mutta olihan se vähän överi. Melodramaattisuus on toisinaan ihan hyvä asia, mutta tämä vaikutti lähinnä joltain "kuinka paljon angstia ja sekoavia tyttöjä saadaan mahdutettua kahdeksaan jaksoon?"-kokeilulta. Ihan liikaa, ihan liian tiiviisti.
Zero no Tsukaima F päästi turhan pitkälle venähtäneen saagan vihdoin kärsimyksistään. Ohi on 50 jaksoa. Oli se nyt ainakin kolmoskautta parempi.

Nisemonogatari oli ihan näppärän hyvä, vaikka jäikin kovasti edeltäjänsä varjoon. Olisi ehkä saanut olla vähän tapahtumarikkaampi, eikä pelkkää twisterin peluuta Nadekon kanssa. Kyllähän sitäkin toki ihan mielellään katsoo, mutta odotin tältä sarjalta vähän muuta. Tuntui, ettei tilanne edennyt oikein mihinkään sarjan lähtöpisteestä vaikka hahmot kuinka puhuivat.
Chihayafurusta tykkäsin myös, Madhouse todellakin osaa tehdä pelisarjansa oikein. Hahmot tulivat sarjan edetessä tutuiksi ja läheisiksi, pelien seuraaminen oli jännittävää ja graafinen jälki oli enimmäkseen upeaa katsottavaa. Toinen kausi, pakko saada.

Viimeisenä vielä se yksi sarja, josta niin paljon puhuttiin pitkin kautta. Ja josta muuten tulee sata miljoonaa spinoffia.

Guilty Crown.










Käytännössä siis viihdyin kauden parissa varsin mainiosti. Mikään tykkäämistäni sarjoista ei muuttunut yht'äkkiä hirveäksi kuraksi, vaan kaikki sujui kuin sujuikin ihan hyvin. Nice.
Mitä nyt Another vähän meinasi karata käsistä loppua kohden, vauhdittamalla asioita turhan paljon viimeisissä jaksoissa. Ja mitä nyt Guilty Crownille kävi, kävi jo viime kaudella.
Kevätkausi nykii kovasti hihaa, täytynee sitäkin ruveta tässä vilkuilemaan pikkuhiljaa. Mutta siitä sitten vähän myöhemmin.

10.3.2012

Guilty Crownia ei voi koskaan olla liikaa

Guilty Crown, tuo murskattujen unelmien kruunattu kuningas. Tuo sarja, joka näytti kaukaa katsottuna modernin viihteen mestariteokselta.
Production I.G:ltä noitaminA-slotin chuuni-toimintasarja, sisältäen Redjuicen hahmodesigneja sekä supercellin musiikkia? Mukana myös Nitro+? Eihän tämä yksinkertaisesti voi feilata!
Paras sarja.
Toisinhan siinä sitten tietenkin kävi, vaikka pitkän matkaa katsoinkin sarjaa hypelasien läpi. Yleisesti ottaen sallin paljon plotholeja ja kevyitä epäloogisuuksia, mutta GC veti nämä aivan uudelle tasolle.
En nyt kuitenkaan tilitä animesta sen tarkemmin, ainakaan vielä.
Animen alkumetreillä nimittäin julkistettiin sarjan spinoff-visual novel Guilty Crown Lost Christmas, sovittajana vanha kunnon Nitro+. Vai oliko se jo ennen animen alkamista? Joka tapauksessa todella aikaisin.
Nimensä mukaisesti peli kertoo paljon puhutun Lost Christmasin tapahtumista, todennäköisesti täydentäen animen taustatarinaa sieltä sun täältä. Tai ainakin yrittänee. Peli julkaistaan näillä näkymin 31.5. ja sen trial julkaistiin tältä aikavyöhykkeeltä katsottuna toissapäivänä. Yleensä en moisiin koske, mutta tieto kymmenen minuutin kestosta onnistui laskemaan kynnystä riittävästi. "Äkkiäkös sen lukaisee."

16.2.2012

Maailmojen ja Maailmanlopun alkua

Ennakko-odotukset on mielenkiintoinen asia. Visual novelleissa nämä muodostunevat lähinnä peliä tuottavan firman tai tekijätiimin luomasta brändistä, tai yksinkertaisesti pelin tarina-asetelmasta. Kun luettavansa valitsee itse, on ennakko-odotuksien nollaaminen mahdotonta. Odotukset voi tietyillä kikoilla toki minimoida, mutta nollaan niitä ei saa millään.
Propeller ylitti odotukseni EvoLimitillä, asettaen samalla seuraaville teoksilleen tietyn vertailupisteen, verrattain korkean riman. Seuraava teos Sukima Zakura to Uso no Machi ei odotuksistani piitannut, vaan sääti tuota rimaa itselleen sopivammalle tasolle. Tämän seurauksena päätin vaihteeksi tarttua johonkin aivan erilaiseen – johonkin, jolta minun ei tarvitsisi odottaa etukäteen oikeastaan mitään.
Tartuin rootnukon uusimpaan teokseen Worlds and World's end.
Tai uusimpaan ja uusimpaan, rootnukolta kun on yhteensä tullut se kaksi (2) teosta. Koko firma on ilmeisesti doujincircle nukon kaupallinen laajennus, todennäköisesti perustettu jossain vaiheessa vuotta 2009. Itse "WaruWaru" tuli myyntiin toukokuussa 2011, tekijätiiminä firman vakiokäsikirjoittaja Ishikawa Hiroyuki ja -piirtäjä Amakura. Kumpaakin nimeä googlaillessa tulee vastaan käytännössä pelkkää rootnukoa. Ja sehän kelpaa, juuri tähän pyrin. Mitä tuntemattomammista nimistä tekijätiimi on kasattu, sitä vähemmän peliltä osaa mitään odottaa etukäteen. Ja mitä vähemmän odottaa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä yllättyy positiivisesti!
Tällä hetkellä tarinaa on pelitunteina mitattuna takana noin vuorokauden verran, ilmeisesti kaksin verroin edessä. Alkufiiliksiltään peli tuntuu olevan voiton puolella. Täysin erilainen kuin odotin, mutta voiton puolella!
Miksikö?

28.1.2012

Koska kaikki haluavat tietää mielipiteeni talvikaudesta 2012

Voit halutessasi lopettaa lukemisen tähän

Uusi vuosi, uusi animekausi, uudet kujeet.
Talvikautta on pyörinyt ruudussa jo kolmisen viikkoa, joten on jo aika minunkin sanoa sanottavani tästä.
Omasta mielestäni talvikausi 2012 näyttäisi olevan varsin katselukelpoinen! Ei välttämättä mitään erityisen mullistavia Madoka/Steins;Gate/mitä_dekonstruktioita_ikinä-sarjoja, mutta paljon näppärän viihdyttävää materiaalia. Mitä tarttuikaan omalle katselulistalleni ja millä tunnelmilla?

19.1.2012

Sukima Zakura to Uso no Machi

Sukima Zakura to Uso no Machi
-End of the world and Cherry Blossom Princess-




Ikuisen kevään kaupunki Sakurano.
Ikuisen kirsikkakukinnon kaupunki Sakurano.
Niin kaunis kaupunki Sakurano, ettei todeksi uskoisikaan.
Valehtelijoiden kaupunki Sakurano.

4.1.2012

Valita sarjasta etukäteen, vältä myöhempi vaiva

Dengeki G's Magazine julkaisi viime joulukuussa jotain, mitä oli jo pitkään odotettu. Tarkemmin sanottuna jotain, mitä olin jo pitkään kauhulla odottanut. Lehti meni ja julkisti tiedon animeadaptaatiosta Spriten erogelle Koi to Senkyo to Chocolate, jonnekin päin vuotta 2012.
Pelin animesovitus tuli tuskin kellekään yllätyksenä: ilmestyessään (10/2010) peli myi kuin häkä ja pitkin vuotta 2011 alkoi markkinoille ilmaantua erinäisiä mangasovituksia sekä oheistuotteita pelistä. Ilmeisesti juuri KoiChocon menestyksen voimin Sprite loi itselleen tytäryhtiön Fairysin, joka ensi töikseen alkoi tuottaa KoiChocolle työturvallista spin-offia Ima Sugu Onii-chan ni Imouto datte Iitai! Peli pärjäsi siis vähintään Spriten odotusten mukaan, todennäköisesti jopa paremmin.
"Ei peli voi olla huono, jos se on menestynyt noin hyvin! Miksi kauhistelet animeversiota jo nyt?"
Ei peli ollutkaan huono. Pidin pelistä oikein paljon, sen verran mitä siihen asepalveluksen ohessa ehdin paneutua. Se ei silti tarkoita, että tämä toimisi animena. Ei todellakaan.