9.8.2014

Kesäkausi 2014, alkupuolisko

Olen varma että kesälomalla oleminen on suunnilleen tällaista.


Loman alkaessa tuumin, että voisin helposti aloittaa kaikki kauden kiinnostavan oloiset sarjat ja siihen päälle vielä muutaman ei-kiinnostavan ihan vain koska voin. Aikaa kuitenkin löytyy joka päivä koko päivän edestä ja niin edelleen.
Viime lomastani oli selvästi liian kauan aikaa, koska eihän se nyt tietenkään niin toimi.

Ensinnäkin laivani tarvitsevat minua, etenkin nyt kun kesäeventti starttasi ja sitä täytyisi paukutella seuraavat parikytä päivää niin paljon kuin suinkin vain mahdollista. Velvollisuudet ennen huvittelua ja niin edelleen.
Toisekseen mökkeilyt ynnä muut sukuloinnit. Tänäkin kesänä havainnollistuin siitä, että viikon AFKaaminen tosiaan meinaa yllättävän montaa rästiin kasautuvaa jaksoa piirrettyjä. Yhteensä noin lyhyehkön sarjan verran. Kyllähän ne pois saa katsottua vaikka koko ajan pukkaakin lisää, mutta on se silti viikottaiseen katsomiseen nähden raskasta.

Tässä kuitenkin jokunen miete niistä sarjoista, jotka sain listalleni mahdutettua edes joten kuten. Tutulla formaatilla:




Puri Para

Kashikoma!

Jos en väärin muistele, on pyörivä kausi lyhyen animenkatsomisurani pikkutyttöpiirrettypitoisin. Vanhasta takaa listalta löytyy Aikatsu, iänikuinen Precure ja viime kaudella startannut Lady Jewelpet, joiden lisäksi katselen ei-pyörivistä sarjoista Ojamajo Doremia sekä Pretty Rhythm: Aurora Dreamia. Kivaa piisaa ja totta kai sekaan mahtuu hyvin yksi kappale Puri Paroja.

Etenkin kun Puri Para on Aurora Dreamin kanssa samaa nättirytmi-tuoteperhettä, joskin kytkös näkyykin lähinnä OP:n ja ED:n tekstityksissä. Hengeltään Puripara kuitenkin on täysin erilainen kuin revontuliunelma: "tavallisten" yläasteidolihommien (kilpatovereita, treenausta, peiteasuissa kaupungilla hengausta ym ym) sijaan pääpaino onkin salaa virtuaali-idoliyhteisössä pyörivissä ala-astelaisissa.
Ilmeisesti tarkoitus oli alun pitäenkin irtautua aiemmista animetuotoksista, mutta kulttuurishokki iski minuun kuitenkin hieman kovempaa kuin olisin halunnut.

Muiltakin osin Puri Para on jokseenkin erilainen, ihan yleisanimetasolla mitattuna. Alku- ja lopputeksteistä paistaa läpi korealaisten huomattava osuus kaikilla tuotantoasteilla (tuotanto, hahmodesign, animaatio) sekä vähintään hämärät päällekkäistittelit. Esimerkiksi sarjan "Chief director" on An Jai Ho ja 監督 Moriwaki Makoto, nelosjakson "storyboardista" vastasi Sung Won Yong ja 絵コンテ:sta Tamagawa Masato ja niin edelleen.
Jos joku tietää tarkemmin mitä Puri Paran tuotannossa oikein puuhastellaan, saa kertoa. Minä en nimittäin edes

Kuitenkaan sarja ei ole mitään ns. quarityjuhlaa, vaan näyttää 3D-tanssimalleja myöten varsin mukiinmenevän perus-OK:lta. Ainakin näin lauantaiaamun pikkutyttöpiirrettyjen mittareilla mitattuna. Läpänheittokin on varsin mukiinmenevää ja osuu napakasti sisäiseen viitosluokkalainen-pikkutyttö-alueeseeni. Ja rallatettavat biisitkin on ihan kivoja.

Sieltä täältä kuitenkin löytyy astetta suurempia ei-maittavia osasia, jotka nappaavat turhan suuren osan katselunautinnosta. Näistä huomionarvoisimpina mainittakoon liian tökerö ja suoraviivainen tuotesijoittelu, karmeat värivalinnat keikoilla ja erikoisliikkeiden ynnä henshineiden kömpelö jaottelu.
Tämä on sääli, koska ilman näitä lukuisia pikkuseikkoja sarja olisi varsin maittava. Kaiken nöyhdän seasta kuitenkin on selvästi erotettavissa vankka ja toimiva runko kivoine tanssikoreografioineen ja jaksokässäröinteineen. Enköhän tämän parissa kuitenkin vietä täyden vuoden(?), saatiin nämä puolet korjattua tai ei.




Hanayamata

Viisi tyttöä ja kerho. IVJ

Kauden lempparini Hanayamata on sarja, joka sai minut lopultakin tajuamaan miten kivaa onkaan kun oma mielimanga sovitetaan animeksi. Vieläpä kelvollisella laadulla.
En nimittäin lue mangaa erityisen paljoa, joten luonnollisesti myös jo lukemiini mangoihin pohjaavat animesovitukset ovat minulle harvinaista herkkua. Hanayamataa olen kuitenkin lukenut sen ykköspokkarista asti, eli kohta kolmen vuoden ajan. Ja on kyllä maittanut, totta tosiaan!
Kuten suunnilleen kaikki muutkin seuraamani mangat, myös Hanayamata ilmestyy kuukausittaisena (Manga Time Kirara Forwardissa). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen uuden pokkarin tullessa luen vähintään pari aiempaa osaa uusiksi, koska eihän sitä millään voi muistaa mihin sarja silloin puoli vuotta sitten jäi. Lehden tilaaminenkin olisi toki vaihtoehto, mutta se maksaisi turhan monta rahaa vuodessa ja pokkareita nyt on muutenkin paljon kivempi lukea.

Tähän mennessä olen siis lukenut ykköspokkarin vähintään viidesti, ja sitä myöhemmin ilmestyneet osat portaittain alenevan määrän verran. Harvan muun mangan kohdalla jaksan näin tehdä, mutta Hanayamata on niin söpö ja kiva että tämän tekee melkein vahingossa. Se on joka ikinen kerta ihan yhtä kivaa.
Kääntöpuolena tässä on se, että nyt animeversiota katsellessa sen juonellinen anti romahtaa käytännössä nollaan kun tapahtumat osaa melkein ulkoa. Toisaalta jos mangaversiota jaksaa lueskella uudestaan ja uudestaan, niin jaksaa tarinaa animenakin kertailla.

Etenkin kun animeversio on kaikin puolin niin kelvollinen tekele. Paikoin jopa niin kelvollinen, että katkeroidun kun manga meinaa jäädä sen varjoon eikä kukaan halua enää paneutua siihen kun animeversio on jo niin jepa.
Animeversiossa on saatu säilytettyä mangapuolen tunnelmat ja lämpimät ilmapiirit mitä mainioimmin, ja lisäksi sekaan on heitetty värejä ja ääniä ja liikettä ja paljon muuta kivaa, jota mangassa nyt ei formaatin rajoitteiden vuoksi yksinkertaisesti voida tehdä. Erityisesti tykkään sarjan valonkäytöstä sekä niistä toistuvista öisistä kohtauksista violetin sinisine värimaailmoineen. Toimivat ja maittavat.

Tässä vaiheessa vaikuttaisi siltä, että sarjasta on tulossa ihan yhtä jepa kuin ennakkoon toivoinkin. Tahdituskin on helppoa ja toimivaa, kiitos alkuperäisteoksen pokkaripainotteisuuden (...jota lehden kuukausittaiset lukijat ovat toisaalta kironneet).
Jaksomääräkin näyttäisi näin äkkiseltään laskettuna menevän julkaisun kanssa yksiin, joten sarjaa ei tarvitse erityisemmin venyttää eikä karsia.

Kaikin puolin kiva ja maittava teos. Kiva nähdä vaihteeksi ei-neliruutupohjaista Kirara-animea, kiva nähdä animea omasta mielimangasta.
Ainoa erityisen maittamaton piirre taitaa olla se, miten hahmojen kulmikkaat silmät ja ripset taipuivat Watanabe Atsukon kautta animeen. Eikä se ei ole kovin iso miinus se.




Gekkan Shoujo Nozaki-kun


Nozaki-kun on kauden helppo kiva sarja. Sen katsominen on viikosta toiseen oikein hauskaa puuhaa, mutta koko ajan takaraivossa kutisee sen kertakäyttöisyys. Viimeksi taisin tuntea samaa talvikaudella D-Fragin kohdalla, joskin vähemmällä määrällä hauskaa.

Huumoriltaan Nozaki-kun on varsin maittavaa katseltavaa. Itse kliseet ovat jopa näin sohjomangaa lukemattoman näkökulmasta nk.peruskauraa, mutta vitsit on toteutettu onnistuneesti. Niissä on niin kuvakerronnallisesti kuin ajoituksellisestikin hyvä rytmi ja läpät ovat aina välillä absurdiudessaan oivaltavia. Erityisen mieltynyt olin alun tandemipyörästä ja nyt viime jaksojen norsuista ja tanukeista. Joissakin jaksoissa olen naureskellut ääneenkin, jopa ihan ilman lisäaineita.
Etäisesti toki muistelen joidenkin kironneen netissä, kuinka sarja uhraa liikaa aikaa kullekin sketsille ja kuinka Nichijou teki saman virheen.
Aika vääriä mielipiteitä. Molemmissa on ihan sopivan pituiset sketsit. Hpfh.

Tykkään myös erityisesti sarjan värivalinnoista, mistä kuulunee kiittää GJ-busta tuttua värisuunnittelijaa Itou Yukaa. Siinäkin sarjassa kenties parasta oli juuri värinkäyttö. On aina yhtä riemastuttavaa löytää muutoin harmaahkosta kuvasta juuri sopivan kirkkaanhiuksinen Sakura oikein punaisine rusetteineen ja violetteine silmineen. Ei-harmaissakin kohtauksissa väritasapaino on siten riittävän tasapainoinen, että värien välillä on jännitteitä ja ne pysyvät täyteläisinä.
Tiedän, miellyn joskus näennäisen pienistä asioista melkoisen paljon. Kuitenkin tämä Nozaki-kunin kontrastikikkailu jaksaa säväyttää kerta toisensa jälkeen.
Itou saisi tehdä jatkossakin töitä vastaavissa tehtävissä. Löysin tämän ansioluettelosta vain GJ:tä ja Nozakia.

Rattoisan kevyttä ja helppoa katsottavaa, maittaa vaikkei pitkällä aikavälillä mieleen jäisikään. Aion nauttia tästä niin kauan kuin tätä riittää.




Zankyou no Terror

Kyllä, se näyttää keskimäärin suunnilleen tältä.

Zankyou tuntuu noitaminA-maisimmalta sarjalta pitkiin aikoihin. Siinä on synkkä ja Aikuinen(笑) aihe ja se näyttää kuvakässäröinneiltään, hahmodesigneiltaan ja yleisesti graafiselta ilmeeltään suunnilleen niin ei-animelta kuin piirrossarja vain voi näyttää.
Eikä se välttämättä ole huono asia.

Enimmäkseen olenkin tykännyt Zankyoun tyylistä. Hauska välillä huljutella silmiään tällaisessa elokuvamaisen realistisessa katselukokemuksessa, kaiken maailman hassujen hiustenvärien ja suurien silmien jälkeen.
Erityisen nautin siitä, miten virtuaalista "kameraa" on käytetty sarjan kuvakässäröinneissä. Paljon on käytetty muun muassa tavaroiden jättämistä "kameran" ja hahmojen väliin, "tarkennuspisteen" vaihtelua sekä käsivaraista kuvaamista imitoivaa huojumista. Näistä jälkimmäistä ehkä vähän liikaakin, itse ainakin häiriinnyn tämän ylikäytöstä vähän väliä.
Hahmotkin tuntuvat designeiltaan, motoriikaltaan ja eleiltään olevan kovin lähellä oikean maailman ihmisiä, mikä on omalla tavallaan ihan kivaa katsottavaa.

Ainakin näin vaihteluna. En varmastikaan jaksaisi katsoa useampaa tällaista sarjaa putkeen tai muutenkaan kovin tiheään tahtiin. Kerran parissa vuodessa saattaisi vielä olla inhimilliseltä tuntuva tahti.
Kuitenkin virkistinkatsottavana varsin toimivan oloinen paketti, tykkään. Asetelma ainakin on mielenkiintoinen nykyaikaisine terrorismikuvioineen ja informaatiosodankäynteineen. Vielä kun juonesta saataisiin kiinni.





Aldnoah.Zero tuntuu kanssa jepalta. Siinä on Sawanon musiikit ja A-1:n piirrosjälkistä toimintasettiä ja asetelmakin on perusjepan oloinen.
Oikeastaan ainoa erityisen häiritsevä asia on se, miten radikaalin pahoina marssilaiset isoherrat esitetään. Rakastavat tappamista ja tuhoamista ja niin edelleen. Överipahikset eivät ole kovin lähellä omaa sydäntä.

Rail Wars täyttää omalla listallani kauden ranobehömppäslotin. Tsunderointia, tissiperseilyä ja sensuroituja alusvaatteita.
Junaotakuinti on sarjan parasta antia, eikä sitä ole mitenkään mahdottoman paljoa. Katson silti.

Sabagebu! on taas yksi näistä sarjoista, joita katson lähinnä jotta saisin vertailukohteita muille sarjoille. Tässä tapauksessa sille toiselle kuulapyssysarjalle C3-kerholle.
Vertailukohteena tämä on ihan hauska, koska tässä ei esim. softata käytännössä lainkaan. Silloinkin harvoin kun niin tehdään, se on lähinnä epämääräistä perseilyä eikä se liity oikean maailman softausjuttuihin mitenkään.
Jossain määrin kuitenkin viihdyn Sabagebun parissa, vaikken yleensä sen huumorin tapaisesta slapsticistä välitäkään. Momo kuitenkin on riittävän räikeän kusipäinen ja ilkeä hahmo, että mittari yltää viihdyttävän puolelle.

Majimoji Rurumo tuntuu yhtä väärän ajan teokselta ja J.C.Staffilta kuin studion edellinenkin noitatyttösarja Witch Craft Works. Ei, se ei ole hyvä asia.
Sarjan meininki on paljon edellistä urpompaa ja tuo mieleen ne ajat kun sanaa ecchi vielä käytettiin vakavissaan animen genreluokkana. Toisaalta taas Rurumo on huomattavasti WCW:n Kagaria söpömpi. Summaltaan siis suunnilleen yhtä turha sarja.

Momo Kyun Sword on kauden, tai ainakin oman kausilistani pohjanoteeraus. Jos minulta kysytään, niin tällaista animea ei saisi tulla enää näin vuonna 2014. En halua elaboroida, katsokaa itse jos kiinnostaa.
On tässä sentään Imai Asami (joskin jonain ihme lintuhahmona) ja Taketatsu Ayana päätyttönä, ehkä selviän niiden voimin. Huonoja syitä huonolle sarjalle, mutta pakko ottaa.

Sailor Moon Crystal herättää vähän ristiriitaisia fiiliksiä, lähinnä koska en kuulu sarjan nostalgiahuuruilevaan kohderyhmään. Onhan se ihan kiva lopultakin tarttua tähänkin tuoteperheeseen, mutta moni asia häiritsee ja huolettaa.
Eniten ehkä se, ettei uudessa sovituksessa todennäköisesti tule olemaan tarpeeksi hauskoja fillerijaksoja. Juuri nämä ovat mielestäni hyvin olennainen ja kiva puoli taikatyttösarjoissa.
Muuten kaiketi ihan kelvollinen. Naamat ja 3D vähän hassuja, mutta hyvä henki ja puhuvia kissoja.



Jatkokausista seuraan tällä hetkellä vain iki-ihanaa Yama no Susumea joka on samaa mukavuutta kuin ensimmäinenkin kausi, mutta reilusti pidemmillä jaksoilla toteutettuna. Ai että.
Free! ES odottaa vielä hetken korkkaamista, mutta enköhän senkin kimppuun ennen pitkää käy. Se kuitenkin on todennäköisesti yhtä kiva kuin edellinenkin osa. Söpöjä poikia tekemässä söpöjä asioita ja animoitua vettä ja sen sellaista.
SAO:n kakkoskauden jätän suosiolla väliin, ykköskausikaan kun ei ollut ihan minun juttuni.
Ai Mai Miin jatko-osan katson kyllä, mutten todellakaan viikottaisena. Ykköskausi oli puolen tunnin kertarykäisynäkin aivan järseä kokemus, enkä halua tuskailla tämän parissa joka viikko. Hyi.

Väliin jääneistä sarjoista eniten olisi houkuttanut Barakamon, Ao Haru Ride ja Love Stage, joista olen kuullut ihan hyvää.
Ehkä kurkkaan ne läpi joskus kauden jälkeen tai löydän KanCollen kesäeventin jälkeen maagisesti ison kasan luppoaikaa. Tai jotain.




Yleisesti ottaen olen kauteen ihan perusmieltynyt. Listalle löytyi monta kivaa sarjaa ja sitten muutama Momo Kyun Sword ja edelliseltä kaudelta jatkuva M3 SonoKuro joka kääntyi jo hyvän aikaa sitten karmeaksi kuraksi.
Ehkä selviten poikkeavasti silmään nappaava piirre kaudessa on se, miten subbaajat tuntuvat temppuilevan tavallista enemmän. Horriblen julkaisuihin haluaisin kajota mahdollisimman vähän koska
>hardsubattuja .mkv:ita ja muita ihmeellisyyksiä, mutta välillä on pakko kun oikeilta tyypeiltä ei vain kuulu jaksoja.
Montaa sarjaa kykenen toki katsomaan raakilemuodossakin vaivatta, mutta on se silti vähän sääli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti