10.2.2013

Talvi 2013, alkuosa

Tällä animekaudella tein jotain radikaalia ja erilaista.
Ei, en nyt viittaa siihen että postaan alkukatsauksen vasta sarjojen puolessavälissä. Siinä nyt ei ole mitään erikoista, onhan se aiemminkin vähän lipsunut.
Erikoista on se, että aloitin kauden tarjonnasta tavallista marginaalisemman osan. Vielä tavattomampaa on se, etten edes antanut mahdollisuutta suurimmalle osalle sarjoista, ts. en kurkannut näistä edes ensimmäisiä jaksoja. Tiedän, tiedän, se on huonoa harrastamista ja silkkaa laiskuutta.
Välillä kuitenkin on ihan hyvä ottaa tälläkin puolen elämää vähän iisimmin ja rauhoittua. Etenkin, kun aiemmilta kausilta pyörii vielä vaikka mitä kiinnostavaa katsottavaa.
Tässä nyt kuitenkin fiilikset katsomieni sarjojen alkupuoliskoista:





Tamako Market


Koska maailma tarvitsee lisää söpöjä tyttöjä tekemässä söpöjä asioita. Siis ihan oikeasti tarvitsee, kaikkialla on ihan liiaksi asti kaikkea negatiivista ja ei-kivaa meneillään.
Ja aina kun maailma tarvitsee lisää söpöjä tyttöjä tekemässä söpöjä asioita, KyoAni toimittaa sellaisia. Toimittaa niitä vahvalla ammattitaidolla ja osaamisella.

Kauden uusista sarjoista viihdyn parhaiten juuri Tamako Marketin äärellä. Teemoina pyörii paljon vanhaa, tuttua kamaa, jota on aina mukava seurata. Pääpaino tematiikassa on vahvasti ystävyydessä ja ystävystymisessä, jokusen pienen romanssiripauksen kera. Lisäksi teema- ja aihearsenaalista löytyy runsain mitoin mukavuutta, hauskuutta ja kaikkea kivaa. Myös sarjan toteutustapa pirteine väreineen ja monine pehmeine piirteineen miellyttää silmääni mitä suurimmissa määrin, tykkään erityisesti mochin valitsemisesta keskeiseksi elementiksi. Mochi on vaaleaa, pehmeää ja pyöreää ja tuo ihmisille hyvän mielen. Aivan kuten Tamako Market.
Sarja todellakin saa otettua itsestään irti kaiken sen leppoisuuden ja hyvän mielen, mitä sillä suinkin on katsojalle tarjota. Se on sitten katsojasta itsestään kiinni, ottaako tämä tämän mukavuuspaketin vastaan vai ei.

Minä ainakin otan, otan jok'ikinen viikko. Tamako on yksi viikottaisista irtautumisistani arjen stressistä ja huolista. Tamakoa itseään on aina yhtä hauskaa morjenstaa takaisin OP-pätkässä ja kyseisen klipin aikana huulille noussut hymy yleensä viihtyy paikallaan jakson loppuun asti.




Sasami-san @ Ganbaranai


Sasami-san on vähän kuin animesovitus siitä, millainen on mielikuvani SHAFTista ja tämän tuotoksista näin ylipäätään. Käytännössä siis sienisyysnupit on lyöty kaakkoon ja niska niin takakenoon kuin sen vain saa.
Näin neljän jakson jälkeen täytyy myöntää, etten osaa olla Sasami-sanista oikein mitään mieltä. Suurin osa joka jaksosta tuntuu menevän lähinnä siihen, että tuijotan ruudulla paukkuvia kuvia suu ammollaan ja annan tapahtumien soljua eteenpäin. Pitkin jaksoa voin sitten yrittää kasailla mukaan tarttuneita palasia yhteen ja muodostaa niistä jonkin sortin kokonaiskuvaa.

Tavallaan sarja on siis todella rasittavaa katsottavaa, kun suurimmassa osassa jutuista ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Tavallaan taas sarja on helppo, sillä jaksot voi vain imeä sellaisinaan silmistä läpi ja miettiä vasta lopuksi, mitä oikein tuli katsottua. Yleensä jakson aikana mukaan tarttuu kuitenkin sen verran paljon palasia, että niistä saa muodostettua edes jonkinlaisen kuvan siitä, mikä koko puolituntisessa nyt oli pointtina. Hyvällä tuurilla sen saa vieläpä yhdistettyä johonkin aiemmasta puolituntisesta saatuun kokonaiskuvaan.

Eikä niiden loppujen palasten varmaan ole tarkoituskaan sopia mihinkään, vaan ne nyt vain on päätetty pistää tarinaan mukaan ihan muuten vain. Esimerkiksi nyt se koko avaruusolentoarkki nelosjaksossa. Tai sitten kaikki tämä on vain ihan liian DIIPPIÄ minulle.

En tiedä mitä katson ja miksi, mutta katson silti. Ehkä kaikki selviää vielä joskus.




Kotoura-san

Kotoura on heti Sasamin jälkeen kauden röllein ja hämmentävin sarja, joskin sarjat rölläävät ja hämmentävät täysin eri tyyleillä. Sasamin ollessa lähinnä random ja outo, Kotoura leikittelee tyylikeinollisilla ristiriidoilla.

Kotoura on pikaisella vilkaisulla katsottuna kaikin puolin geneerinen koulukomedia. Piirtotyyli ja hahmodesignit suorastaan huokuvat sitä miljoonaan kertaan nähtyä, mukahauskaa fiilistä mitä löytyy muun muassa Kill Me Babysta ja muista vastaavista taidonnäytteistä.
Lyhykäinen juonikuvauskin puhuu puolestaan ja suorastaan työntää luotaan. "Ajatuksia lukeva tyttö ja pervoja ajatteleva poika istuvat koulussa vierekkäin, höhö" ei ainakaan omaan korvaan kuulosta mitenkään erityisen houkuttelevalta ja originaalilta. Ei taas, ei todellakaan jaksaisi.

Onkin tavallaan ihme, että jaksoin edes tarttua sarjaan noin kolmannen jakson kohdalla. Tarkoituksena oli kurkata pari minuuttia ekasta jaksosta, ihan vain oikeuttaakseni sarjan väliin jättämisen. Hämmennys oli melkoinen, kun päädyin katsomaan kaikki kolme jaksoa putkeen. Ne kolme jaksoa, jotka olikin täytetty hahmojen maksimaalisella sufferoinnilla, pelolla ja inholla. Kehoni ei todellakaan ollut valmis tälle kaikelle.

Kotouran graafiset ratkaisut eivät todellakaan miellytä silmääni, mutta eiköhän tätä sen 12 jaksoa jaksa. Koen tarpeelliseksi selventää itselleni, voiko tällaista sarjaa edes olla. Ei tältä näyttävä sarja yksinkertaisesti voi käsitellä näitä teemoja ja aiheita, ainakaan näin raadollisesti. Ei se vain voi.



Amnesia


Sanoisin, että tästä tulee paras otome game -adaptaatio sitten Arcana Famiglian. Väitän jopa, että tästä tulee vielä AF:n animesovitusta parempi teos. Sen ei pitäisi olla liikaa vaadittu.
Otomepelien animesovitukset herättävät minussa nykyään melko ristiriitaisia tunteita, ainakin näin post-Arcana -aikakaudella. En nyt tarkoita mitään seksuaalista epävarmuutta bishipoikien säihkyessä näytöllä, vaan useiden juonenkuljetuksellisten valintojen tuomaa hämmenystä.

Jotenkin nimittäin on alkanut tuntua, että otomepelien sovitukset olisivat vielä härskimpiä mainosanimeita kuin galgen vastaavat. Härskimpiä siinä mielessä, että niissä yleensä esitetään galgeteoksia huomattavasti mielenkiintoisempi alkuasetelma, jolla ei sitten kuitenkaan tehdä yhtään mitään. Vähän kuin Steins;Gatesta olisi jätetty koko Mayuri-kiertokulku pois ja keskitytty vain tyttöjen kanssa hengailuun. Selvemmin tämä ehkä näkyi Arcana Famigliassa, jonka alkuperäisteoksesta olisi kuulemma löytynyt vaikka miten paljon kaikkia siistejä juttuja, joihin ei kuitenkaan kajottu animessa missään vaiheessa.
Tästä kaikesta tulee sellainen fiilis, että animeksi päätyvissä otomepeleissä olisi jotenkin parempi juoni kuin vastaavissa galgeissa, ja että ne jotenkin madallettaisiin näiden kanssa samalle tasolle.

Tai ehkä sitä on vain tullut sokeaksi, kun suurin osa galgesta ja näiden sovituksista on juuri sitä geneeristä kouluhengaus-romanttista_komediaa. Tämän kun vielä yhdistää siihen, että lyhyellä aikavälillä on sattunut tulemaan pari vähän eksoottisempaa otomepelisovitusta, kaikki kävisi järkeen. Se on ihan mahdollista. Ehkä Nitro+ näyttää Tiede;Saagallaan muille valmistajille esimerkkiä ja rohkaisee näitä sovituttamaan animeksi myös muunlaisia teoksia kuin sitä geneeristä rabukomehömppää.

Jään vartomaan, millaisiin ratkaisuihin Amnesian animesovitus päätyy. Alkuperäisteoksen sisällöstä en ole kuullut sanaakaan, mutta ainakin animen esittämän alkuasetelman perusteella se saattaa sisältää vaikka mitä. Ehkä joitakin hyviäkin juttuja. Aikahyppely on kuitenkin yksi selvimmistä heikkouksistani, joten katsoisin sarjan jo ihan senkin vuoksi. On siinä toki myös kivasti kuvioituja sukkahousuja, Yanagi Nagin OP ja ihanan överi vyöviitta-kyhäelmä.




Yama no Susume


Lisää söpöjä tyttöjä tekemässä söpöjä asioita, tällä kertaa vuorikiipeilemässä.
Yama no Susumessa on hyvin pitkälti samat vahvuudet ja miellyttävät piirteet kuin Tamakossakin, ja suurin osa Tamakosta mainitsemistani mukavuustekijöistä pätee myös tähän. Selvimpiä näistä piirteistä ovat leppoisa tunnelma, mukavuus ja rauhallisuus. Sarjojen teematkin käyvät hyvin yhteen, sillä myös Yama no Susume kertoo nimenomaan ystävyydestä ja ystävystymisestä. Romanssipuoli on sarjasta jätetty ainakin toistaiseksi kokonaan pois, mutta tilalla on yhtä vahvana elementtinä uuden kokeileminen ja siihen liittyvä into ja innostus, mitä seuraa vähintään yhtä innolla kuin kevyen romanttista juonikaartakin.

Lyhyet, noin viiden minuutin jaksot ja energiset ääninäyttelijät (Iguchi Yuka, Asumi Kana) eivät tee sarjasta mitenkään turhan hektistä, vaan asioille uskalletaan antaa niiden ansaitsema aika ja rauhallinen tunnelma. Viiteen minuuttiin ei tietenkään rauhallisia hetkiä mahdu kovinkaan montaa, mutta ei siihen välttämättä ole tarvettakaan. Jaksot toimivat aivan hyvin sellaisinaan, viikottaisina lyhyinä pätkinä rauhaa ja mielihyvää.




Mondaiji-tachi ga Isekai kara Kurusou Desuyo


Älkää kysykö miksi katson tätä, en ole itsekään ihan varma. Laitetaan vaikka siihen piikkiin, että tarvitsen joka kaudelle vähintään yhden ns. hömppäsarjan. Hömppäsarjat kuuluvat hömppäslottiin, johon puserran joka kausi jonkun sellaisen sarjan, jota en muuten varmaankaan ikinä tulisi katsoneeksi. Slotti toimii tavallaan omana mielenverrykkeenäni ja aktiivisena muistutuksena siitä, että uusiakin asioita voi ja pitää kokeilla kun siihen on mahdollisuus. Ja mielummin teen sarjamuotoiset kokeilut muutaman kerran viikossa tasaiseen tahtiin, kuin maratoonaisin kerralla ison läjän jaksoja.

Mondaiji on hömppäslottisarjaksikin jokseenkin erikoinen. Se ei nimittäin tunnu herättävän tunteita oikein mihinkään suuntaan. Se ei näytä mitenkään huomattavan rumalta, muttei kyllä erityisen loisteliaaltakaan. Hahmot ovat niin onttoja, etteivät herätä oikein minkäänlaisia tunteita, niin positiivisia kuin negatiivisiakaan. Jotenkin jaksot siis vain soljuvat ohi, eikä niistä tunnu jäävän käteen yhtään mitään.
Ehkä tällainenkin sarja on ihan hyvä olla katsomislistalla, edes joskus. Uuden jakson voi esimerkiksi tuijottaa aamulla eräänlaisena aivojen herätteenä, tai päivemmällä porrasaskeleena paremmille sarjoille. Helppo tarttua teokseen, jolta ei odota yhtään mitään!




Lisäksi kaudella alkoi iso kasa erinäisiä jatkokausia. Näistä omalle listalleni valikoitui Chihayafurun toinen kausi, Minami-ke Tadaima, Haganai NEXT sekä Dokidoki! Precure.

Chihayafuru tuntuu yhtä vankalta ja voimakkaalta kuin aiempikin kausi. Otteluihin saadaan luotua aivan mielettömän onnistunut tunnelma ja niiden seuraaminen jaksaa kiinnostaa matsista toiseen. Kuten kaikki muutkin pelin piirteet, joita sarjassa esitellään. Ihan korttien merkityksistä ja lukutavoista lähtien. Jok'ikinen palanen tätä sarjaa suorastaan huokuu tunnetta, tunnelmaa ja ennen kaikkea sitä, että katsoja voi tuntea sarjan omakseen ja samaistua suunnilleen kaikkeen ja kaikkiin. Jopa uudet hahmot onnistuttiin tuomaan sarjaan hämmästyttävän nopeasti ja luontevasti, ja kuitenkin vanhemmat hahmot saatiin samalla pidettyä vahvasti menossa mukana.

Minami-ken joka kausi on tuntunut vähän erilaiselta kuin edelliset, lähinnä graafiselta jäljeltään. Kyse ei mielestäni ole pelkästään studioiden vaihtelusta vaan jossain määrin myös siitä, että alkuperäinen manga on melkoisen rumaa luettavaa. Anteeksi vain, Sakuraba Koharu.
Nyt pyörivästä Tadaimasta huomaa erityisesti sen, mikä Minami-ken mangan sovittamisessa lienee ollut joka studiolle karseinta puuhaa. Mangassa kun ei ole taustoja oikeastaan missään ruuduissa, joten studioiden täytyy keksiä ne lähes kokonaan itse. Tadaiman sovittajat päätyivät lyömään taustaksi abstrakteja kuviointeja, mikä on mielestäni melkeinpä hyväksyttävä ja ymmärrettävä päätös. Melkein. On se ainakin parempaa kuin tyhjän valkoiset taustat!

Haganain kakkoskausi tuntuu olevan huomattavasti lähempänä Itachin mangan lähestymistapaa tarinaan, kuin ykköskausi. Ja tuntuu se muutenkin huomattavasti paremmalta teokselta, esimerkiksi naamat eivät tunnut sulavan ihan niin paljoa kuin ensimmäisessä kaudessa ja kaikki näyttää paljon pehmeämmältä. Ei tämä vielä lähellekään mangan tasoa tunnu yltävän, mutta on sentään paranemaan päin.

Sitten on Precure. Precure tuo elämääni valoa ja hauskaa ja kaikkea kivaa. Samalla tapaa kuin Tamako Market ja Yama no Susume, mutta noin miljoona kertaa räikeämmillä väreillä ja tuhatkertaisella pirteydellä. Taikatytöt ovat universumin ihme ja valo pimeydessä. Ei mulla muuta.

 Hyvää talvikautta, otetaan iisisti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti